Hammersmith Apollo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hammersmith Apollo

Hammersmith Apollo on Englannissa, Lontoon Hammersmithin kaupunginosassa sijaitseva viihde- ja konserttikeskus. Konserttisali on Art Deco -tyylinen, vuonna 1932 alun perin elokuvateatteriksi rakennettu ja Gaumont Palaceksi nimetty viihdekeskus, jonka on suunnitellut Robert Cromie.[1]

Tilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäisessä Gaumont Palacessa oli 3 500 istumapaikkaa. Elokuvateatterissa on myös lava Vuonna 2006 tehdyssä perusteellisessa remontissa sisätiloista tehtiin muunneltavat siten, että aiemmin kiinteät istumapaikat voidaan poistaa tarvittaessa. Konserttisalissa on istumapaikkoja 3 719 ja kun salista poistetaan istuimet, tilaa on hieman yli 5 000 kuulijalle.[1]

Ennen maailmansotia elokuvateattereihin oli tapana sijoittaa pilliurut, jolla soitettiin mykkäelokuvanäytösten taustamusiikkia. Urkuja käytettiin myös laulajien säestykseen. Hammersmith Apollon uruissa on neljä koskettimistoa ja 1 200 urkupilliä. Urut olivat ajan kuluessa menneet huonoon kuntoon ja ne poistettiin käytöstä 1990-luvulla ja koskettimisto siirrettiin rakennuksesta pois. Vuonna 2007 Apollon alkuperäiset urut entisöitiin ja palautettiin teatteriin.

Teatterin lämpiössä yläparvella on kahvilaravintola.

Nimen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gaumont Palacen nimi säilyi vuoteen 1961 saakka, mutta vuonna 1962 salia alettiin kutsua nimellä Hammersmith Odeon. Sali vakiintui nimekkäiden esiintyjien konserttipaikaksi ja vuosina 1962-1993 Hammersmith Odeonissa esiintyivät muun muassa AC/DC, The Beatles, David Gilmour, Rory Gallagher, Tom Jones, Dire Straits, Bruce Springsteen, Queen, Bob Marley ja The Wailers, Neil Young, Motörhead, Blondie ja Iron Maiden. David Bowie konsertoi viimeisen kerran Ziggy Stardustina Hammersmith Odeonilla heinäkuussa 1973.

Kun vuonna 1993 konserttisali nimettiin uudelleen Hammersmith Apolloksi, auditorio oli myös teatterikäytössä. Vuonna 2002 sali sai jälleen uuden nimen sponsorisopimuksen myötä, kun olutpanimo Carling nimesi keskuksen Carling Apolloksi. Sopimus päättyi vuonna 2006 ja vanha nimi Hammersmith Apollo on ollut siitä asti käytössä. Rakennus vaihtoi omistajaa vuonna 2007, kun MAMA Group osti sen.

Viihdekeskus tunnetaan kenties parhaiten nimellä Hammersmith Odeon Motörheadin vuoden 1981 livealbumin No Sleep 'til Hammersmith ansiosta, vaikka albumia ei ole äänitetty Odeonilla. Myös The Who:n vuonna 1973 julkaistun Quadrophenia-albumin kansilehtisen valokuvissa näkyy Hammersmith Odeon.

Kuuluisia esiintymisiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Randy Rhoads esiintyi ensimmäisiä kertoja Ozzy Osbournen kanssa Odeonilla vuoden 1980 Blizzard of Ozz -kiertueella.

Venom sai vuodeksi porttikiellon Hammersmith Odeonille, kun yhtyeen pyrotekniikka sytytti salin katon tuleen. Onnettomuus taltioitui Venomin konserttivideolle 7 Dates of Hell.

Useat yhtyeet ja artistit ovat taltioineet konserttinsa albumeiksi tai konsertti-DVD:ksi Hammersmith Apollossa. Muun muassa popartistit Sophie Ellis-Bextor, Robbie Williams, Kylie Minogue sekä Girls Aloud ovat julkaisseet Apollossa nauhoitettuja konserttitaltiointeja DVD:nä. DVD-taltiointeja ovat julkaisseet myös progressiivinen rockyhtye Rush, melodista death metalia soittava yhtye In Flames sekä lavakoomikko Eddie Izzard.

Tori Amos julkaisi vuonna 2005 kuuden livealbumin kokoelman, jonka yksi konsertti on nauhoitettu Apollossa.

Bruce Springsteen vuoden 1975 konsertti Born to Run -kiertueelta julkaistiin osana vuoden 2005 Born to Run 30-vuotisjulkaisua. Samasta konsertista on julkaistu myös live-CD Hammersmith Odeon London '75.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Grundy, Ian: Hammersmith Apollo Cinema Treasures. Viitattu 23.10.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hammersmith Apollo.

Koordinaatit: 51°29′27.25″N, 0°13′28.35″W