Pierre-Joseph Cambon

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pierre-Joseph Cambon, H. Rousseaun piirros 1800-luvulta.

Pierre-Joseph Cambon (10. kesäkuuta 1756 Montpellier, Ranska15. helmikuuta 1820 lähellä Brysseliä, Alankomaat)[1] oli ranskalainen poliitikko, joka vaikutti merkittävästi Ranskan finanssiasioihin ensimmäisen tasavallan aikana.

Ennen vallankumousta Cambon oli liikemies Montpellierissä. Hän johti sukunsa kauppahuonetta vuodesta 1785. Hän oli edustajana vuoden 1789 säätyjen yleiskokouksessa, mutta menetti paikkansa jo heinäkuussa. Cambon valittiin syksyllä 1791 edustajaksi kansalliskokoukseen, jonka viimeisenä puhemiehenä hän toimi muutaman päivän ajan syyskuussa 1792.[2] Hänet valittiin myös kansalliskonventtiin, jossa hän kuului aluksi maltillisten girondistien ryhmään, mutta äänesti myöhemmin kuningas Ludvig XVI:n kuolemantuomion puolesta. Cambonin erikoisalaksi politiikassa muodostuivat talouskysymykset. Hän läheni jakobiineja, koska nämä kannattivat tiukempaa talouden kontrollia.[1][3] Cambon myötävaikutti joulukuussa 1792 säädettyyn lakiin, jonka nojalla Ranskan valtio sai takavarikoida aateliston ja kirkon maat sodassa valloitetuilla vihollisalueilla.[1] Hän kannatti myös assignaattien käytön lisäämistä, sotakomissaarien toiminnan tiukempaa valvontaa ja uusia toimenpiteitä valtionvelan hoitamiseksi. Hän vastusti vallankumoustribunaalin perustamista.[3]

Cambon valittiin yhteishyvän valiokuntaan 6. huhtikuuta 1793, mutta hän ajautui pian välirikkoon jakobiinien kanssa arvosteltuaan rohkeasti girondistijohtajien vangitsemisia.[1] Hänet vangittiin lyhyesti 2. kesäkuuta 1793 girodisteja vastaan suuntautuneen sanskulottien kansannousun yhteydessä, mutta hän vapautui pian.[3] Cambon menetti paikkansa yhteishyvän valiokunnassa 10. heinäkuuta, mutta säilytti vahvan aseman valtiovarainvaliokunnan johdossa. Hillitäkseen inflaatiota hän määräsi vähentämään assignaattien määrää. Hänen aloitteestaan julkistettiin elokuussa 1793 virallinen rekisteri valtion velkojista, Grand Livre de la dette publique (”Julkisen velan suuri kirja”).[1] Terrorin ajan lopulla vuonna 1794 Cambon ajautui arvovaltataisteluun Maximilien Robespierren kanssa, joka ilmeisesti halusi hankkiutua hänestä eroon ja keskittää myös talouspolitiikan yhteishyvän valiokunnalle. Cambon tuki tämän vuoksi Robespierren syrjäyttämistä heinäkuussa 1794. Myöhemmin hän kuitenkin puolusteli muita jakobiinijohtajia kuten Jean-Marie Collot d’Herbois’ta, joten Jean-Lambert Tallien kääntyi häntä vastaan. Cambon erotettiin valtiovarainvaliokunnasta huhtikuussa 1795 ja hän osallistui epäonnistuneeseen prairialkuun 1. päivän kapinaan toukokuussa 1795. Sen jälkeen hän piileskeli aina lokakuussa 1795 annettuun yleiseen armahdukseen saakka.[1][3]

Cambon vietti tämän jälkeen hiljaiseloa kotiseudullaan Montpellierissä. Vuoden 1815 satapäiväisen keisarikunnan aikana hänet valittiin Napoleonin perustamaan edustajainkamariin, jossa hän äänesti Bourbonien syrjäyttämisen puolesta. Restauraation myötä hänet karkotettiin vuonna 1816 maanpakoon. Hän kuoli vuonna 1820 nykyisessä Belgiassa.[1][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Joseph Cambon (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 12.8.2018.
  2. Pierre-Joseph Cambon (englanniksi) Archontology.org. Viitattu 12.8.2018.
  3. a b c d e Nordisk familjebok (1905), s. 1024–1025 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 11.8.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]