Munuaispuu
| Munuaispuu [1] | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Sapindales |
| Heimo: | Sumakkikasvit Anacardiaceae |
| Suku: | Munuaispuut Anacardium |
| Laji: | occidentale |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Munuaispuu (Anacardium occidentale), jota kutsutaan myös cashew-pähkinäksi ja cashewpuuksi, on tropiikissa kasvava puu, jota viljellään hedelmien ja siementen takia. Itse kasvi on myrkyllinen, mutta sen hedelmät ja kypsät siemenet ovat myrkyttömiä.[3]
Munuaispuun kukkaperä muuttuu syötäväksi 'hedelmäksi' pähkinän kypsyessä. Tämän epähedelmän kärjessä on varsinainen hedelmä, "pähkinä", jonka kuori on erittäin kova ja sisältää erittäin myrkyllistä öljyä. Pähkinän sisällä on syötävä siemen, cashew-pähkinä. Nykyään tämä kuori poistetaan koneellisesti eräänlaisessa kuumennusprosessissa ja öljy käytetään teollisesti. Etelä-Amerikassa munuaispuun hedelmät ovat suosittuja, mutta pähkinät jäävät yleensä käyttämättä. Vaikka cashew'n hedelmä kulinaarisessa käytössä on pähkinä, on se varsinaisesti kasvitieteellisessä mielessä siemen.
Munuaispuu on alun perin kotoisin Brasiliasta, mutta nykyisin Vietnam on suurin tuottaja. Vuonna 2000 suurimmat cashew-pähkinöiden viejämaat olivat Intia, Brasilia ja Vietnam.[4]
Suolattuja cashew-pähkinöitä.
Munuaispuun hedelmä.
Ravintosisältö per 100 g[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Energiaa 2314 kJ/553 kcal
- Rasvaa 44g
- josta tyydyttynyttä 7,8 g
- kertatyydyttymättömät rasvat 24 g
- monityydyttymättömät rasvat 7,8 g
- Hiilihydraattia 27 g
- josta sokereita 5,9 g
- Ravintokuitua 3,3 g
- Proteiinia 18 g
- Suolaa 0,03 g[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Räty, E. & Alanko, P.: Viljelykasvien nimistö. Helsinki: Puutarhaliitto, 2004. ISBN 951-8942-57-9.
- ↑ ITIS
- ↑ Myrkytystietokeskus
- ↑ Agronet
- ↑ Cashewpähkinä meira.fi. Viitattu 13.4.2019.
