Lea (nimi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lea
Nimipäivä  
– suomenkielinen 5. tammikuuta
– ruotsinkielinen 5. tammikuuta
– ortodoksinen 12. joulukuuta
Muunnelmia Leea
Vastineita eri kielissä Leah
Nimen alkuperä heprealainen, lehmä

Lea on naisen etunimi.

Lea on heprealaisperäinen nimi ja tarkoittaa 'lehmää'[1]. Näin ollen se ei ole Leon sisarnimi, vaikka nimen asun perusteella niin voisi päätellä. Raamatussa Lea (Leea) oli Laabanin tytär, patriarkka Jaakobin ensimmäinen puoliso ja Raakelin vanhempi sisar.[2] Euroopassa nimi yleistyi vasta uskonpuhdistuksen jälkeisinä vuosina.

Suomen almanakassa Lea esiintyi väliaikaisesti 1738 päivällä 22. maaliskuuta Pyhän Lean päivänä. Pysyvän paikan nimi sai 1908 nykyiseltä päivältään, 5. tammikuuta. Suosituimmillaan Lea on ollut 1930–1950-luvuilla. Nimestä on käytössä myös muunnos Leea.

Vuoden 2019 loppuun mennessä Suomessa on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan 19 358 naista ja alle 15 miestä saanut nimekseen Lea.[3]

Tunnettuja Lea-nimisiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvitteellisia Lea-nimisiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lea salanimenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimen muita merkityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lea, Lea Lavenin albumi
  • Lea, Mäntyluodon edustalle vuonna 1999 uponnut troolari

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vilkuna, Kustaa: Uusi suomalainen nimikirja, s. 105. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1988. ISBN 951-1-08948-X.
  2. 1. Moos. 29:16–28
  3. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 2.6.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]