Mihail Pavlovitš Romanov

Suuriruhtinas Mihail Pavlovitš Romanov, George Dawe 1829.

Mihail Pavlovitš Romanov (ven. Михаи́л Па́влович; 8. helmikuuta (J: 28. tammikuuta) 1798 Pietari, Venäjän keisarikunta – 9. syyskuuta (J: 28. elokuuta) 1849 Varsova, Kongressi-Puola) oli venäläinen suuriruhtinas ja keisariperheen jäsen.

Suku ja lapsuus, koulutus

Hänen vanhempansa olivat Paavali I ja keisarinna Maria Fjodorovna. Mihaililla oli yhdeksän sisarusta, joista ajalle poikkeuksellisesti vain yksi, Olga Pavlovna Romanova kuoli kolmivuotiaana. Mihail oli nuorin lapsi, neljäs poika ja "purppurassa syntynyt" eli silloin kun hänen isänsä oli keisarina. Hänen vanhempia veljiään olivat Aleksanteri I, Nikolai I ja suuriruhtinas Konstantin Pavlovitš. Hänen kummeinaan olivat vanhin veli Aleksandr ja vanhin sisar Aleksandra Pavlovna. Hän oli erityisen läheinen veljensä Nikolain kanssa.

Sisarukset Anna Pavlovna, Nikolai ja 8-vuotias Mihail Pavlovitš, F. Ferrière 1806.

Mihail sai alkuopetuksen yhdessä veljensä Nikolain kanssa. Isänsä kuollessa poika oli vasta 3-vuotias. Keisari Aleksanteri I:llä oli aikaa vierailla nuorempien veljiensä luona vain satunnaisesti, eikä hän juurikaan osallistunut heidän koulutukseensa. Keisari Nikolain mukaan "heitä molempia kiusasi teoreettinen opetus, ja oppituntien aikana he torkkuivat tai piirsivät jotain hölynpölyä ja sitten opettelivat jotain ulkoa kokeita varten, ilman opillisia saavutuksia sekä ilman hyötyä tulevaisuutta varten."

Mihail ja hänen nuorimmat sisaruksensa Anna Pavlovna ja Nikolai kasvatettiin Aleksanteri I:n määräyksestä tiukasti ympäristössä, jossa ruumiillinen kuritus näytteli isoa osaa. Hänen opintojaan ohjasi jalkaväenkenraali, Kuurinmaan kuvernööri, kreivi Matvei Ivanovitš Lambsdorff (Gustav Matthias Jakob Lambsdorff, Freiherr von der Wenge (1745–1828), mutta ensisijaisesti häntä opetti äiti Maria Fjodorovna, joka opetti pojilleen luonnontieteitä pitääkseen heidät pois sotilasuralta. Tästä ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä, sillä Mihail ja Nikolai halusivat mukaan kaikenlaiseen sotilaalliseen toimintaan. Molemmat osoittivat poikkeuksellista taipumusta kaikkeen sotilaalliseen; heillä oli kokonaisia ​​arsenaaleja sotaleluja. Luonteeltaan eloisampi Mihail piti enemmän tuhoamisesta kuin rakentamisesta. Kuvitellessaan, että töykeys kuului sotilaalliseen käytökseen, veljekset omaksuivat myös leikkiensä ulkopuolella töykeän, ylimielisen ja itsevarman käytöksen, joka synnynnäisesti nokkelassa ja pilkallisella luonteella varustetussa Mihailissa vaikutti vahvasti.

Mihail osallistui veljensä keisari Aleksanterin luvalla jo 16-vuotiaana vuonna 1814 sotaan Napoleonia vastaan. Vuosina 1817–1819 hän teki opintomatkan vanhimman veljensä Aleksanteri I:n opettaja Frédéric-César de La Harpen johdolla ensin Venäjälle ja sitten Länsi-Eurooppaan myöhemmän sotamarsalkka Ivan Paskevitšin johdolla. Tämän jälkeen aina syntymästään lähtien tykistökenraaliksi nimitetty Mihail Pavlovitš otti tykistöosaston johtamisen haltuunsa vuonna 1819; hänen johdollaan yksikössä tehtiin useita uudistuksia ja parannuksia.

