Lapuan patruunatehtaan räjähdys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lapuan patruunatehtaan räjähdys
Päivämäärä 13. huhtikuuta 1976
Kellonaika 7.42
Tapahtumapaikka Lapua, Suomi
Kuolleita 40
Loukkaantuneita 60

Lapuan patruunatehtaan räjähdys on yksi Suomen rauhanajan historian tuhoisimmista onnettomuuksista. Se tapahtui 13. huhtikuuta 1976 Lapualla kello 7.42.[1] Turmassa kuoli 40[2] ja loukkaantui 60 henkilöä. Kuolleista naisia oli 35 ja useimmat heistä perheellisiä.[3] Onnettomuuden seurauksena kaksi lasta menetti molemmat vanhempansa ja 64 lasta toisen vanhemman[3]. 30 ihmistä jäi leskeksi[3]. Onnettomuuden tarkkaa syytä ei saatu koskaan selville.[4]

Onnettomuuspäivän tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Räjähdys tapahtui juuri päivän töiden aloittamisen jälkeen rakennuksessa, jossa sijaitsi tehtaan lataamo II.[4] Lataamossa on käynnistetty kuusi patruunoiden lataamiskonetta perinteiseen tapaan tasan aamuseitsemältä[5]. Rakennus tuhoutui räjähdyksessä täysin.[4] Sen betoniseinät kaatuvat, katto lensi ilmaan, räjähdyskaasut sytyttivät tulipaloja ja lattiat pirstoutuvat.[5] Räjähdys irrotti tilan betonisista rakenteista kimpaleita, jotka sinkoilivat ympäriinsä jopa 2800 kilometrin tuntinopeudella vahingoittaen paikalla olleita työntekijöitä.[6] Räjähdys kuului selvästi vielä yli parinkymmenen kilometrin päässä Seinäjoella.[7]

Räjähdys aiheutti suurta tuhoa myös ympäröiville rakennuksille. Yhteensä noin 150 lähiseudun kiinteistöä kärsi räjähdyksen aiheuttamista vaurioista. Räjähdyksen sattuessa lataamossa työskenteli 69 henkilöä, joista 58 oli naisia. Kuolonuhrien ja vammautuneiden suureen lukumäärään oli osaltaan syynä se, että tuhoutuneessa rakennuksessa tehtiin varsinaisen patruunoiden lataamisen lisäksi muitakin työtehtäviä. Onnettomuushetkellä puolustusministeriön alaisuudessa toimineen tehtaan noin 500 työntekijästä neljännes toimi räjähdysvaarallisissa töissä. Patruunatehtaan työntekijät olivat räjähdystä edeltävinä aikona olleet huolestuneita työpaikkansa turvallisuudesta, sillä siellä oli jo aiemmin sattunut pienempiä räjähdyksiä.[4]

Räjähdyksen tapahduttua annettiin välittömästi suurhälytys.[4] Lapuan paloaseman päivystäjä hälytti kaikki lähiseudun palokunnat ja sairasautot räjähdyspaikalle. Niistä ensimmäiset ennättivät perille vain nelisen minuuttia räjähdyksen jälkeen.[5] Onnettomuuspaikalta kuljetettiin päivän aikana kolmisenkymmentä potilasta Seinäjoen keskussairaalaan. Kun tieto räjähdyksestä saapui aamulla sairaalaan, käynnistettiin siellä välittömästi katastrofitoiminta ja henkilökuntaa hälytettiin töihin lisää. Onnettomuuden uhrien hoitamista edesauttoi se, että keskussairaalan kirurgeista kaikki olivat aamulla työpaikallaan.[4] Räjähdyspaikalla syttyneet tulipalot saatiin sammumaan puolessa tunnissa, sillä räjähdyksen synnyttämä voimakas paineaalto söi palamisen tarvitseman hapen.[5]

Yleisradio kertoi tapahtumasta heti aamulla, mikä ruuhkautti etenkin Suomen kaukopuheluverkkoa monien yrittäessä selvittää läheistensä kohtaloa.[4]

