Markku Hillilä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Markku ”Make” Hillilä (s. 6. lokakuuta 1960 Helsinki)[1] on suomalainen rumpali ja lääkäri. Muusikkona hän esiintyy myös taiteilijanimillä Tohtori Hillilä ja Doc Hill.[1]

Hillilä kasvoi Pakilassa ja kävi koulua Oulunkylän yhteiskoulussa. Siellä eräs hänen opettajistaan oli Klaus Järvinen, joka oli tuolloin juuri perustanut Oulunkylän Pop & Jazz -opiston, jota kutsuttiin myös Ogelin opistoksi. Siellä Hillilä alkoi opiskella rumpujen soittoa yksityisoppilaana, opettajanaan Upi Sorvali. Tämä järjesti Hillilälle hänen ensimmäisen levytyssession, levyä Aurinko ja tuuli varten.[1]

Vuosina 1982–1988 Hillilä opiskeli lääketiedettä. Hän erikoistui gastroenterologiaan ja väitteli tältä alalta tohtoriksi vuonna 2010. Hänen tutkimuksensa aiheena oli ärtyvän suolen oireyhtymä. Hillilä oli arvellut, että hankkimalla konventionaalisen ammatin soittaminen voisi olla nautittavampaa, kun ei olisi taloudellisia paineita eikä riippuvaisuuksia. “Siinä olin oikeassa”, hän sanoo.[1]

Hillilä soitti pitkään Hasse Wallin Afro-Linessa ja sen jälkeen vuoden Sakari Kukon Piirpaukessa, kunnes hän kohtasi Tuomari Nurmion vuonna 1986. Siitä lähtien hän on soittanut viimemainitun yhtyeissä ja usein duona Nurmion kanssa. “Onnekseni Hande ei ole koskaan ollut keikkafriikki. Siksi olen pystynyt sovittamaan nämä kaksi työtä yleensä yhteen aika hyvin ja säilyttämään kiinnostukseni molempiin.”[1][2]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Uusitorppa, Harri: 60-vuotias | Tohtori Hillilä on Tuomari Nurmion luottorumpali Helsingin Sanomat. 6.10.2020. Viitattu 6.10.2020.
  2. Tee enemmän töitä ja tule onnelliseksi Helsingin Sanomat. 27.1.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]