Dave Pegg

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dave Pegg

David "Dave" Pegg (2. marraskuuta 1947 Birmingham, Iso-Britannia) on brittiläinen rock- ja folkmuusikko, basisti ja multi-instrumentalisti. Dave Pegg muistetaan parhaiten Fairport Conventionin ja Jethro Tullin jäsenenä.

1960-luvulla Pegg soitti yhtyeissä nimeltä Roy Everett's Blueshounds, The Uglys ja Ian Campbell Folk Group, kunnes vuonna 1969 hän sai kutsun tulla suositun folkrockyhtye Fairport Conventionin basistiksi. Yhtye nautti suosiota varsinkin 1970-luvun alkupuoliskolla. Pegg soitti bassokitaraa myös Nick Draken albumilla Bryuter Layter (1970).

Fairport Conventionin hajottua 1979 Ian Anderson kutsui Peggin Jethro Tulliin vakavasti sairastuneen John Glascockin tilalle juuri Yhdysvaltain kiertueen aattona. Peggistä tulikin Jethro Tullin pysyvä jäsen aina vuoteen 1995 asti. Silloin hän palasi uudelleenkoottuun Fairport Conventioniin, jossa hän on vaikuttanut 2000-luvulle saakka.

Dave Pegg ja Fairport Convention ovat järjestäneet vuodesta 1979 asti jokavuotiset Cropredyn folkmusiikkifestivaalit Oxfordshiressä. Lisäksi Pegg kuuluu The Dylan Project -nimiseen Bob Dylan -tribuuttiyhtyeeseen.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Biografia Jethro Tullin kotisivuilla