Lycia (provinssi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lycia
Provincia Lycia
Rooman provinssi
Valtio Rooman valtakunta
Prefektuuri Oriens (300-luku–)
Diokeesi Asiana (300-luku–)
Nykyinen valtio/alue Turkki
Perustettu 43/44, uudestaan 300-luvulla

Lycia (lat. Provincia Lycia) oli Rooman valtakunnan provinssi, joka sijaitsi Vähässä-Aasiassa nykyisen Turkin alueella.[1]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lycian provinssi käsitti vanhan Lyykian (lat. Lycia) maakunnan alueen Vähän-Aasian ja samalla nykyisein Turkin etelärannikon eli Välimeren puoleisen rannikon länsiosassa.

Kaupunkeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lycian roomalaisaikaisia kaupunkeja olivat muun muassa (suluissa latinankielinen nimi, mikäli eri):

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lycian provinssi perustettiin keisari Claudiuksen aikana vuonna 43/44. Se lakkautettiin välillä, ja oli jälleen itsenäinen Neron aikana ja vuoteen 74 saakka. Tuolloin se tuli osaksi Lycia et Pamphylian provinssia, kun se yhdistettiin Pamfylian (lat. Pamphylia) alueen kanssa.

Lycian provinssi oli jälleen olemassa myöhäisroomalaisella kaudella aikaisintaan vuonna 325 ja viimeistään noin vuodesta 395 lähtien, kun se erotettiin Lycia et Pamphylian provinssista.[2][3] Tuolloin se kuului Oriensin prefektuuriin ja Asianan diokeesiin.[1] Rooman jaon jälkeen provinssi oli osa Itä-Roomaa.

Näin tärkeimmät provinsseissa tapahtuneet muutokset alueella olivat:

Rooman valtakunta Itä-Rooma Nykyinen
alue tai valtio
Tasavallan ja keisarikauden provinssit
n. vuoteen 293 saakka
Myöhäisroomalaiset provinssit
n. vuosina 293–395[sel 1] n. vuodesta 395[sel 2]
Lycia
43/44Claudiuksen aika
(jälleen itsenäinen Neron aikana ja 74 saakka)
Lycia et Pamphylia Lycia et Pamphylia Lycia (Turkin etelä­rannikon länsiosa)
Galatia
25 eaa.74
Pamphylia
Galatia
74Trajanuksen aika
Galatia Pisidia Pisidia (Turkki eteläinen)
Lycaonia
Galatia Galatia (Turkki keskinen)
Galatia salutaris
Cappadocia
1774
Cappadocia Cappadocia Cappadocia prima (Turkki keskinen)
Cappadocia secunda
Pontus Polemoniacus Pontus Polemoniacus (osa Turkin Mustanmeren rannikosta)
Armenia[sel 3]
(114118)
(sekä Armenia minor että Armenia maior)
Armenia minor Armenia prima (Turkki itäinen)
Armenia secunda
(Armenia)
Selitykset:
  1. Provinssit Diocletianuksen noin vuonna 293 tekemän uudistuksen jälkeen.
  2. Provinssit Theodosius I:n ajan jälkeen vuonna 395, kun imperiumi jaettiin Länsi- ja Itä-Roomaan.
  3. Armenia maior palautui vuonna 118 vasallikuningaskunnaksi, kun taas Armenia minor yhdistettiin Cappadocian provinssiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Peck, Harry Thurston: Harper's dictionary of classical literature and antiquities. Harper & brothers: New York, 1896. Teoksen verkkoversio. Teoksen verkkoversio (Perseus)
  2. Ramsay, William Mitchell: The Historical Geography of Asia Minor, s. 393. Royal geographical society, London. Supplementary papers, nide 4. John Murray, 1890. Teoksen verkkoversio.
  3. Notitia dignitatum in partibus orientis Notitia dignitatum. The Latin Library. Viitattu 18.3.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]