Siirry sisältöön

Martin Barre

Wikipediasta
Martin Barre

Martin Lancelot Barre (s. 17. marraskuuta 1946) on englantilainen sähkökitaristi, joka on rockyhtye Jethro Tullin jäsen. Barre on laulaja-huilisti Ian Andersonin jälkeen Jethro Tullin pitkäaikaisin jäsen kuuluttuaan yhtyeeseen sen vuonna 1969 julkaistusta toisesta albumista Stand Up lähtien. Barren soittotyyliä verrataan monesti Jeff Beckin ja Eric Claptonin tyyleihin.

Barren instrumentti oli aluksi saksofoni, jota hän soitti 1960-luvulla birminghamilaisessa The Moonrakers -yhtyeessä. Myöhemmin kokoonpano muutti nimensä The Motivationiksi. Ryhmä esiintyi useita kertoja Lontoon maineikkaalla Marquee-klubilla ja lämmitteli kerran menestysyhtye Creamia. Hieman tämän jälkeen yhtye vaihtoi jälleen nimensä, tällä kertaa muotoon The Penny Peeps. Vuonna 1968 Barre vaihtoi soittimensa kitaraan, ja samana vuonna yhtye julkaisi kaksi singleä. Toinen single oli "Model Village", jolla Barre soittaa jo melko säväyttävän kitarasoolon. Yhtye vaihtoi taas nimensä, tällä kertaa Getshemaneksi.

Barre kuuli joulukuu]]ssa 1968 huhuja, että eräs hänen suosikkiyhtyeistään, Jethro Tull, etsi sopivaa kitaristia. Barre meni koe-esiintymiseen ja sai paikan. Jethro Tullin johtohahmo Ian Anderson on myöhemmissä haastatteluissaan kertonut Barren hermoilleen koe-esiintymisessä ja oli jopa unohtanut sähkökitaransa vahvistinjohdon kotiin.

Barren kitarasoolo Jethro Tullin hittikappale Aqualungissa on äänestetty useaan otteeseen yhdeksi rockhistorian parhaista.

Diskografia (soolotuotanto)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]