Lea Ahlborn
Lea F. Ahlborn (o.s. Lundgren; 18. helmikuuta 1826 – 13. marraskuuta 1897)[1] oli ruotsalainen kaivertaja ja mitalitaiteilija. Hän toimi vuosina 1855–1896 Ruotsin rahapajan virallisena kaivertajana ja oli siten Ruotsin ensimmäinen naispuolinen virkamies.[2]
Ahlbornin isä Ludvig Lundgren oli Ruotsin kuninkaallisen rahapajan kaivertaja, ja hän sai oppia isältään. Hän opiskeli myös vuoden ajan Ruotsin taideakatemiassa 1850–1851 ja yksityisoppilaana Pariisissa talvella 1852–1853. Hänen isänsä viran oli tarkoitus siirtyä hänen veljelleen P. H. Lundgrenille, mutta tämä oli sairaalloinen. Isän kuoltua vuonna 1853 Ahlborn nimitettiin rahapajan vt. kaivertajaksi ja veljensäkin kuoltua vuonna 1855 hänestä tuli virallinen kolikonkaivertaja. Ahlborn jatkoi tässä virassa vuoteen 1896 asti.[1][3] Hän tosin jatkoi työskentelyä sen jälkeenkin. Hänen eläkeanomustaan ei ehditty käsitellä ennen hänen seuraavana vuonna tapahtunutta kuolemaansa, sillä Ruotsin valtio ei ollut koskaan aiemmin joutunut myöntämään naiselle virkaeläkettä.[4]
Ahlborn kaiversi yli 40 vuoden ajan rahapajan leimasimet kaikille ruotsalaisille kolikoille sekä tilaustyönä myös Norjan ensimmäisille kultarahoille ja 1860-luvun alussa Suomen ensimmäisille markka- ja pennikolikoille. Ahlbornin on sanottu elvyttäneen ruotsalaisen mitalitaiteen. Hän toteutti useita juhlarahoja ja yli 300 muistomitalia, kuten Uppsalan yliopiston 400-vuotisjuhlamitalin vuonna 1877 ja Yhdysvaltain itsenäisyyden tunnustamisen 100-vuotisjuhlamitalin vuonna 1883.[1][3][2] Ahlborn toteutti myös vuonna 1865 Suomen vuosien 1863–1864 valtiopäivien muistomitalin, joka oli ensimmäinen Suomen Rahapajan liikkeelle laskema tuote.[5] Hänen aloitteestaan suomalaisissa kolikoissa otettiin myös käyttöön niin sanottu rahamestarin merkki.[6] Hänet valittiin Ruotsin taideakatemian jäseneksi vuonna 1881.[4]
Lea Ahlbornin puoliso oli vuodesta 1854 koristeveistäjä Carl Ahlborn.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Gerda Boéthius: Lea F Ahlborn (f. Lundgren) (ruotsiksi) Svenskt Biografiskt Lexikon (1918). Ruotsin valtionarkisto.
- ↑ a b Lea Ahlborn (ruotsiksi) Nationalencyklopedin. Viitattu 23.9.2015.
- ↑ a b Nordisk familjebok (1904), s. 374–303 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 22.9.2015.
- ↑ a b Första kvinnan i statlig tjänst (ruotsiksi) Murberget Länsmuseet Västernorrland. Viitattu 23.9.2015.
- ↑ Historia (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen Rahapaja. Viitattu 23.9.2015.
- ↑ Rahamestareiden leimat Kolikot.com. Viitattu 23.9.2015.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lea Ahlborn Wikimedia Commonsissa
|