Puolustusministeri Ingvar S. Melin sai tiedon räjähdysonnettomuudesta kello yhdeksän jälkeen. Hallitus kokoontui heti aamupäivällä hätäistuntoon ja asetti tutkijalautakunnan tutkimaan onnettomuuden syitä. Tutkijalautakunnan tehtäviin kuului myös esitysten tekeminen vastaavanlaisten onnettomuuksien välttämiseksi. Melin lähti samana päivänä tutkijalautakunnan kanssa Lapuan onnettomuuspaikalle. Koska patruunatehdas sijaitsi Lapuan keskustassa, kehotti Melin harkitsemaan sen siirtämistä tiheän asutuksen ulkopuolelle.[4]

Pääesikunnan mukaan tehtaalla oli räjähdyshetkellä asiaankuuluvat sammutuslaitteet ja varastot olivat maavalleilla suojattuja. Myös tupakointi oli alueella monin paikoin kiellettyä. Räjähdysainetarkastaja oli tehnyt paikalla tarkastuksen syksyllä 1975. Patruunatehtaan alueelle ei ollut asennettuna automaattista hälytysjärjestelmää.[4]

Uhrien hautajaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Räjähdyksessä surmansa saaneet haudattiin 24. huhtikuuta. Surujuhlaan Lapuan tuomiokirkon pihalla osallistui yli 5 000 uhrien omaista ja ystävää, ja se myös radioitiin ja televisioitiin. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen osallistui tilaisuuteen yhdessä maaherran ja valtioneuvoston edustajien kanssa. Vainajat siunasi Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola avustajinaan 20 pappia.[2][8] Ensin laskivat yhteisen seppeleensä omaiset, sitten presidentti Kekkonen omansa, ja hänen jälkeensä laskivat valtioneuvoston seppeleen pääministeri Martti Miettunen, kauppa- ja teollisuusministeri Eero Rantala, liikenneministeri Kauko Hjerppe ja puolustusministeri Ingvar S. Melin.[8] Seppeltenlaskun jälkeen joukko patruunatehtaan työntekijöitä kävi laskemassa yhden kukkalaitteen kullekin arkulle edesmenneiden työtovereidensa muistoksi. Tämän jälkeen arkut saatettiin puolustusvoimien ajoneuvoilla Simpsiön hautausmaalle.[4]

Onnettomuus herätti myös laajaa kansainvälistä huomiota. Kaikista pohjoismaista tuli surunvalitteluja Metallityöväen Liiton toimistoon. Surusähkeen lähettivät myös Kansainvälinen Metallifederaatio ja Amalgamated Metal Workers' Union Australia.

Onnettomuuden tutkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtioneuvoston asettaman tutkijalautakunnan selostuksessa todetaan onnettomuuden syystä seuraavaa: "Suorittamansa tutkimuksen perusteella tutkijalautakunta toteaa, että räjähdyksen todennäköinen lähtökohta oli pulttipistoolin patruunoiden latauskoneen (robotti) ruudittajan annostelusylinterin tiivisterengasura. Syttymisen syytä ei ole tutkimuksissa voitu varmuudella osoittaa."[9]

Onnettomuuden syytä ei koskaan varmasti saatu selville, mutta epäilyt kohdistuivat (mahdollisesti staattisen) kipinän sytyttämään ruutipölyyn. Käytössä olleessa suuressa ja avoimessa lataamossa riski siihen oli suurehko, koska käytössä oli matalissa rakennuksissa tehoton painovoimainen ilmanvaihtojärjestelmä. Räjähdyksen aiheuttajaksi epäiltiin myös latausrobottia, joka oli mahdollisesti ylikuumentunut ja/tai syttynyt palamaan. Ruudin annosteluvirhe ja siitä seurannut liika-ahtaminen saattoi herkistää ruudin itsesyttymiselle ja lisätä ruutipölyn määrää ilmassa. Annosteluvirheen aiheuttajana saattoi olla latausrobotin virhetoiminta tai väärät säädöt. Ruudin syöttölaitteen tukkeutumista paakkuuntumisen vuoksi pidetään vähemmän todennäköisenä selityksenä, koska Lapua oli tunnettu laadukkaista ruutisekoituksistaan. Vanha tiilirakennus tuhoutui lähes perustuksiaan myöten, mikä vaikeutti tutkintaa, mutta räjähdysjälkien perusteella räjähdys alkoi latausrobotin sijaintipaikasta.

