Outi Alanen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Outi Alanen
Syntymäaika 13. helmikuuta 1967 (ikä 50)
Syntymäpaikka Espoo, Suomi
Aktiivisena 1988–
Ammatti näyttelijä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Svensk Filmdatabas

Outi Alanen (s. 13. helmikuuta 1967 Espoo) on suomalainen näyttelijä.[1]

Alanen kävi Teatterikorkeakoulua vuosina 1987–1989. Hän on näytellyt muun muassa Häräntappoaseen pääroolissa. Hän oli Aurinkoteatterin perustajajäseniä keväällä 1988. Komediateatteri Arenassa hän on esiintynyt vuonna 2000 sekä Seinäjoen kaupunginteatterissa vuonna 2005. Alanen on tehnyt laajalti ääninäyttelijän uraa. Hän on toiminut hahmojen ääninä useissa lasten piirrossarjoissa ja animoiduissa elokuvissa, kuten Teletapeissa Pain, Himpuloissa Pomin ja Muumien maailmassa Pikku Myyn äänenä.

Alanen on valmistunut vuonna 2008 lähihoitajaksi ensihoidon koulutusohjelmasta Helsingistä ja sen jälkeen ruotsikielisessä Arcada-korkeakoulussa ambulanssin ensihoitajakoulutuksessa. Tällä hetkellämilloin? hän työskentelee Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen ensihoitopalvelussa perustason sairaankuljettajana. Hän toimii myös Helsingin kantakaupungin vasemmiston johtokunnassa ja Narsistien uhrien tuki ry:n hallituksessa.[1]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva Rooli
1998 Napapiirin rakastavaiset Postin kuriiri
2000 Lakeuden kutsu Marika, konttorin tyttö

Televisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Sarja / Ohjelma Rooli
1989 Häräntappoase Kerttu Hurme
Kaukanen Rantama eli viisi komediaa seuraleikeistä
1990–1991 Ruusun aika Heidi
1990 Olinkin jo lähdössä Saara, Sasun ent. tyttöystävä
Wiisikko
1993–1996 Puhtaat valkeat lakanat Marjaana
1994 Herra 47 useita rooleja
Venla-gaala 1993 rouva Jansson
Autopalatsi Tiina Korpelainen
1995 Kotikatu naisasiakas
1998 Kultajukka Blondi
1999 Elina, mitä mä teen?
Ysi ysi – Parasta ennen 2000
Samaa sukua, eri maata Irma
2002 Niin paljon parempi mies tytär
2009 VIP - Suomen ensimmäinen nettisaippua! Anzku
2011 Alavilla mailla hallanvaara Päivi
Vuosi Televisioelokuva Rooli
1988 Anna Linnean hiukset Anna Linnea
1990 Siisti homma Leena Virtanen
1991 Missä on suuri pohjoinen Liftari
1999 Historiaa tehdään öisin Lappalaistyttö
2004 Capone Inka
Väärät kengät Lissi

Ääninäyttelijänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit löytyvät omasta luettelostaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ruudusta kadonnut näyttelijä Outi Alanen on nykyään ensihoitaja: ”Minut on syrjäytetty alan töistä” Ilta-Sanomat. 10.3.2016. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 10.3.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]