Mott the Hoople

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mott the Hoople
Mott the Hoople vuonna 1974.
Mott the Hoople vuonna 1974.
Tiedot
Toiminnassa 1969–1976,[1] 2009, 2013, 2018, 2019
Tyylilaji glam rock, hard rock[1]
Kotipaikka Lontoo, Britannia[1]
Laulukieli englanti
Jäsenet

Kts. Jäsenet

Levy-yhtiö

Island Records
CBS Records
Columbia Records

Aiheesta muualla
Kotisivut

Mott the Hoople oli vuosina 1969–1976 vaikuttanut brittiläinen rockyhtye, joka esitti glam rockia ja hard rockia. Mott the Hooplen tunnetuin kappale on ”All the Young Dudes”, jonka sävelsi yhtyeen fanina tunnettu David Bowie. Mott the Hooplen esikuviin lukeutui myös Bob Dylan, jonka vaikutus erottuu monissa yhtyeen hitaissa kappaleissa. Yhtye otti nimensä vuonna 1967 ilmestyneestä romaanista, jonka kirjoitti yhdysvaltalainen Willard Manus.

Mott the Hoople hajosi vuonna 1974, mutta jatkoi vielä pari vuotta toimintaansa Mott-nimisenä. Vuodesta 2009 lähtien Mott the Hoople on tehnyt reunion-kiertueita.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuajat: 1969–1971[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kitaristi-laulaja Mick Ralphs, urkuri Verden Allen, basisti Pete Overend Watts ja rumpali Dale Griffin perustivat vuonna 1968 Silence-nimisen yhtyeen ja alkoivat esiintyä kotikaupungissaan Herefordissa. Seuraavan vuoden alussa Silencen solistiksi tuli Stan Tippens ja yhtye solmi levytyssopimuksen Island Recordsin kanssa. Yhtye matkusti Lontooseen levyttämään Guy Stevensin kanssa, ja Stevens ensitöikseen keksi yhtyeen uudeksi nimeksi Mott the Hoople, Willard Manusin samannimisen novellin mukaan. Kesällä solisti Tippens erotettiin ja korvattiin Ian Hunterilla. Tippens myöhemmin työskenteli yhtyeen kiertuemanagerina.[1]

Yhtyeen esikoisalbumi Mott the Hoople ilmestyi vuoden 1969 lopulla. Albumi on yhdistelmä heavy metalia ja Blonde on Blonde -aikakauden Bob Dylania. Sillä on muun muassa cover Sonny Bonon kappaleesta ”Laugh at Me” ja instrumentaaliversio The Kinksin levytyksestä ”You Really Got Me”. Albumi keräsi huomiota, mutta ei myynyt hyvin.[1]

Mott the Hooplen toinen albumi, vuonna 1970 ilmestynyt Mad Shadows, menestyi sekin kaupallisesti heikosti. Kolmas albumi oli vuonna 1971 julkaistu country-vivahteinen Wildlife, jota myytiin kahta edeltäjäänsäkin vähemmän. Heikosta kaupallisesta menestyksestä huolimatta Mott the Hoople oli saavuttanut Britanniassa kulttisuosiota jatkuvalla kiertämisellään. Royal Albert Hallissa heinäkuussa 1971 järjestetyssä konsertissa syttyi pienimuotoinen kahakka, jonka vuoksi Royal Albert Hall kielsi rock-konsertit vuosiksi. Yhtyeen neljäs albumi Brain Capers (1971) havainnollistikin aiempia levyjä enemmän yhtyeen live-esiintymisten energiaa. Kun tämäkin levy myi heikosti, Mott the Hoople oli valmis hajoamaan.[1]

