Mario Matt

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Mario Matt
Mario Matt
Maa:  Itävalta
Miesten alppihiihto
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Sotši 2014 pujottelu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa St. Anton 2001 pujottelu
Kultaa Kultaa Åre 2007 pujottelu
Kultaa Kultaa Åre 2007 joukkuekilpailu
Hopeaa Hopeaa St. Anton 2001 alppiyhdistetty
Pronssia Pronssia Schladming 2013 pujottelu
Nuorten MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Megève 1998 pujottelu
Hopeaa Hopeaa Pra Loup 1999 alppiyhdistetty

Mario Matt (s. 9. huhtikuuta 1979 Zams, Itävalta) on itävaltalainen uransa lopettanut alppihiihtäjä.

Matt voitti pujottelun olympiakultaa vuonna 2014 ja on lisäksi voittanut maailmanmestaruuden samassa lajissa kahdesti; vuosina 2001 ja 2007. Vuoden 2007 kisoissa hän oli lisäksi voittamassa joukkuekilpailun mestaruutta Itävallan joukkueessa. Alppiyhdistetyn hopeaa hän sai vuoden 2001 maailmanmestaruuskisoista ja pujottelun pronssia 2013.

Matt pysyi huipulla poikkeuksellisen kauan ja on kaikkien aikojen toiseksi vanhin (vuoden 2018 voittajan André Myhrerin jälkeen) pujottelun olympiavoittaja. Ensimmäinen maailmancupin osakilpailuvoitto tuli vuonna 2000 ja viimeisin vuoden 2013 joulukuussa, jolloin hänestä tuli kaikkien aikojen vanhin pujottelun maailmancuposakilpailun voittanut kilpailija. Maailmancupin osakilpailuvoittoja hänellä on yhteensä viisitoista kappaletta ja kärkikolmikkoon hän sijoittui 42 kertaa. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän oli parhaimmillaan viides kaudella 2006–2007. Pujottelun maailmancupissa hän sijoittui kolmanneksi kaudella 2000–2001 ja toiseksi kaudella 2006–2007.

Vapaa-ajallaan Matt harrastaa mm. vaellusta ja jalkapalloa. Hän on myös innokas hevosmies. Mario Mattin Andreas-veli on freestylehiihtäjä ja Michael-veli on alppihiihtäjä.

Kilpaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmancupin osakilpailuvoitot (15)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aika Paikka Laji
3. tammikuuta 2000 Itävalta Kitzbühel Pujottelu
9. maaliskuuta 2000 Itävalta Schladming Pujottelu
19. joulukuuta 2000 Italia Madonna di Campiglio Pujottelu
26. marraskuuta 2001 Yhdysvallat Aspen Pujottelu
13. maaliskuuta 2005 Sveitsi Lenzerheide Pujottelu
14. tammikuuta 2007 Sveitsi Wengen Superalppiyhdistetty
25. helmikuuta 2007 Saksa Garmisch-Partenkirchen Pujottelu
4. maaliskuuta 2007 Slovenia Kranjska Gora Pujottelu
6. tammikuuta 2008 Sveitsi Adelboden Pujottelu
22. tammikuuta 2008 Itävalta Schladming Pujottelu
17. helmikuuta 2008 Kroatia Zagreb Pujottelu
14. maaliskuuta 2009 Ruotsi Åre Pujottelu
27. helmikuuta 2011 Bulgaria Bansko Pujottelu
6. maaliskuuta 2011 Slovenia Kranjska Gora Pujottelu
15. joulukuuta 2013 Ranska Val d’Isère Pujottelu

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.