Sotilasura

Suuriruhtinas Mihail Pavlovitš nuorukaisena.

Mihail osallistui Aleksanteri I:n äkillisen kuoleman jälkeisen dekabristikapinan tukahduttamiseen vuonna 1825. Kun uutinen kapinasta saapui, Mihail oli Varsovassa. Seuraavana päivänä hän lähti Pietariin mukanaan suuriruhtinas Konstantinin kirje, jossa tämä luopui oikeudestaan ​​valtaistuimeen. Saapuessaan Pietariin hän sai tietää, että uskollisuusvala Konstantinille oli jo vannottu. Hän palasi Varsovaan ja yritti turhaan saada veljensä tulemaan pääkaupunkiin. Palattuaan aikaisin 14. joulukuuta hän havaitsi, että tykistöjoukot olivat vannoneet valan Nikolai I:lle, minkä vuoksi Konstantinille vannoneet joukot ryhtyivät vallankaappaukseen. Vallankaappaus murskattiin tammikuun 3. päivään mennessä. Osallistujat vangittiin, tuomittiin kuolemaan tai karkotettiin Siperiaan.

Suuriruhtinas Mihail kuului kansannousun tutkintalautakuntaan ja vaati, että runoilija Wilhelm Küchelbecker, joka tuomittiin kuolemanrangaistukseen suuriruhtinaan murhaamisyrityksestä, muutettiin vankeudeksi ja pakkotyöksi, mikä onnistuikin.

Vuosina 1826–1828 hän taisteli Venäjän ja Turkin sodassa kaartijoukkojen komentajana. Puola-Liettuan marraskuun kansannousun 1830–1831 tukahduttamisen ansiosta, erityisesti Varsovan valtauksessa, hänelle myönnettiin kenraaliadjutantin arvo. Esimiehenä hän oli ankara mutta usein myös ystävällinen alaisilleen.

Puoliso, suuriruhtinatar Jelena Pavlovna 17-vuotiaana, Sophie Chéradame Bertaud 1824.

Suuriruhtinatar Jelena Pavlovna 43-vuotiaana aviomiehensä kuoleman jälkeen, Christina Robertson 1850.

Avioliitto

Mihail Pavlovitš pysytteli naimattomana 26-vuotiaaksi asti. Vuonna 1822 hän matkusti Stuttgartiin tutustuakseen prinsessaan, jota monet kuvailivat kaikin puolin viehättäväksi ja joka oli hänen äitinsä veljen Fredrik I:n pojan Paulin tytär. Mihail ei pitänyt äitinsä hänelle valitsemasta morsiamesta, mikä johtui todennäköisesti hänen veljensä Konstantinin vaikutuksesta ja tämän vihasta ​​saksalaisia ​​prinsessoja kohtaan epäonnistuneen avioliiton jälkeen Saksi-Coburg-Saalfeldin prinsessa Julianen kanssa.

Henkilökohtaisista mielipiteistään huolimatta Mihail totteli äitinsä toiveita ja kihlasi 15-vuotiaan Württembergin prinsessa Charlotten (1807–1873) vuonna 1822. Hänen vanhempansa olivat Württembergin herttua Paul ja Saksi-Hildenburghausenin prinsessa Charlotte.

Vuonna 1823 prinsessa Charlotte kääntyi ortodoksiseen uskontoon ja otti nimen Jelena Pavlovna. Pari vihittiin 20. helmikuuta 1824 Talvipalatsin kirkossa Pietarissa ja he asettuivat vuonna 1825 asumaan heitä varten rakennettuun Mikaelin palatsiin Pietariin.

Kuten isänsä Paavali I, suuriruhtinas Mihail oli kuumaverinen, helposti kiivastuva ja ylen määrin kiinnostunut sotilasharjoituksista. Hän oli sukulaistensa parissa pidetty, koska hän oli sosiaalinen, jatkuvasti vitsaileva ja piti käytännön piloista.

