Place de la Nation

Place de la Nationin luoteiskulma

Place de la Nation (suom. "Kansakunnan aukio"), ent. Place du Trône (suom. "Valta­istuin­aukio") on suuri pyöreä aukio Pariisin itäosassa, 11. ja 12. arrondissementin rajalla. Aukion keskellä on Jules Daloun veistos Le Triomphe de la République (suom. "Tasavallan voittokulku").

Aukio sijaitsee Pariisia aikoinaan kiertäneen, 1700-luvulla rakennetun kaupunginmuurin (Mur des Fermiers généraux) kohdalla, jonka paikalla nykyisin on keskimmäinen Pariisin keskiosia kiertävistä sisäkkäisten bulevardien ketjuista. Sen kautta kulkee myös Pariisin keskustasta itään johtava liikenneväylä, jonka nimenä Bastiljin aukiolta Place de la Nationille saakka on Rue du Faubourg Saint-Antoine, aukion itäpuolella lyhyen matkaa Avenue du Trône, jonka jatkeena on Cours de Vincennes.

Historia

Place du Trônen synty

Nykyisen Place de la Nationin alue oli vielä 1700-luvulla selvästi kaupungin ulkopuolella. Tienoolla oli laajojen puutarhojen ympäröimiä taloja, viini- ja vihannestarhoja sekä muutama luostari sekä laajoja vaikeakulkuisia nurmikenttiä. Alueen keskellä oli pieni Pique-Pucen kylä, jossa oli luostari ja kouluja sekä muurien ympäröimiä puutarhoja.

Kun kuningas Ludvig XIV ja vastavihitty puoliso Maria Teresia 26. heinäkuuta 1660 saapuivat juhlallisesti Pariisiin, alueelle puutarhojen keskelle pystytettiin valtaistuin. Heidät oli vihitty Saint-Jean-de-Luzissa. Tapauksen vuoksi paikka sai nimen Place du Trône.

Claude Perrault'n ja Charles Le Brunin riemukaarihankkeet

Tapauksen muistoksi ministeri Jean-Baptiste Colbert määräsi paikalle pystytettäväksi riemukaaren ja järjesti vuonna 1669 sitä koskevan suunnittelukilpailun. Siihen osallistuivat arkkitehdit Charles Le Brun ja Claude Perrault, joka voitti kilpailun. Suunniteltuun rakennelmaan kuului kuninkaan ratsastajapatsas, joka olisi sijoitettu 50 metrin korkeuteen kolmen korinttilaisilla pylväillä koristellun porttiaukon yläpuolelle. Place du Trônen riemikaaren peruskivi muurattiin 4. elokuuta 1670. Työt kuitenkin keskeytettiin pian, ja sekin, mikä oli jo rakennettu, purettiin vuonna 1716.

Charles Le Brunin toteutumaton ehdotus Place du Trônen riemukaareksi.

Claude Perrault’n voittanut mutta toteutumatta jäänyt ehdotus Place du Trônen riemukaareksi.

Ledoux'n pylväät

Tullivalvontaa varten Pariisin ympärille rakennettiin 1780-luvulla uusi kaupunginmuuri, jonka sisäpuolelle jäivät myös monet siihen mennessä rakennetut esikaupungit, faubourgit. Idässä se kulki nykyisen Place de la Nationin kautta. Vuonna 1787 arkkitehti Claude Nicolas Ledoux rakennutti aukion itälaidalle, tullipuomin molemmin puolin kaksi korkeaa pylvästä, jotka ovat edelleenkin itään johtavalla puistokatu, Avenue du Trônella (nimi vaihtuu Cours de Vincennesiksi). Vuonna 1845 pylväiden päähän pystytettiin Filip II Augustin ja Ludvig Pyhän patsaat.

