Petter Lang

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Petter Lang (12. lokakuuta 1727 Helsinki8. tammikuuta 1780 Viipuri)[1] oli suomalainen taidemaalari.

Langin vanhemmat olivat maalari Claes Lang ja Catharina Elisabet Röling. Lang vihittiin 16. kesäkuuta 1758 ensimmäiseen avioliittoonsa neitsyt Anna Margareta Lilian (k. 1767) kanssa. Tästä ensimmäisestä liitosta Langit saivat viisi lasta. Anna Lang menehtyi kaksi päivää nuorimman lapsen syntymän jälkeen. Toisen avioliittonsa Petter Lang solmi Räisälässä vuonna 1770 Birgitta Christina Lithoviuksen (1740–1808) kanssa. Tästä liitosta syntyneet neljä lasta kuitenkin kuolivat varsin pian. Petter Lang menehtyi halvaukseen tammikuussa 1780 vain 52-vuotiaana jättäen perheensä ilmeisen niukkoihin oloihin. Hänen leskensä eli Viipurissa vielä lähes kolmekymmentä vuotta, mutta hänen mainitaan kuolleen köyhänä.[2]

Langin teoksia ovat Vahdon kirkon alttaritaulu 1747 ja Perttelin kirkon lehterin koristeet. Hän on maalannut myös Käkisalmen vanhan puukirkon alttaritaulun Viimeinen tuomio, 1749.[3] Hän työskenteli myöhemmin Venäjällä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hätönen, Helena: Vanhan Suomen luterilainen kirkkotaide. Maalari Petter Lang (1727-80) Viipurista. (Opinnäytetyö, Jyväskylän yliopisto, tekeillä 2006)