Entinen Mikaelin palatsi 1900-luvun alussa, jolloin siinä toimi jo Venäläisen taiteen museo

Mikaelin palatsi

Suuriruhtinaan isä Paavali I oli hänen syntymästään lähtien varannut varoja hallitsevan keisarin pojalle sopivan palatsin rahoittamiseen. Paavali I ei onnistunut rakennuttamaan palatsia ennen kuin hänet murhattiin vuonna 1801, Mihailin ollessa vain kolmevuotias. Veli Aleksanteri I lahjoitti palatsin hänelle vuonna 1825.

Arkkitehti Carlo Rossin suunnitelmien mukaan Mikaelin palatsi rakennettiin vuosina 1819–1825. Mihailin äidin leskikeisarinna Maria Fjodorovnan kuoltua vuonna 1828 Pavlovskin palatsi testamentattiin Mihailille. Hän ja puoliso Jelena Pavlovna vierailivat palatsissa usein varsinkin kesäisin. Mihail Pavlovitšin kuoleman jälkeen vuonna 1849 Mihailovskin eli Mikaelin palatsi myytiin valtion rahakamarille, ja nykyisin sen tiloissa toimii Venäläisen taiteen museo.

Puoliso, suuriruhtinatar Jelena Pavlovna ja vanhin tytär Maria, Karl Brjullov 1830.

Lapset

Tyttäret Jekaterina Mihailovna (1827–1894), Jelisaveta Mihailovna (1826–1846) ja Maria Mihailovna (1825–1846), Vladimir Hau 1838.

Mihail Pavlovitšille ja Charlottelle eli Jelena Pavlovnalle syntyi viisi tytärtä:

• suuriruhtinatar Maria Mihailovna (9. maaliskuuta 1825 Moskova – 19. marraskuuta 1846 Wien); kuoli tuberkuloosiin naimattomana 21-vuotiaana.
• suuriruhtinar Jelisaveta Mihailovna (26. toukokuuta 1826 Moskova – 28. tammikuuta 1845 Wiesbaden); avioitui Nassaun herttua Adolfin kanssa ja kuoli synnytykseen 19-vuotiaana.
• suuriruhtinatar Jekaterina Mihailovna (28. elokuuta 1827 Pietari – 12. toukokuuta 1894 Pietari); avioitui 1851 Mecklenburg-Strelitzin herttua Georg Augustin (1824–1876) kanssa ja menetti Venäjän kansalaisuuden. He saivat neljä lasta, joista esikoinen Nikolaos syntyi 1854 ja kuoli samana päivänä. Tytär Jelena Maria (1857–1936) avioitui Saksi-Altenburgin prinssi Albertin kanssa, heille ei syntynyt lapsia. Toiseksi vanhin poika Georg Alexander (1859–1909) avioitui morganaattisesti äitinsä paheksunnasta huolimatta hovinainen Natalia Wonliarskin kanssa, joka sai tittelin Carlowin kreivitär; heille syntyi neljä lasta. Nuorin tytär Marie-Frederica kuoli alle yksivuotiaana 1861. Nuorin poika Karl Mihail (1863–1934) pysyi naimattomana eikä hänellä ollut jälkeläisiä.
• suuriruhtinatar Aleksandra Mihailovna (28. tammikuuta 1831 Moskova – 27. maaliskuuta 1832 Moskova); kuoli alle 2-vuotiaana
• suuriruhtinatar Anna Mihailovna (27. lokakuuta 1834 Moskova – 22. maaliskuuta 1836 Pietari); kuoli alle 3-vuotiaana.

Suuriruhtinas halusi todella pojan, josta hän voisi kasvattaa sotilaan. Mutta perheeseen syntyi vain tyttöjä, ja hän jätti heidän kasvatuksensa vaimolleen. Kuitenkaan Mihail Pavlovitš ei voinut olla sisällyttämättä yhtä sotilasainetta heidän kasvatusohjelmaansa vetoamalla siihen, että jokainen hänen tyttäristään (kuten heidän äitinsäkin) oli yhden ratsuväkirykmentin nimellinen päällikkö.

