Paikallissija

Paikallissija on yleisnimi sijamuodoille, jotka ilmaisevat sijaintia tai sen muutosta, sekä abstraktimmin omistusta, välinettä, aikaa, tapaa tai syytä. Suomessa paikallissijat jakautuvat jossain olemista ja paikallaan pysymistä ilmaiseviin olosijoihin ja siirtymistä ilmaiseviin suuntasijoihin, jotka taas jakautuvat jostain etääntymistä ilmaiseviin erosijoihin ja jonkin suuntaan siirtymistä ilmaiseviin tulosijoihin. Paikallissijoja käytetään paljon ajan määreiden yhteydessä, eikä näiden sanojen nykymerkitysten mahdollinen alkuperä konkreettisissa paikan ilmauksissa ole ilmeistä. Paikallissijoja onkin vaihtoehtoisesti nimitetty obliikvisijoiksi.

Ryhmittely

Muun muassa uralilaisissa kielissä paikallissijojen alaluokat muodostavat keskenään ryhmiä, joita suomen kielessä ovat:

• sisällä olemista tai kiinteää yhteyttä ilmaisevat sisäpaikallissijat
  • inessiivi (sisäolento, -ssA),
  • elatiivi (sisäeronto, -stA) ja
  • illatiivi (sisätulento, -Vn, -hVn),
• päällä, ulkopinnalla, lähistöllä, omistuksessa tai hallussa olemista ilmaisevat ulkopaikallissijat
  • adessiivi (ulko-olento, -llA),
  • ablatiivi (ulkoeronto, -ltA) ja
  • allatiivi (ulkotulento, -lle), sekä
• kielen kehityksen myötä abstraktimpaan käyttöön siirtyneet tai käytöstä poistuneet ns. yleiset paikallissijat
  • lokatiivista (olento, -nA) kehittynyt essiivi,
  • separatiivista (eronto, -tA) tai edelleen eksessiivistä kehittynyt partitiivi ja
  • latiivista (tulento, -ksi, -kse-, -s) kehittynyt translatiivi.

Nykyisen suomen kielen kannalta todellisia paikallissijoja ovat vain sisä- ja ulkopaikallissijat, vaikka niilläkin on muitakin tehtäviä kuin ilmaista paikallisuutta. Nimitys "yleiset paikallissijat" on suomen kielen nykytilanteen kannalta epärealistinen, koska kyseiset sijat ilmaisevat paikallisuutta enää vain muutamissa partikkeleiksi kangistuneissa muodoissa ja elävinä sijamuotoina ovat siirtyneet muuhun käyttöön (essiivi, partitiivi ja translatiivi). Ne vastaavat uralilaisissa kielissä oletettavasti ollutta kolmen paikallissijan sarjaa: latiivia, lokatiivia ja separatiivia. Sanan luo taivutus on säilyttänyt vanhan kaavan mukaisen muodon ja merkityksen melkein täysin. Eksessiivi näyttää joissakin sanoissa päätteestään johtuen partitiivilta, mikä on vaikuttanut sanojen myöhempään kehitykseen.

Eri kielten paikallissijat eivät välttämättä muodosta samalla tavoin kolmijakoisia ryhmiä. Olo-, ero- ja tulosijojen lisäksi joissain uralilaisissa kielissä on paikallissijoja, jotka ilmaisevat esimerkiksi liikettä kohteen ohi tai kautta. Esimerkkejä ovat approksimatiivi 'jotakin kohti', terminatiivi 'johonkin asti', sekä prolatiivi 'jonkin kautta, jotakin pitkin, jotakin käyttäen', jota ilmaisee suomen johdin -(i)tse, esimerkiksi sanassa läpi, lävitse.

Vepsässä ja unkarin murteissa tunnetaan paikallissijasarja, jolla ilmaistaan jonkun luona olemista, luokse menemistä tai luota tulemista.

Partitiivin, essiivin ja translatiivin paikallissijakäytön jäänteitä suomen kielessä

olento	eronto	tulento
luona	luota	luokse, murt. luoksi
tykönä, murt. työnä	tyköä, murt. tyköötä, työtä	työkse
takana	takaa, murt. takaata	taakse, murt. taaksi (takas)
kaukana	kaukaa, murt. kaukaata	kauaksi (kauas)
	kautta
ulkona	ulkoa, murt. ulkoota	(ulos)
kotona	kotoa, murt. kotoota
	vastapäätä
keskenään
siinä	siitä	(siis)
mukana	mukaa
läsnä		(lähes)
		käydä taloksi
	myötä	(myös)
murt. mihnä 'missä'
murt. johna 'jossa'
murt. kuhna 'kussa'

Lähteet

• Tieteen termipankki 5.2.2018: Kielitiede:paikallissija