Pekko Käppi
Pekko Käppi (s. 1976) on tamperelainen jouhikkotaiteilija ja Sibelius-Akatemian tuntiopettaja. Hän toimii myös säveltäjänä, tuottajana ja tutkijana. Hän on koulutukseltaan kansanlauluperinteisiin erikoistunut etnomusikologi. Hän keikkailee yhdessä yhtyeensä K:H:H:L:n kanssa, jonka nimi tulee sanoista “kuolleiden hevosten hillittömät luut”.[1][2]
Varhaisvaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosina 1993–1994 Käppi vietti 17-vuotiaana vuoden vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Hänen isäntäperheensä poika oli Grateful Dead -yhtyeen ihailija, ja hänen kauttaan Käppi tutustui tuon yhtyeen musiikkiin ja samalla kansanmusiikin pohjalta toteutettuun rock- ja improvisoituun musiikkiin. Tätä kautta hän kiinnostui myös folkmusiikista ja suomalaisesta kansanmusiikista.[3]
Toinen tärkeä vaikuttaja Käpille on ollut Värttinä, joka sai Käpin tutkimaan kirjaston kansanmusiikkikokoelmia.[3]
Vuonna 1997 Käppi pääsi Kaustisen Ala-Könnin kansanopistoon opiskelemaan kansanmusiikkia, jolloin hän ryhtyi soittamaan jouhikkoa. Käppi oli tuohon aikaan turhautunut kitaransoittoon, jossa oli hänen mukaansa liikaa kieliä ja vaihtoehtoja.[3]
Vuonna 1998 Käppi toimi ystävänsä kanssa katusoittajana. Ystävä soitti säkkipilliä ja Käppi jouhikkoa. Ongelmana oli se, ettei jouhikon ääni kuulunut juuri minnekään. Ratkaisu ongelmaan oli vahvistimen käyttö. Sen tuli olla niin pieni, että sitä saattoi kantaa mukana. Ääni piti kuitenkin kääntää täysille, jolloin se säröytyi. Näin syntyi Käpin oma soundi, joka on vuosien aikana muuttunut vain vähän.[3]
Sooloura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käppi julkaisi ensilevynsä, neljän kappaleen EP:n Kalastajia ja kaivostyöläisiä vuonna 2001. Heikki Romppainen sanoo sen musiikin tuovan mieleen kulttuuriantropologien keräämät kenttänauhoitukset menneen maailman musiikista. Hän pitää sitä samalla kiehtovana ja esteettisesti miellyttävänä.[4] Sen jälkeen hän on julkaissut kolme muuta EP:tä ja ollut mukana kahdella yhteisalbumilla sekä julkaissut kolme sooloalbumia sekä kolme albumia kokoonpanolla Pekko Käppi & K:H:H:L.[5]
Ensimmäisestä täydestä albumista Jaan Wessman kirjoittaa, että kappalevalikoima on kiitettävän runsas. Hän toteaa ettei levy ole puhdasta kansanmusiikkia vaikka siitä sellaisen ensivaikutelman saa.[6]
Toinen albumi, Vuonna ’86, saii arvostelijan kirjoittamaan, että Tampereelta on tullut paljon toisten ulottuvuuksien kansanmusiikkia, kiittää Käpin albumia.[7]
Kolmannen levyn, Rammat Jumalat, arvostelussa Ville Pirinen sanoo Käpin musiikkia helposti lähestyttäväksi ja vastustamattomaksi.[8]
Pekko Käppi & K:H:H:L.[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuodesta 2015 lähtien Käppi on julkaissut kolme levyä yhdessä K:H:H:L:n kanssa, jossa soittavat hänen lisäkseen Tommi Laine (kitarat) ja Nuutti Vapaavuori (basso) sekä viimeaikaisilla keikoilla myös Jani Auvinen (rummut ja lyömäsoittimet). Yhtye syntyi levyn Rammat Jumalat -levyn tiimoilta ja ennakoi seuraavasta yhtyelevyä.[9]
Ensimmäisen yhtyelevyn Sanguis Meus, Mama! arvostelussa Soundissa Jussi Niemi kiittää oivaltavuudesta ja kehutaan muutenkin, mutta kriitikko olisi toinut mukaan asiansa osaavaa rumpalia[10] Sanguis Meus, Mama! onnistui popularisoimaan Käpin kansanmusiikista ja bluesista ammentavan voodooliemen liki täydelliseksi, jopa radioaalloille sopivaksi kokonaisuudeksi.[9]
Toinen levy, Matilda, ei saanut aivan yhtä hyviä arvosteluja kuin ensimmäinen
Kolmas levy Väärä laulu sai niinikään positiiviset arvostelut. Soundissa Virpi Suomi huomaa että aiemmat ainekset ovat tuottaneet tulosta. Hän kiittää levyn aloittavaa popahtavaa “Ikonia”, että ”sen mantramainen jumitus saa kropan nykimään”.[11] Mari Koppinen (Helsingin Sanomat) kirjoittaa, että levyltä tuli kansanmusiikkihitti, joka on tarttuva ja "kiehtovan outo" viisi ja puoliminuuttinen.[12]
Väärän laulun jouhikkosoundin Tero Alanko (Suomen Kuvalehti) sanoo muistuttavan Led Zeppelinin kitaristin Jimmy Pagen soundia, etenkin silloin, kun tämä soitti kitaraansa jousen avulla. Toinen vaikuttaja on Nirvanan MTV Unplugged -levy, jossa Käppiin teki vaikutuksen Krist Novoselicin haitarinsoitto.[3]
Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kalastajia ja kaivostyöläisiä, Amerikan Peikko Records, Kuusi Pientä Kustantajaa, 2001.