Suhteesta vastaanottovirkailija Karolina Karlovna Stieglitzin kanssa, avioton tytär:

• Nadežda Mihailovna Junina (1. joulukuuta 1843 – 9. heinäkuuta 1908), jonka paroni Aleksander von Stieglitz ja hänen vaimonsa adoptoivat. Hän meni naimisiin todellisen salaneuvoksen, valtioneuvos Aleksandr Polovtšovin kanssa ja heillä oli neljä lasta, jotka avioituivat aatelisten kanssa ja saivat korkeita sotilasarvoja.

Sairaus ja kuolema

Suuriruhtinas Mihail Pavlovitš, Ivan Kramskoi 1845.

Vaikka suuriruhtinas vaikutti vahvalta, hän ei ollut erityisen terve. Vuonna 1819 hän sairastui vakavasti, ja häntä hoidettiin Karlovy Varyn kylpylän kuumissa lähteissä. Vuonna 1837 häntä hoidettiin useita kuukausia Euroopan kylpyläkohteissa, mutta kaikesta huolimatta hän kärsi edelleen. Mihail nauroi usein lääkärinsä suosituksille eikä aina noudattanut niitä. Veli Nikolai I kirjoitti: "Mihail Pavlovitšin välitön saapuminen [kotiin] on ilon sijaan meille pikemminkin suru, koska hän palaa saamatta päätökseen hoitoaan, joka hänen on aloitettava uudelleen, mitä hän, kuten pitänee uskoa, ei tee. Hän ei muuta elämäntapaansa ja huonoja tapojaan."^lähde?

Tytär Jelisavetan kuolema synnytykseen 19-vuotiaana vuonna 1845 oli perheelle järkytys. Seuraavana vuonna vanhin tytär Maria kuoli 21-vuotiaana isänsä käsivarsille Wienissä, kärsittyään huonosta terveydestä koko elämänsä. Mihail alkoi saada nenäverenvuotoja, ja sai hermoromahduksen kolme vuotta myöhemmin.

Huolimatta heikentyneestä terveydestä, suuriruhtinas halusi matkustaa Varsovaan heinäkuussa 1849 huolehtiakseen kaartistaan ​​ja krenatöörijoukoistaan. Joukkojen tarkastuksen aikana hänen kätensä alkoi puutua ja hänet kiidätettiin Belwederen palatsiin. Kaksi ja puoli viikkoa Mihail oli halvaantuneena ja taisteli hengestään. Puoliso ja tytär Jekaterina saapuivat Varsovaan ja viettivät viimeiset päivät hänen vuoteensa vieressä.

Suuriruhtinas Mihail Pavlovitš kuoli 51-vuotiaana Varsovassa 9. syyskuuta 1849. Hänen maalliset jäännöksensä vietiin höyrylaivalla Stettinistä Pietariin haudattavaksi Pietari-Paavalin katedraaliin 16. syyskuuta. Armeija ja kaarti käytti suruvaatteita kolme kuukautta ja keisarillinen perhe kokonaisen vuoden. Hänen kuolemallaan näytti olevan suuri vaikutus hänelle läheiseen veljeen Nikolai I:een, joka alkoi väsyä helposti ja harmaantui.^lähde?

Perintö

Mikonkatu Helsingin keskustassa nimettiin vuonna 1820 hänen mukaansa. Kadun virallisena suomenkielisenä nimenä oli vuosina 1909–1928 Mikaelinkatu. Mihailovski-teatteri Pietarissa, vuosina 1820–1918 toiminut Mihailovskin tykistökoulu (ven. Михайловское Aртиллерийское училище) ja vuosina 1845–1918 toimineet Mihailovski Voronežin kadettijoukot (ven. Михайловский Воронежский кадетский корпус) on nimetty hänen mukaansa.