Nousu menestykseen: 1972–1974[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Bowie kannusti hajoamispisteessä olevaa yhtyettä jatkamaan. Ziggy Stardust -albumillaan suureen suosioon noussut Bowie myöntyi tuottamaan Mott the Hooplen seuraavan albumin ja tarjosi sille levytettäväksi kappalettaan ”Suffragette City”. Yhtye kuitenkin halusi mieluummin levyttää Bowien kirjoittaman kappaleen ”All the Young Dudes”, josta tuli yhtyeen läpimurtohitti ja glam rock -aikakauden hymni. ”All the Young Dudes” nousi kesällä 1972 Britannian listan kolmanneksi ja Yhdysvalloissakin 40 myydyimmän singlen joukkoon. Vuoden 1972 lopulla ilmestyi vielä Columbia Recordsin julkaisema All the Young Dudes -albumi, joka menestyi sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa.[1]

Mott the Hooplen piti alun perin tulla Ruisrock -71 päätösyhtyeeksi, mutta tämä peruuntuilähde?. Yhtye esiintyi Helsingin Kulttuuritalossa ja Turun konserttitalossa toukokuussa 1972[2] ja erityisesti kappale Darkness darkness herätti ihastusta.

Mott the Hooplen solisti Ian Hunter vuonna 1973.

Kosketinsoittaja Verden Allen erosi yhtyeestä ennen seuraavan albumin äänityksiä, koska koki Ian Hunterin suhtautuvan vastahakoisesti hänen kirjoittamien kappaleidensa levyttämiseen. Mott the Hooplen kuudes albumi Mott ilmestyi kesäkuussa 1973. Mott kasvatti yhtyeen suosiota: se nousi Britanniassa listan seitsemänneksi ja Yhdysvalloissa 35:nneksi ja sai myös hyviä arvosteluja. Myös Britannian kärkikymmenikköön nousseet singlet ”All the Way from Memphis” ja ”Roll Away the Stone” vankistivat Mott the Hooplen asemaa yhtenä glam rockin kärkiyhtyeistä.[1]

Mott the Hoople oli lopultakin noussut janoamaansa menestykseen, mutta yhtyeen vähittäinen hajoaminen oli jo alkanut. Kitaristi Mick Ralphs oli turhautunut kosketinsoittaja Verden Allenin lähdöstä sekä siitä, että Ralphsin tekemä kappale ”Can’t Get Enough” ei sopinut Ian Hunterin laulettavaksi. Ralphs erosi yhtyeestä vuoden 1973 lopulla ja perusti Paul Rodgersin kanssa Bad Company -yhtyeen. Ralphsin tilalle uudeksi kitaristiksi tuli aikaisemmin Spooky Tooth -yhtyeessä soittanut Luther Grosvenor, joka Mott the Hooplessa vaihtoi nimekseen Ariel Bender. Toinen uusi jäsen oli kosketinsoittaja Morgan Fisher.[1] Mott the Hoople oli näihin aikoihin suosionsa huipulla, ja Amerikan-kiertueella sen lämmittelijäyhteyeitä olivat esimerkiksi Aerosmith, REO Speedwagon, Kansas ja Blue Öyster Cult. Marraskuussa 1973 käynnistyi Mott the Hooplen suurin ja menestyksekkäin Britannian-kiertue, jossa lämmittelijänä oli nouseva yhtye Queen.[3]

Ariel Bender toi yhtyeen lava-show’hun uutta virtaa, mutta studiossa hänen panoksensa oli vähäinen. Siksi Ian Hunter oli nyt Mott the Hooplessa sekä johtaja, lauluntekijä että tuottaja.[3] Uusi kokoonpano julkaisi keväällä 1974 albumin The Hoople, joka nousi Britanniassa listan 11:nneksi ja Yhdysvalloissa 28:nneksi. Albumin singlehitti oli ”The Golden Age of Rock 'n' Roll”,[1] ja lisäksi sillä on jo aiemmin singlenä ilmestynyt ”Roll Away the Stone”.[4] Vuonna 1974 julkaistiin myös konserttitaltiointi Live, joka oli äänitetty ennen The Hooplea.[1]

Ian Hunterin ehdotuksesta yhtyeen uudeksi kitaristiksi tuli vuoden 1974 lopulla Mick Ronson. Kuitenkin vain muutamaa kuukautta myöhemmin molemmat lähtivät yhtyeestä ja ryhtyivät työskentelemään kaksin. Hunter ja Ronson tekivät satunnaisesti yhteistyötä aina Ronsonin kuolemaan, vuoteen 1993, saakka.[1]

