Neuvosto-Viron Neuvostoliiton kansanedustajien kongressin vaalit

Neuvostoliiton olemassaolon loppuvaiheessa valittiin uusi neuvostoparlamentti eli Neuvostoliiton kansanedustajien kongressi. Neuvosto-Virosta valittiin myös edustajat kongressiin. Vaalit olivat 26. maaliskuuta 1989. Ne tarjosivat ensimmäisen kerran valinnanvapauden Neuvostoliiton ja Neuvosto-Viron historiassa. Tässä pääsi esille Virossa vaalien muodossa huhtikuussa 1988 toimintansa aloittanut Kansanrintama. Samoin sen vastavoimaksi heinäkuussa 1988 muodostunut Neuvostoliiton keskusvaltaa kannattava, venäläisten ja yleisliittolaisten suurten tehtaiden tukema Inter-liike myös pääsi vaaleissa esille. Elokuussa 1988 perustettu, vanhan Viron tasavallan palauttamista ajanut Kansallinen riippumattomuuden puolue (ERSP) kehotti kannattajiaan pidättymään osallistumasta näihin vaaleihin.

Neuvosto-Viron alueella valittiin 36 edustajaa niin, että 1. vaalikierroksella valitulle ehdokkaalle tarvittiin yli 50% kannatus äänestäneistä valinnan siirtyessä muuten 2. kierrokselle kahden eniten ääniä saaneen kesken. Lisäksi 12 edustajaa sai paikkansa ilman vaalia Moskovaan Neuvosto-Viron järjestöjen kautta. Vaaleissa ehdokkaita oli kaikkiaan 104, joista 97 kuului Viron kommunistipuolueeseen. Naisehdokkaita oli vain kolme. Ehdokkaista virolaisia oli 67 ja venäläisiä 34. Neljässä vaalipiirissä oli vain yksi ehdokas, mutta Tallinnassa oli vaalipiiri, jossa oli yhdeksän ehdokasta yhteen vaalipiirin paikkaan.

Vaalin äänestysprosentti neuvosto-Virossa oli 87 % äänioikeutetuista, mitä pidettiin positiivisena. Kansanrintama saavutti vaaleissa merkittävän voiton, jolloin 14 sen jäsentä valittiin kongressiin. Lisäksi vielä valintahetkellä Viron kommunistipuolueen edustajina valitut puoluejohtaja Vaino Väljas, pääministeri Indrek Toome ja presidentti Arnold Rüütel kannattivat Viron suvereniteettia, mikä oli Kansanrintaman ohjelman mukaista. Inter-liikkeen kannattajia valituista oli kuusi. Lisäksi järjestöjen kautta valituista Ivan Lõzo kuului Interin kannattajiin. Syntymässä olevan Vihreän liikkeen kannattajia olivat edustajista Juhan Aare, Tiit Made, Vello Pohla ja Ants Paju, jotka olivat myös Kansanrintaman tukemia. Tiukka vaalitaisto käytiin Koillis-Virossa, jossa Kansanrintaman ehdokas, Viron kevyen teollisuuden johtaja Jüri Kraft voitti Inter-liikkeen tukeman, Korkeimman neuvoston sihteerin Viktor Vahtin prosentein 50–42. Vastaavanlainen tiukka kilpailu käytiin Tallinnan alueella Kansanrintaman kannattaman, näyttelijä Mikk Mikiverin ja Inter-liikkeen tukeman venäläistaustaisen tehtaanjohtaja Boris Moronovin kesken. Tulos oli Mikiverin voitto prosentein 54–39. Kansanrintama koki merkittävimmän tappion Tallinnan alueella, kun Inter-liikkeen johtohahmo Jevgeni Kogan voitti Kansanrintaman tukeman Rein Veidemannin 2. kierroksella prosentein 63–35. Muita tunnettuja hävinneitä vanhan vallan johtajia olivat Neuvosto-Viron entinen KGB-johtaja Karl Kortelainen ja kommunistipuolueen 2. sihteeri Georgi Aljošin.

Ensimmäisellä kierroksilla yli 50 % äänistä saaneita olivat:

Juhan Aare Hardo Aasmäe Mihhail Bronštein Ignar Fjuk Igor Gräzin Arvo Haug Vladimir Jarovoi Siim Kallas Oleg Klušin Jüri Kraft Nikolai Kutašov Tiit Käbin Tõnu Laak Marju Lauristin Endel Lippmaa

Tiit Made Mikk Mikiver Hasso Nurm Rein Otsason Ants Paju Viktor Palm Vello Pohla Tadeush Pupkevitsh Savivarig Ravič Arnold Rüütel Indrek Toome Gustav Tõnspoeg Arder Väli Vaino Väljas Ülo Vooglaid

Toisella kierroksella valitut: Gennadi Golubkov Klara Hallik Peeter Jalakas Jevgeni Kogan Toivo Ninnas Vello Pohla

Lisäksi 12 edustajaa sai paikkansa ilman vaalia Moskovaan liittovaltion järjestöjen kautta. He olivat

Andres Aruvald Jüri Kahn Kaljo Kiisk Ivan Lõzo Irina Raud Karl Rebane

Väino Saar Olev Subbi Eino Tamberg Enn Tõugu Vello Vare Toomas Varek

Kongressin toiminta virolaisten näkökulmasta

Kongressin ensimmäinen merkittävä saavutus oli Neuvostoliiton korkeimman neuvoston 27. marraskuuta 1989 hyväksymä laki Neuvosto-Viron, Neuvosto-Latvian ja Neuvosto-Liettuan taloudellisesta itsenäisyydestä. Viron, Latvian ja Liettuan kansanedustajien ehdoton suurin saavutus kansanedustajien kongressissa oli kuitenkin Molotov-Ribbentrop-sopimuksen ja sen salaisten pöytäkirjojen olemassaolon virallinen tunnustaminen ja ne tuomitsevan päätöksen hyväksyminen.

Kansanedustajien kongressin toiminta päättyi käytännössä elokuun 1991 vallankaappauksen jälkeen. Istunto järjestettiin vielä 6. syyskuuta. Viro oli tuolloin julistautunut itsenäiseksi, eivätkä sen edustajat osallistuneet kongressin työhön. Tarkkailijoina olivat paikalla Aasmäe, Bronštein, Gräzin, Kraft, Lippmaa, Nurm, Palm, Pohla, Raig, Vare, Vooglaid ja Inter-rintaman edustajat. Heitä pidettiin kuitenkin jo ulkomaalaisina.

Lähteet

• Lauristin, Marju; Vihalemm, Peeter; Ruutsoo, Rein: ”12. Ensimmäinen vaalitaistelu”, Viron vapauden tuulet, s. 304-316. Suomentanut Lille, Eva. Jyväskylä: Gummerus, 1989. ISBN 951-20-3448-4.