Prekariaatti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Prekariaatti on termi, jolla tarkoitetaan tilapäisissä tai epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien ihmisten luokkaa. Myös tällä vuosisadalla syntyneen näennäis- tai pakkoyrittäjien luokan jäsenet lukeutuvat prekariaattiin. Tällaisia ovat yhden hengen yritykset, jotka eivät täytä yritystoiminnan perinteisiä tunnusmerkkejä, koska ne ovat syntyneet työnantajien ulkoistaessaan palkkatyötä ja sen lakisääteisiä sivukuluja. Tällaiseen pakkoyrittäjyyteen ei liity mahdollisuutta voiton tavoitteluun, ja yrittäjän taloudellinen asema jää tyypillisesti jopa huonommaksi kuin vastaavaa työtä työsuhteessa tekevien.[1]

Erotuksena pätkätyön käsitteeseen prekariaatti tarkoittaa laajemmin toimeentulon ja elämäntilanteen epävarmuutta, joka vaikuttaa niin materiaaliseen kuin psyykkiseen hyvinvointiin. Prekariaatin ongelmia kuvaakin tyypillisesti taloudellinen epävarmuus, joka johtuu tilapäisistä työsuhteista saadun palkan ja sosiaaliturvan riittämättömyydestä ja epävarmuudesta.

Prekariaatin voi myös ajatella viittaavan sosiaaliseen suhteeseen, prosessiin tai tendenssiin, joka koskettaa lähes kaikkia, mutta toisia vahvemmin ja toisia heikommin. Tällöin voidaan puhua prekariaatin sijaan prekaarisuudesta tai prekarisaatiosta, joka viittaa yhteiskunnassa tapahtuviin, toimeentulon epävarmuutta lisääviin muutoksiin. Toisinaan sana prekariaatti voi viitata tähän luokkaan kuuluvaan yksittäiseen henkilöön, joskin myös sanaa prekaari käytetään.

Sana prekariaatti juontuu latinan kielisestä sanasta precarius, joka tarkoittaa epävarmassa tilassa tai muiden armoilla olevaa. Nykyisen laajuisena käsitteenä prekariaatti-termi esiintyi ensimmäisen kerran Ranskassa vuonna 2000 muodossa précarité. Suomen kielen vastine on sanaleikki, jossa yhdistyvät vierasperäinen runko sekä työväenluokkaan viittaava sana proletariaatti. Termi prekariaatti on myös harvoin käännetty tilapäistöksi.

Yksiselitteistä sääntöä sille, mitkä ihmisryhmät kuuluvat prekariaattiin ei ole, vaan käsitteen tulkinta riippuu kyseessä olevan poliittisen yhteisön sosiaalipolitiikasta, työlainsäädännöstä ja työmarkkinoista. Valtiosta ja olosuhteista riippuen esimerkiksi pätkätyöläiset, laittomat siirtolaiset, opiskelijat, työttömät ja ympäristökatastrofien uhrit voidaan nähdä prekariaattina. Toisaalta prekarisaation voi käsittää tulevaisuuden epävarmuutena tai epävarmistumisena, joka koskettaa kaikkia – toisia vähemmän, toisia enemmän.

Prekariaattiin voi kuulua ihmisryhmiä, jotka perinteisessä proletariaatti-kapitalisti -jaottelussa ovat eri puolilla. Voidaan esimerkiksi nähdä, että pienyrittäjän ja tämän työntekijän edut ovat usein yhteisiä. Toisaalta työntekijäpuolella edut saattavat olla vastakkaisia, koska korkean irtisanomiskynnyksen katsotaan lisäävän määräaikaisia työsuhteita.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n tekemän tutkimuksen mukaan prekariaattiin kuuluu briteistä 15 prosenttia.[2]

Prekarisaatiokeskustelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manner-Euroopan autonomimarxismista vaikutteita saaneet poliittiset ryhmät pitävät prekariaattia tärkeänä käsitteenä, ja se on sittemmin lanseerattu poliittiseen keskusteluun. Prekarisaatiokeskustelulla on yhteistä pinta-alaa muun muassa syrjäytymistä, työn tasa-arvoistamista ja maahanmuuttoa koskevien keskustelujen kanssa. Suomessa yhtenä keskeisenä kysymyksenä pidetään sosiaaliturvajärjestelmän perustumista pitkille ja vakituisille työsuhteille, kun taas laittomien siirtolaisten asema ei Suomessa ole niin keskeinen asia kuin esimerkiksi Espanjassa. Suomen eduskuntapuolueista ainakin Vihreissä, Vasemmistoliitossa ja SDP:ssä prekarisaatiosta on puhuttu ongelmana, johon on paneuduttava.