Giljotiinin muistolaatta

Cimetière de Picpus hautausmaan muistolaatta

"Kaadetun valtaistuimen aukio"

Ranskan vallankumouksen aikana 10. elokuuta 1792 aukion nimi muutettiin muotoon Place du Trône-Renversé (suom. "Kaadetun valtaistuimen aukio"). Silloin se oli edelleenkin vain aukea paikka keskellä avara maisemaa. Sen varjoisempaan etelälaitaan, lähelle oikeanpuoleista arkkitehti Claude Nicolas Ledoux’n suunnittelemista paviljongeista, pystytettiin 14. kesäkuuta 1794 place de la Bastillelta siirretty giljotiini. Thermidorin vallankaappaukseen mennessä, joka tapahtui samana vuonna 27. heinäkuuta (vallankumouskalenterin mukaan 9. päivänä thermidor-kuuta vuonna II), siellä oli teloitettu poliittisista syistä 1 306 ihmistä, jotka haudattiin joukkohautaan Cimetière de Picpusiin.

Paikalla teloitettiin muun muassa:

• Cécile Renault, 17. kesäkuuta 1794 ; sekä hänen isänsä, veljensä ja tätinsä
• Henri Admirat, 17. kesäkuuta 1794 ;
• Jean-Baptiste Michonis, 17. kesäkuuta 1794 ;
• Emmanuel Fréteau de Saint Just, 24. kesäkuuta 1794;
• Josse-François-Joseph Benaut, urkuri ja säveltäjä, 13. heinäkuuta 1794
• Compiègnen marttyyrit, 16 karmeliittanunnaa, 17. heinäkuuta 1794;
• Alexandre de Beauharnais, kenraali ja Joséphine de Beauharnais'n ensimmäinen aviomies, 23. heinäkuuta 1794;
• André-Marie Chénier ja Jean-Antoine Roucher, runoilija, 25. heinäkuuta 1794.

Rakennustyöt 1800-luvulla

Keisari Napoleon I:n aloitteesta 1810 lähtenyt suunnitelma pronssisesta elefanttipatsaasta Place de Bastillen keskelle, joka piti valaa Friedlandin taistelussa saatujen tykkien metallista. Täysikokoinen kipsimalli valmistui 1814.

Victor Baltardin luonnos Place du Trônelle pystytettäväksi riemukaareksi vuodelta 1862.

Vuonna 1841 kunnallisneuvosto teki alustavan päätöksen, että Bastiljin elefantti pronssiveistos, jota alkujaan oli suunniteltu keskelle Place de la Bastillea, olisi sijoitettu keskelle Trônen tulliportin luona ollutta pyöreää aukiota. Riittävien varojen puutteessa suunnitelma hylättiin vuonna 1843.

Toisen keisarikunnan aikana Napoleon III päätti, että Place du Trônelle oli pystytettävä vastaavanlainen riemukaari kuin Place de l’Étoilellakin on. Se oli pystytettävä Krimillä, Italiassa, Kiinassa, Kotšinkiinassa ja Algeriassa taistelleiden voittoisten armeijoiden kunniaksi. Lukuisista ehdotuksista toteutettavaksi valittiin Victor Baltardin suunnitelma.

Kun Boulevard Prince-Eugène (nykyinen Boulevard Voltaire) avattiin 7. joulukuuta 1862, pariisilaiset saattoivat todeta, että sen päähän oli pystytetty 30 metrin korkuinen riemukaaren mallikappale, jossa oli vain yksi porttiaukko ja jota koristivat pylväät sekä eri joukko-osastoja symboloivat patsaat. Rakennelman yllä oli nelivaljakko ja neljä kuuluisan henkilön patsasta.

Riemukaaren viereen suunniteltiin merihevosia esittävien veistosten muodostamaa suihkulähdettä, jota olisi hallinnut kruunuja jakeleva voitonjumalatar Victoria. Lisäksi aukio aiottiin ympäröidä toskanalaisten pylväiden muodostamalla pylväskäytävällä.

Arkkitehti Hector Horeau laati myös oman suunnitelmansa Place du Trônen riemukaariksi. Se olisi pystytetty nelikulmaiselle jalustalle, jota olisivat koristaneet laivankeulat, patsaat ja voitonmerkit sekä pylväsparit, vain yksi hyvin suuri porttiholvi päätykolmioineen, johon olisi sijoitettu Ranskan keisarikunnan vaakuna. Sen korkeimmalle huipulle olisi myös pystytetty joukko patsaita. Horeau ehdotti myös, että aukio olisi joka puolelta ympäröitävä arkkitehti Claude Nicolas Ledouxin aiemmin suunnittelemien pylväitten kaltaisilla korkeilla pylväillä.

