Parlamentin hajottaminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Parlamentin hajottaminen tarkoittaa, että parlamentin työskentely keskeytetään kesken vaalikauden ja järjestetään ennenaikaiset parlamenttivaalit. Useimmissa maissa parlamentin hajottaminen on vähintäänkin muodollisesti valtionpäämiehen yksinoikeus, joskin monissa maissa todellisen päätöksen tekee esimerkiksi pääministeri.

Eduskunnan hajottaminen Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa eduskunnan hajottaminen on perinteisesti ollut tasavallan presidentin (alkuaan Venäjän keisarin ja suuriruhtinaan) yksinoikeus, mutta vuonna 2000 voimaanastuneen uuden perustuslain 26 §:n mukaan presidentti voi hajottaa eduskunnan vain pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla.

Hajotusajankohta [1] Hajotuksen määrääjä Syy hajotukseen
6. huhtikuuta 1908 keisari Nikolai II epäluottamuslause
eduskunnan senaatille antama Venäjän duuman tehtyä Suomen valtiollisia oloja koskevan välikysymyksen
22. helmikuuta 1909 uuden esittelyjärjestyksen arvostelu
puhemies P. E. Svinhufvudin huomautus laittomista toimenpiteistä valtiopäivien avajaispuheessa
18. marraskuuta 1909 asevelvollisuuskorvaukset
eduskunta oli torjunut Venäjän vaatimuksista huolimatta
8. lokakuuta 1910 asevelvollisuuskorvaukset ja yhdenvertaisuuslaki
puhemies P. E. Svinhufvudin kieltäytyminen esittelemästä eduskunnalle Venäjän lakiin perustuvina esityksinä
1913[2]
2. elokuuta 1917 Aleksandr Kerenski
(Venäjän väliaikainen hallituksen pääministeri)
valtalaki
eduskunta oli hyväksynyt valtalain, joka ei toteutunut
23. joulukuuta 1918[3] Mannerheim, GustafGustaf Mannerheim
(valtionhoitaja)
vajaalukuisuus
sosiaalidemokraattisten kansanedustajien valtaenemmistön esteet osallistua eduskuntatyöhön sisällissodan jälkeen (tynkäeduskunta)
18. tammikuuta 1924 Ståhlberg, K. J.K. J. Ståhlberg
(presidentti)
vajaalukuisuus
SSTP:n kansanedustajien vangitsemiset (suuri kommunistijuttu 1923)
19. huhtikuuta 1929 Relander, Lauri KristianLauri Kristian Relander lakiesitys valtion virkamiesten palkkojen korotuksesta
eduskunta oli hylännyt
15. heinäkuuta 1930 kommunistilait
eduskunta oli jättänyt lepäämään
8. joulukuuta 1953 Paasikivi, J. K.J. K. Paasikivi ristiriidat puolueiden välillä (hallituskriisi)
14. marraskuuta 1961 Kekkonen, UrhoUrho Kekkonen puolueettomuusaseman uhanalaisuus
kiristynyt kansainvälinen tilanne (noottikriisi)
29. lokakuuta 1971 kiista maataloustulosta
elintarvikkeiden hintasäännöstelyn laajuus
4. kesäkuuta 1975 kehitysaluelakia koskenut esitys
SDP:n ja Keskustan erimielisyys ns. maapaketista.
  1. Vaarnas, Kalle: ”Eduskunta”, Otavan Suuri Ensyklopedia, s. 932. (Osa 2 (Cid–Harvey)) Otava, 1977. ISBN 951-1-04170-3
  2. Taulukko: Eduskuntavaalit 1907- (PDF) (ajankohdat, äänestysprosentit; arkistoitu 13.7.2017) Vaalit. Oikeusministeriö. Arkistoitu 13.7.2017. Viitattu 8.1.2021.
  3. Sihvonen, Riitta: Valtaistuin vapaana – Kysymys korkeimman vallan käytöstä 1917-1919 (PDF) (Liite: Kronologinen luettelo eräistä keskeisistä tapahtumista maaliskuusta 1917 heinäkuuhun 1919; arkistoitu 12.5.2014) Eduskunta. Arkistoitu 12.5.2014. Viitattu 23.1.2012.