Prekarisaation vastustajat kyseenalaistavat usein vallitsevat työn ja "hyvän elämän" määritelmät ja pyrkivätkin niiden uudelleenmäärittelemiseen. Prekariaatti.org:n mukaan:

"Prekariaatin vastakohta sellaisena kuin se meille esitetään on vakaat palkkatulot ja vakituinen asunto. Mutta tämä oletettu prekaarisuuden "vastakohta" on usein vain toinen versio siitä. Etuoikeudet tämän materiaalisen turvallisuuden nauttimiseen tapahtuu kaiken muun kustannuksella – ajankäytön, elämän, energian, koskemattomuuden, luovuuden ja itsemääräämisoikeuden."

Prekariaattikysymykseen monien sitä pohtivien mielestä ei ole kehittynyt selkeää vastausta tai ohjelmaa. Ongelman ratkaisuehdotukset saattavat vaihdella niin, että toisessa ääripäässä on vaatimus sosialistisesta yhteiskunnasta ja pysyvistä työsuhteista ja toisessa pätkätöiden hyväksyminen ja vaatimus sosiaaliturvan muuttamiseen niin, että ne sopivat paremmin yhteen. Prekariaatin käsitteen puolesta puhuneet poliittiset ryhmät painottavat etenkin perustulotyyppistä sosiaalivakuutusta ansiosidonnaisen järjestelyn sijaan. Taloudelliset liberaalit esittävät ratkaisuksi työmarkkinoiden sääntelyn purkua, jonka he sanovat johtavat parempaan työllisyyteen, työsuhteiden vakinaistamiseen työnantajan vakinaiseen työsuhteeseen liittyvien riskien vähetessä ja enempään turvallisuuden tunteeseen.

Suomessa vappuaattona 2006 järjestetty prekariaatin EuroMayDay-mielenosoituskulkue ja tapahtumat VR:n makasiineilla käynnistivät laajan prekarisaatiokeskustelun Suomessa. Keskustelun keskeisenä osapuolena on ollut EuroMayDayta järjestämässä ollut Prekariaatti.org-kansalaisverkosto. Professori Heikki Patomäen mukaan Prekariaatti.orgin viestinnässä uutta ei varsinaisesti ole itse asia, vaan argumentaation militantti sävy ja yhteiskuntaluokkien vastakkainasettelu. Verkoston kuva tiedotusvälineissä olikin pian kielteinen. Verkostoa on syytetty elitismistä heidän edustajansa nimitettyä työehdoiltaan ja -oloiltaan heikkoja töitä "paskaduuneiksi", jollaisia heidän edustamansa ihmiset eivät suostu tai pakon edessä joutuvat tekemään.[3] Kommentin on – verkoston mukaan virheellisesti – tulkittu väheksyvän peruspalvelutyön arvoa.[4] Muun muassa Helsingin Sanomissa Prekariaatti.org-verkostoa moitittiin substanssiongelmasta, haluttomuudesta vastaamaan sitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin ja kyvyttömyydestä määrittelemään varsinaisia velvollisuuksia, jotka seuraisivat vaadittuja oikeuksia, kuten kansalaispalkkaa. Sittemmin Prekariaatti.org-sivusto on lopettanut toimintansa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Itstensä työllistävät ovat palkansaajia heikommassa asemassa. Anu Suorannan ja Päivi Niemi-Laineen mielipidekirjoitus. Helsingin Sanomat. 9.12.2011, C8.
  2. Brittien perinteinen luokkajako meni uusiksi yle.fi uutiset. 3.4.2013. Viitattu 3.4.2013.
  3. TV1 A-talk "Roviot palavat – mitä aktivistit haluavat?", 3. toukokuuta 2006
  4. Esa Mäkinen: Pyhä työ muuttui paskaduuneiksi 11.7.2006. Helsingin Sanomat. Viitattu 15.4.2008.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Korhonen, Anna-Reetta: Paskaduunista barrikadille: Prekariaatin julistus. Into-pamfletti. Helsinki: Like, 2009. ISBN 978-952-01-0300-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]