Levähuulikala
| Levähuulikala | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Yläluokka: | Luukalat Osteichthyes |
| Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
| Alaluokka: | Neopterygii |
| Lahko: | Ahvenkalat Perciformes |
| Heimo: | Huulikalat Labridae |
| Suku: | Centrolabrus |
| Laji: | exoletus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Centrolabrus exoletus |
|
| Synonyymit[2] | |
| Katso myös | |
Levähuulikala (Centrolabrus exoletus) on huulikalojen (Labridae) heimoon kuuluva lauhkeissa merivesissä elävä kalalaji.
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Levähuulikala on tavallisesti 12 senttimetrin mittainen. Maksimissaan se voi kasvaa 18 senttimetrin mittaiseksi.[2] Sen ruumis on sivuiltaan voimakkaasti litistynyt. Sen suu on pieni mutta huulet paksut. Edemmän kiduskannen reuna on sahalaitainen. Pään yläosassa ei ole suomuja, vaikkakin kiduskansissa niitä on 3–4 riviä. Kylkiviivalla on suomuja 33–37 kappaletta, minkä alapuolella suomujen reunat ovat yleensä kellertäviä. Levähuulikalan peräevässä on 4–6 piikkiä. Sen pyrstöevän takareuna on muodoltaan kupera ja sitä reunustaa turkoosisininen juova. Selkäevä on pitkä. Sen etuosassa on lyhyitä piikkiruotoja ja takaosassa aivan taaimmaisia ruotoja lukuun ottamatta pidempiä ja pehmeämpiä. Levähuulikalan päässä on turkoosinsininen juova, joka alkaa kuonon päältä, kaartuu silmän ympäri missä se tekee käännöksen sen alapuolelle ja jatkuu sieltä kalan suupieleen asti. Tämän juovan alla on myös kaksi samanväristä, mutta hyvin paljon lyhyempää juovaa. Kalan yleisväritys on punaruskea, vatsan puolelta vaaleampi. Kaikki evät ovat punaruskeita ja parittomissa evissä on sinisiä juovia ja laikkuja. Levähuulikalan koiras ja naaras ovat hyvin samannäköiset.[3]
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Levähuulikalaa tavataan Atlantin valtameren itärannikkoa pitkin Norjan keskiosista etelään Portugaliin asti. Sitä on havaittu usein myös Välimeressä sekä säännöllisesti Juutinraumassa. Levähuulikala oli vielä 1980-luvulla Ruotsin, Norjan ja Tanskan rannikoilla, mutta on sittemmin yleistynyt. Tavallisesti laji elää saaristojen ulko-osien kallioisilla kareilla leväpohjilla 2–25 metrin syvyydessä merenpinnasta, vaikka troolilla niitä onkin pyydystetty jopa 160 metrin syvyydestä asti. Nuoret levähuulikalat elävät vanhoja yksilöitä matalammassa vedessä.[3]
Ravinto ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Levähuulikalan ravintoa ovat pääosin pienet äyriäiset, nilviäiset ja monisukasmadot. Sen on havaittu syövän pintaloisia muista kaloista. Se tulee sukukypsäksi 2–3 vuoden ikäisenä ja 10–13 senttimetrin mittaisena. Skagerrakin alueella levähuulikala kutee touko-kesäkuussa, milloin jokainen koiras valtaa itselleen pienen alueen matalasta vedestä. Ne eivät tiettävästi rakenna minkäänlaista pesää. Noin yhden millimetrin mittaiset ja takertuvat munat kiinnittyvät leviin tai pohjaan ja kehittyvät siellä. Ne kuoriutuvat 20 celsiusasteen lämpötilassa noin neljän päivän kuluttua. Kuoriutuneet poikaset uivat ensi töikseen avoveteen, mistä ne noin viikon iässä siirtyvät pohjalle elämään.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Craig, M.T., Pollard, D. & Liu, M.: Centrolabrus exoletus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019-3. 2015. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.3.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Centrolabrus exoletus (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 11.3.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Varjo, Markku & Lehtonen, Hannu: Suomen ja pohjolan kalat, s. 400–401. Readme, 2017. ISBN 9789523213722. (suomeksi)
| ||||||||||