Jukka Takalo

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jukka Takalo
Takalo ilmakitaransoiton MM-kisoissa 2013.
Takalo ilmakitaransoiton MM-kisoissa 2013.
Henkilötiedot
Syntynyt 20. kesäkuuta 1967 (ikä 52)
Ammatti muusikko
Muusikko
Aktiivisena 1984
Tyylilajit suomirock
popmusiikki
Soittimet kitara
laulu
bassokitara
Yhtyeet Aknestik (19842002)
Jukka Takalo (2002–)
Levy-yhtiöt Poko Rekords (20032008)
Sound Of Finland (2010–)

Jukka Mikael Takalo (s. 20. kesäkuuta 1967) on suomalainen muusikko, laulaja-lauluntekijä ja videotaiteilija[1]. Hän oli vuosina 1984–2002 toimineen suomirockyhtye Aknestikin laulaja ja keulakuva.[2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Takalo aloitti musiikkiuransa 1970-lukulaisen Holotnaja Pravda -lauluyhtyeen sanoittajana.[1]

Takalo siirtyi sooloartistiksi yhtyeen lopetettua vuosituhannen vaihteen jälkeen[3]. Takalon soolouran esikoissingle Ei ikinä naimisiin julkaistiin vuonna 2003. Kappale Taistelevat metsot soi Vares – yksityisetsivä -elokuvassa.[4]. Takalon ensimmäinen sooloalbumi, artistin omalla nimellä kulkenut Jukka Takalo, julkaistiin 17. elokuuta 2005[5].[6]. Takalon seuraava soolojulkaisu oli vuonna 2011 Vastarannan laulut. Takalon kolmas studioalbumi on vuonna 2012 julkaisu Kahden hengen disko.[7] Jukka Takalo ja Maakinen Mysteeri Trio julkaisi vuonna 2013 kuplettilevyn.[2] Takalo ja Soiva Siili julkaisivat vuonna 2014 Vastarannan Siili-levyn, joka oli Emma-ehdokkaana vuoden lastenalbumi-sarjassa 2015.[2] Vuonna 2016 ilmestyi albumi Suomen kuningas.[8][9] Takalo on tehnyt protestilauluja, ja vuonna 2018 ilmestyi single "Tää menee tunteisiin".[10][11] Vuonna 2018 ilmestyi albumi Vaarojen laulut.[12][13]

Takalon kappale ”Jokainen on vähän homo” on saavuttanut huomiota sosiaalisessa mediassa: sitä on katsottu YouTubesta yli miljoona kertaa.[1] Kappale on käännetty myös venäjäksi.[2] Vuonna 2014 oululainen seurakunta kielsi sen esittämisen seurakuntasalissa.[14]

Muusikonuransa ohella Takalo on kirjoittanut yhdessä toimittaja Pasi Kostiaisen kanssa musiikkiaiheisen teoksen Sinä olet tähti – matkaopas poptähteyteen, joka julkaistiin vuonna 2004.[15] Jokainen on vähän homo -laulukirja ilmestyi vuonna 2014.[16] Esikoisromaani Kuoleman nimi on Saab 96 ilmestyi 2018.[17]

Takalo on Ilmakitaransoiton MM-kisojen perustaja[18][17] ja synnyinkylänsä Martinniemen Kurtinhaudan suojelemisen puolestapuhuja.[19][20] Takalo on ollut perustamassa musiikivideofestivaaleja Ouluun.[21] Takalo on ideoinut Yksinäisten illat -formaatin ja isännöinyt sitä.[22][23] Hän on tehnyt lastenmusiikkia Vastarannan siili- ryhmässä.[17]

Takalo on tehnyt kappaleita myös muille artisteille, kuten Pate Mustajärvelle.[24] Takalo on kuvannut Lissut-duon Pissikset-videon.[25] Kaarle viikatteen kanssa Takalo on tehnyt yhteisen iltamakiertueen.[26][27] Mikko Alatalon kanssa Takalo on pitänyt yhteislaulutapahtumia.[28] Hän on tehnyt myös duo-keikkoja stand up -koomikko Matti Patrosen kanssa.[17] Takalon Vaarojen laulut -levyllä esiintyy myös Anna Itkonen.[29]