Onnettomuutta pahentaneena seikkana pidettiin liian monen työntekijän ja työvaiheen keskittämistä samaan rakennukseen. Lisäksi rakennuksessa oli liian paljon syttymisherkkiä materiaaleja ja vanhanaikaiset sähköjärjestelmät. Lataamorakennuksen ja sen naapurirakennusten välillä ei ollut modernien säännösten mukaisesti räjähdykseltä suojaavia maavalleja eikä varoetäisyyksiä.

Oikeudenkäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeudenkäynti patruunatehtaan johtohenkilöitä vastaan aloitettiin vuonna 1978. Syytteitä oli useita erilaisia, ja niistä raskaimmat koskivat 40 kuolemantuottamusta ja 44 vammantuottamusta.[6] Tehtaalla ei kuitenkaan todettu rikotun sen toimintaa koskevia ohjeita ja määräyksiä[4], ja korkein oikeus vapautti vuonna 1982 kaikki syytetyt syytteistä[6].

Avustustoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perheiden konkreettinen avustaminen käynnistyi yhden sosiaalityöntekijän voimin onnettomuuspäivänä. Seuraavana päivänä onnettomuudesta kärsineitä koteja lähti kiertämään viisi Suomen Punaisen Ristin ja Lapuan sosiaalitoimen edustajista muodostettua työparia. Työparien tehtävänä oli sekä tietojen kerääminen että välittömän rahallisen avun jakaminen SPR:n katastrofivaroista. Myös pappeja sekä toimittajia vieraili uhrien kodeissa.[10]

Räjähdyksessä loukkaantuneiden ja kuolleiden henkilöiden perheenjäsenten avustamiseksi perustettiin Lapualle avustusrahasto, johon kertyi 7,6 miljoonaa markkaa. Hallitus varasi 300 000 markkaa perheiden avustamiseen sekä saman summan hautauskulujen ja vahinkojen ennakkokorvausten kattamiseen.[11]

Avustusten jakoa koordinoi aluksi järjestöjen edustajista muodostettu yhteistyötoimikunta. Myöhemmin avustusten jakamista varten perustettiin Lapuan räjähdysonnettomuuden sosiaalisen katastrofiavun toimikunta sekä Lapuan räjähdysonnettomuuden opintotukitoimikunta.[12] Avustusohjelman päätyttyä 23 vuotta räjähdyksen jälkeen siirrettiin jäljelle jääneet puoli miljoonaa markkaa SPR:n katastrofirahastoon.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tutkintaselostus, 1978, s. 11
  2. a b Zetterberg, Seppo & Tiitta, Allan (toim.): Suomi kautta aikojen, s. 535. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14925-3.
  3. a b c Katajamäki, Juhani: Lapuan räjähdysonnettomuus rauhanajan kohtalokkain maalla sattunut onnettomuus. Palontorjunta-lehti, 1976, nro 4, s. 245. Pelastustieto ry. artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 10.4.2016.
  4. a b c d e f g h i j k l Elina Yli-Ojanperä, Paavo Rytsä: Lapuan patruunatehtaan räjähdys jätti jälkeensä surun yle.fi. Viitattu 31.5.2019.
  5. a b c d Antero Raevuori: Lapuan patruunatehtaan räjähdys 1976 järkytti Suomea syvästi Seura.fi. 28.4.2017. Viitattu 31.5.2019.
  6. a b c Pasi Jaakkonen: Tapahtumat hetki hetkeltä 13.4.1976: Lapuan patruunatehtaan räjähdyksessä kuoli silmänräpäyksessä 40 ihmistä Ilta-Sanomat. 13.4.2016. Viitattu 31.5.2019.
  7. Eetu Ruonakoski, Mona Haapsaari: Lapuan räjähdys täytti sairaalan: "Murheellisinta oli seurata omaisiaan etsiviä" mtvuutiset.fi. 10.4.2016. Viitattu 31.5.2019.
  8. a b Juurakko 2006, s. 94
  9. Tutkintaselostus, 1978, s. 4
  10. Juurakko 2006, 100–101
  11. Juurakko 2006, 101
  12. Juurakko 2006, 103

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]