- Бубнить Себе под нос, 267 lattajjaa, 2003.
- Minun päiväkunnissani, Imvated, 2004.
Sooloalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jos ken pahoin uneksii, Peippo, 2007.
- Vuonna '86, Singing Knives, 2010.
- Rammat Jumalat, Helmi Levyt, 2013.
Pekko Käppi & K:H:H:L.[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sanguis Meus, Mama!, GAEA Records, 2015.
- Matilda, Svart Records, 2017.
- Väärä Laulu, Svart Records, 2019.
- Aamunkoi, Svart Records, 2021.
- Credo, Rockadillo Records, 2023.
Yhteistyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Claypipe, Pekko Käppi, The Blithe Sons: The Amazed Map, Music Fellowship, 2007.
- Petra Hartikainen & Pekko Käppi: Uni Uuhella Ajeli, Uulu Records, 2009.
- Pekko Käppi / Juhana Nyrhinen: Mun paras ystävä, Helmi Levyt, 2012. (EP)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Taiga-klubi esittelee Sibelius-Akatemian vahvaa kansanmusiikkiosaamista 2.11.2017. Taideyliopisto. Arkistoitu 13.4.2019. Viitattu 13.4.2019.
- ↑ Tomi Nordlund: Jouhikkoshamaanin arvonimi kelpaa Pekko Käpille, mutta käyntikorttiinsa hän ei titteliä laittaisi. Pekko Käppi yhtyeineen laittaa uutuuslevyllään sormien luut napsumaan. Kansanmusiikista ponnistava etnomuusikko kuuntelee sujuvasti myös Antti Tuiskua Aamulehti. 20.3.2017. Tampere: Alma Media. Arkistoitu 13.4.2019. Viitattu 13.4.2019.
- ↑ a b c d e Tero Alanko: Kolme kieltä ja vahvistin. Suomen Kuvalehti, {{{Vuosi}}}, nro 18/2019, s. 54–55. Helsinki: Otavamedia. Artikkeli tilaajille. Viitattu 3105.2019.
- ↑ Heikki Romppainen: Jouhikkomestari Pekko Käpin folk rock -odysseia saa neljä tähteä + HS:n kriitikko suosittelee kotimaista vaihtoehtorockia sekä kuunnelmasarjaa. Väärä laulu nousee vielä enemmän oikeuksiinsa: kuin kappale synkeintä Timo K. Mukkaa audiomuodossa, kirjoittaa Heikki Romppainen. Helsingin Sanomat, 27.3.2019, s. B 5. Sanoma Oyj. digitilaajille Viitattu = 13.4.2019.
- ↑ Discogs: Pekko Käppi Discogs.com. Viitattu 13.4.2019.
- ↑ Jaan Wessman: Pekko Käppi: Jos ken pahoin uneksii Soundi.fi. 29.10.2007. Viitattu 13.4.2019.
- ↑ Arttu Tolonen: Pekko Käppi: Vuonna ’86 Soundi.fi. 4.6.2010. Viitattu 13.4.2019.
- ↑ Ville Pirinen: Pekko Käppi: Rammat jumalat Soundi.fi. 1.5.2013. Viitattu 13.4.2019.
- ↑ a b Arttu Seppänen: Omalaatuinen romantikko, härski provokaattori – Pekko Käpin voodooliemi maistuu yhä popimmalta Soundi.fi. 26.3.2017. Viitattu 13.4.2019.
- ↑ Jussi Niemi: Pekko Käppi & K:H:H:L: Sanguis Meus, Mama! Soundi.fi. 21.4.2015. Viitattu 13.4.2019.
- ↑ Virpi Suomi: Levyarvio: Magia ja perusarki samassa paketissa – Pekko Käpin kansanperinne ei jämähdä yhteen tyyliin Soundi.fi. 31.3.2019. Viitattu 13.4.2019.
- ↑ Mari Koppinen: Pekko Käppi teki yhtyeineen maagisen kansanmusiikkihitin, jonka kuuntelemista on vaikea lopettaa (tilaajille) Helsingin Sanomat. 26.2.2019. Helsinki: Sanoma. Viitattu 13.4.2019.
| ||||||||||