Takalo esiintyi Aknestikin kitaristin Kai Latvalehdon elämästä kertovassa Laulu koti-ikävästä -elokuvassa vuonna 2013.[30][31]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Takalo sai ammattitaiteilijan puolivuotisen 9 000 euron apurahan 2014.[32] Samana vuonna Hänelle myönnettiin Pakkala-kirjallisuuspalkinto.[33] Hänet valittiin vuoden positiivisimmaksi oululaiseksi vuonna 2015.[34][17]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiemmin Takalo on asunut Helsingissä, josta muutti takaisin Haukiputaalle.[17][35] Takalo on syntynyt Ruotsissa, käynyt lukion Haukiputaalla, ja hänellä on lapsia.[36][35]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aknestik[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jukka Takalon Maakinen Mysteeri Trio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soolojulkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soolosinglet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sooloyhtye Ex[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tommi E.Virtanen: Jukka Takalo tekee lauluja auringon puolesta Selvis 2/2012. Viitattu 8.6.2012.
  2. a b c d Jukka Takalo ottaa kantaa ja julistautuu Suomen kuninkaaksi Aamulehti. 10.4.2016. Viitattu 29.6.2017.
  3. 2001-2005: Jukka Takalon ensimmäisen sooloalbumin muisteloita vuodelta 2005 Jukka Takalon verkkosivusto.
  4. 2001-2005: Jukka Takalon ensimmäisen sooloalbumin muisteloita vuodelta 2005 Jukka Takalon verkkosivusto.
  5. Kuka Jukka? Jukka Takalon verkkosivusto.
  6. 2005-2008 Jukka Takalon verkkosivusto.
  7. Jukka Takalo teki kesäistä suomipoppia c-kasetille Yle Uutiset. Viitattu 29.6.2017.
  8. Jukka Takalo tykkää ottaa kantaa muttei paasata Kaleva.fi. Viitattu 30.6.2017.
  9. Onnistumisen kollektiivinen riemu – Lauantailekana Jukka Takalo: Kylä ja kaupunki - Soundi.fi Soundi.fi. Viitattu 1.5.2018.
  10. Uuden työväenlaulun tehnyt Jukka Takalo ei tiennyt aiemmin, mitä ovat nollasopimukset – ”Kävin jututtamassa pääluottamusmiestä, koska en ole ikinä ollut oikeissa töissä nuoruusaikoja lukuun ottamatta” Aamulehti. 29.4.2018. Viitattu 1.5.2018.
  11. Huomio, kaikki osapäiväorjat, nollatuntilaiset ja muut arkipäivän sankarit – nyt tuli vapun alla kappale juuri teille Soundi.fi. Viitattu 1.5.2018.
  12. "Morriconea suomalaismetsissä, vaaroilla ja ostarien takapihoilla" – Jukka Takalo raottaa tänään ilmestyneen teema-albuminsa Soundi.fi. Viitattu 26.8.2018.
  13. Jukka Takalo teki vanhan liiton albumin Rantapohja. 24.8.2018. Viitattu 26.8.2018.
  14. Jukka Takalo: Oululainen seurakunta kielsi homoutta käsittelevän kappaleen esittämisen Rumba.fi. Viitattu 29.6.2017.
  15. Kaappipopparin käsikirja Kaleva.fi. Viitattu 30.6.2017.
  16. Jokainen on vähän homo -laulukirja ilmestyy tänään Kaleva.fi. Viitattu 29.6.2017.
  17. a b c d e f Muusikko Jukka Takalo vaihtoi suomirockin kupletteihin – kiertää ympäri maata keikkatyöläisenä: ”En ole tehnyt oikeita töitä oikeastaan koskaan” Ilta-Sanomat. 26.5.2018. Viitattu 2018-05-27 -FI.
  18. Ilmakitara ilman ideologiaa on vain huitomista Yle Uutiset. Viitattu 29.6.2017.
  19. Aknestik-laulaja vetoaa Kurtinhaudan puolesta | Oulu | Iltalehti.fi www.iltalehti.fi. Viitattu 29.6.2017.
  20. Kurtinhaudan rantametsästä käydään taistoa YouTubessa Kaleva.fi. Viitattu 30.6.2017.
  21. Seksiä, silakoita ja videonauhaa Kaleva.fi. Viitattu 30.6.2017.
  22. Yksinäisten illat-klubi Tornioon: Jukka Takalo, Edu Kettunen, Tommi Kalenius… tulossa www.vaylanpyorre.com. Viitattu 30.6.2017.
  23. Jukka Takalo ja yksinäisten illat Kaleva.fi. Viitattu 30.6.2017.
  24. Jukka Takalo lauluntekijänä Fono.fi. Viitattu 20.7.2016.
  25. Nyt elämästä kaikki ilo irti otetaan! Kaleva.fi. Viitattu 30.6.2017.
  26. Kaarle Viikate ja Jukka Takalo lähtevät yhteiskiertueelle KaaosZine. 23.9.2016. Viitattu 30.6.2017.
  27. "Yllättävä, viihdyttävä ja musiikillisesti kelvollinen" - Kaarle Viikate ja Jukka Takalo polkaisevat tien päälle - Soundi.fi Soundi.fi. Viitattu 2018-05-01 -FI.
  28. Jukka Takalo ja Mikko Alatalo laulattavat kansaa Haukiputaan lukiolla Kaleva.fi. Viitattu 1.5.2018.
  29. Kun seinä nousee vastaan, on parempi ottaa itselleen aikaa – Pysähtyminen auttoi Anna Itkosta pääsemään eteenpäin - Oulun ylioppilaslehti Oulun ylioppilaslehti. 4.6.2018. Viitattu 2018-06-09 -FI.
  30. ERI ESITTÄJIÄ: Laulu koti-ikävästä - Soundi.fi Soundi.fi. Viitattu 2017-06-30 -FI.
  31. Jarmo Valkola: Laulu koti-ikävästä KSML.fi – Keskisuomalainen. Viitattu 2017-06-30 -FI.
  32. Päivi Pussilalle ja Jukka Takalolle Oulun puolivuotiset apurahat Kaleva.fi. Viitattu 30.6.2017.
  33. Jukka Takalolle Pakkala-kirjallisuuspalkinto Kaleva.fi. Viitattu 30.6.2017.
  34. Ilmakitarakisan isästä Jukka Takalosta vuoden positiivisin oululainen Yle Uutiset. Viitattu 30.6.2017.
  35. a b Muusikko Jukka Takalo muutti takaisin kotikylälleen – ”Minun tehtäväni on kertoa asioista suoraan” Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 25.12.2018.
  36. ”Ulkonäkö tai jumalainen lauluääni ei ole syy miksi ihmiset tulevat keikoilleni” Yle Uutiset. Viitattu 29.6.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]