Mott ja British Lions: 1975–1980[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mott the Hooplen jäljelle jääneet jäsenet ottivat yhtyeeseen laulusolisti Nigel Benjaminin ja kitaristi Ray Majorin, ja samalla yhtyeen nimi lyhennettiin muotoon Mott. Yhtye julkaisi albumit Drive On (1975) ja Shouting & Pointing (1976), jotka jäivät vähälle huomiolle.[1]

Uudeksi laulajaksi tuli John Fiddler ja nimeksi vaihdettiin British Lions.[1]

Reunionit 2000-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mott the Hoople reunion-konsertissa vuonna 2009.

Vuonna 2009 solisti Ian Hunter ilmoitti yhtyeen tekevän kaksi reunion-konserttia Hammersmith Apollossa 2. ja 3. lokakuuta.[5] Konsertit myytiin loppuun ja yhtyeelle lisättiin kaksi ylimääräistä keikkapäivää.

Marraskuussa 2013 yhtye soitti viisi konserttia Englannissa ja Skotlannissa. Kokoonpanoon kuuluivat alkuperäisjäsenet Ian Hunter, Verden Allen, Mick Ralphs ja Pete "Overend" Watts. Alkuperäisrumpali Dale Griffin jäi terveyssyistä sivuun, ja hänen tilallaan oli The Pretenders -yhtyeen Martin Chambers.[6]

Mott the Hoople on tehnyt reunion-kiertueita jälleen vuosina 2018 ja 2019. Tuolloin mukana ovat olleet kitaristi Ariel Bender ja kosketinsoittaja Morgan Fisher.[7] Vuonna 2019 yhtye kiersi Mott the Hoople ’74 -nimisenä Yhdysvaltoja 45 vuoden tauon jälkeen.[8]

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stephen Thomas Erlewinen mukaan Mott the Hoople on rock and rollin historiassa yksi suurimmista toissijaisista yhtyeistä. Vaikka yhtye saavutti monia hittejä, se ei koskaan tehnyt lopullista läpimurtoa aivan valtavirtaan. Erlewinen mukaan Mott the Hooplen heavy metalia ja glam rockia yhdistellyt musiikki ja Bob Dylan -tyylinen ivallinen kyynisyys antoivat vaikutteita monelle punk-yhtyeelle, etenkin The Clashille.[1] Etenkin vuonna 1971 ilmestynyttä albumia Brain Capers on pidetty punkin edelläkävijänä.[9]

Diskografia ja listasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mott-studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Live  (1974) – UK-listalla 32 / US-listalla 23.

Kokoelma-albumeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o Erlewine, Stephen Thomas: Mott The Hoople - Biography & History Allmusic.com. Viitattu 21.9.2019. (englanniksi)
  2. Mikael Huhtamäki: Live In Finland - Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3.
  3. a b Needs, Kris: Mott The Hoople: "We didn't need make-up, just give us the spotlight" Classic Rock. 6.11.2013. Viitattu 28.9.2019. (englanniksi)
  4. The Hoople - Mott The Hoople Allmusic.com. Viitattu 21.9.2019. (englanniksi)
  5. Mott The Hoople to play two anniversary shows nme.com. Viitattu 5.2.2009. (englanniksi)
  6. 2013 Tickets Mott The Hoople Mottthehoople.com. Viitattu 19.8.2016. (englanniksi)
  7. Deriso, Nick: Mott the Hoople Announce Rare Reunion Ultimateclassicrock.com. 9.2.2018. Viitattu 14.9.2019. (englanniksi)
  8. Mott the Hoople to Tour the USA After 45yr Absence Musicnewsnet.com. 22.1.2019. Viitattu 14.9.2019. (englanniksi)
  9. Mott the Hoople '74 - Band Mottthehoople-74.com. Viitattu 22.9.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]