Place de la Nation

Aukio sai nykyisen nimensä Place de la Nation kolmannen tasavallan aikana, Ranskan kansallispäivänä 14. heinäkuuta 1880.

Le Triomphe de la République ("Tasavallan voittokulku"), veistos keskellä Place de la Nationia

Aukion keskelle on pystytetty kuvanveistäjä Jules Daloulta vuonna 1879 tekemä pronssiveistos Le Triomphe de la République. Vuonna 1889 Ranskan vallankumouksen 100-vuotisjuhlan kunniaksi paikalle pystytettiin maalattu kipsinen luonnos, jonka vuonna 1899 korvasi lopullinen pronssiveistos. Sen huipulla on tasavallan symbolihahmo kahden leijonan vetämässä vaunussa, jota reunustavat monet allegoriset hahmot: Vapauden nero, joka ohjaa vaunuja, Työtä symboloiva vaunua työntävä seppä, jota auttaa Oikeuden allegoria, sekä juhlakulkueen viimeisenä hedelmiä ympärilleen kylvävä Vauraus. Päähahmojen ympärillä on joukko lapsia. Keskushahmon kasvot ovat kääntyneet kohti Place de la Bastillea ja muodostavat täten päätepisteen mielenosoittajien usein käyttämälle kulkureitille.

Place de la Nationin alligaattorit

Vuoteen 1941 saakka Place de la Nationin veistokset olivat keskellä allasta, jota koristivat suhkulähteenä toimivat pronssiset alligaattorit. Nämä veistokset sekä monet muutkin tuhottiin Vichyn hallituksen määräyksestä metallin toimittamiseksi saksalaisille miehitysjoukoille. Pierre Jahan valokuvasi veistokset vähän ennen niiden sulattamista.

Place de la Nationilta lähtevät kadut

Näkymä Place de la Nationilta kohti Avenue dy Trônea ja Cours de Vincennesiä. Kadun molemmin puolin arkkitehti Ledoux'n pylväät.

Place de la Nation on suuri liikenneympyrä, josta johtaa joukko katuja eri suuntiin. Ne ovat, Avenue du Trônelta alkaen myötäpäivään lueteltuina:

• lyhyt Avenue du Trône, jonka molemmin puolin ovat Ledoux'n pylväät. Kadun välittömänä jatkeena on Porte
• Avenue du Bel-air ;
• Rue Fabre-d’Églantine ;
• Rue Jaucourt ;
• Avenue Dorian ;
• boulevard Diderot ;
• Rue du Faubourg-Saint-Antoine, joka johtaa Place de la Bastillelle ;
• Boulevard Voltaire, joka johtaa Place de la Républiquelle ;
• Avenue Philippe-Auguste, joka johtaa Cimetière du Père-Lachaiselle ;
• Rue de Tunis ;
• Avenue de Bouvines ;
• Avenue de Taillebourg.

Place de la Nation, yleisnäkymä

Liikenneyhteydet

Place de la Nationilla on myös Nationin metroasema, jonka kautta kulkevat pitkät itä-länsisuuntaiset metrolinjat 1 ja 9 ja joka on samalla kaupungin keskiosaa kiertäviä bulevardeja myötäilevien linjojen 2 ja 6 pääteasema.

Place de la Nationilla on myös RER:n A-linjan asema, ja sen kautta kulkevat Pariisin sisäiset bussilinjat 26, 56, 57, 86 et 351.

Pariisin raitiolinja T3 kulkee lähellä kaupungin rajaa olevia Marsalkkojen bulevardeja pitkin, ja sillä on päätepysäkki Porte de Vincennesillä. Sitä on ehdotettu jatkettavaksi Place de la Nationille, jotta siitä saataisiin vaihtoyhteys metro- ja RER-linjoihin.

Lähteet

• Christ, Yvan: Paris des Utopies. Pariisi: Balland, 1977. ISBN 978-2715801233 (ranskaksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Place de la Nation Wikimedia Commonsissa