Pavel Šiško

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pavel Ignatjevitš Šiško (ven. Па́вел Игна́тьевич Шишко́, 1893 Grodnon kuvernementin Pružanyn kihlakunnan Šenin kylä – 1941 Taškent) oli venäläinen sosialistivallankumouksellinen.

Valkovenäläiseen[1] talonpoikaisperheeseen syntynyt Šiško kävi kansakoulun, opiskeli maatalouskoulussa ja suoritti kansankoulunopettajan tutkinnon vuonna 1912. Vuodesta 1914 lähtien hän palveli Venäjän laivastossa. Sosialistivallankumouksellisten toimintaan jo aiemmin osallistunut Šiško valittiin vuonna 1917 Helsingin sotilasneuvoston ja puolueen toimeenpanevan keskuskomitean jäseneksi. Hän oli yksi Helsingin vasemmistososialistivallankumouksellisten johtajista ja osallistui Sotsialist-revoljutsioner -lehden toimittamiseen.[2]

Lokakuun vallankumouksen jälkeen bolševikkien Suomen aluekomitea julisti 8. marraskuuta 1917 matruusi Šiškon uudeksi Suomen kenraalikuvernööriksi ja metallityömies Jukka Rahjan hänen apulaisekseen. Suomea hallinnut Setälän senaatti kieltäytyi kuitenkaan tunnustamasta Šiškoa kenraalikuvernööriksi. Kansankomissaarien neuvosto peruutti päätöksen ja nimesi 4. joulukuuta itse aluekomitean edustamaan Neuvosto-Venäjää Suomessa.[3]

Vuoden 1918 alussa Šiško toimi Venäjän toimeenpanevan keskuskomitean jäsenenä ja osallistui puna-armeijan järjestämiseen. Heinäkuun kapinan jälkeen hän johti sosialistivallankumouksellisten maanalaista toimintaa. Šiško pidätettiin vuonna 1920 ja tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen. Paettuaan vankilasta hän matkusti Kiovaan, jossa hänet valittiin kaupunkineuvoston jäseneksi.[4]

Šiško lopetti toimintansa sosialistivallankumouksellisissa vuonna 1922. Hänet armahdettiin ja hyväksyttiin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen jäseneksi.[4] Siviililennoston vartioston tarkastajana työskennellyt Šiško pidätettiin tammikuussa 1938 ja tuomittiin sosialistivallankumouksellisen menneisyytensä ja neuvostovastaisen agitaation takia kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön. Hänet vapautettiin vuonna 1940.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Žertvy polititšeskogo terrora v SSSR lists.memo.ru. Viitattu 18.1.2017.
  2. Istorija partii sotsialistov-revoljutsionerov socialist-revolutionist.ru. Viitattu 18.1.2017.
  3. Tuomo Polvinen: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920 I: helmikuu 1917–toukokuu 1918, s. 121–122. WSOY, Porvoo–Helsinki 1967.
  4. a b Partija levyh sotsialistov-revoljutsionerov. Dokumenty i materialy. 1917–1925 gg. Tom 1: Ijul 1917 g. – mai 1918 g., s. 761. Moskva: Rossijskaja polititšeskaja entsiklopedija, 2000. ISBN 978-5-8243-1474-8.