Laivurinkatu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Helsingin Laivurinkatua. Samanniminen katu on myös ainakin Turussa ja Kotkassa.
Laivurinkatu Merikadulta pohjoiseen nähtynä. Vasemmalla Ensipuistikko.
Laivurinkatu Pietarinkadun risteyksestä etelään päin nähtynä.
Laivurinkatu Tehtaankadun risteyksestä etelään päin nähtynä. Vasemmalla Eiran sairaala, oikealla Eiran puisto.
Laivurinkatu Tehtaankadun risteyksestä pohjoiseen nähtynä. Katu jakautuu tässä kahteen haaraan. Vasemmalla Tehtaanpuisto.
Laivurinkadun pohjoispää ja Viiskulma. Vasemmalla Laivurinkadun vanhin rakennus, ns. Primulan talo.

Laivurinkatu (ruots. Skepparegatan) on noin 600 metrin pituinen katu Helsingin eteläisessä kantakaupungissa. Se ulottuu Merikadulta, Merisataman läheisyydestä Viiskulmaan. Sen eteläosa Merikadulta Tehtaankadulle saakka on rajana Eiran ja Ullanlinnan kaupunginosien välillä, kun taas pohjoisosa Tehtaankadulta Viiskulmaan on rajana Punavuoren ja Ullanlinnan välillä.[1]

Tehtaankadun pohjoispuolella Laivurinkatu jakautuu kahteen eri tasossa kulkevaan haaraan, joista itäisempi kulkee pengerrettynä jyrkkään kallionrinteeseen. Tämä ylempi haara on yksisuuntainen etelästä pohjoiseen ja selvästi alempaa haaraa kapeampi; alempi haara sen sijaan on kaksisuuntainen. Tehtaankadun risteyksessä Laivurinkatu tekee myös selvän mutkan, samoin pohjoisempana kohdassa, jossa Vuorimiehenkatu päättyy Laivurinkadun ylempään haaraan.

Tehtaankadun eteläpuolella Laivurinkadun ajorata ja suurelta osin länsipuolinen jalkakäytäväkin on päällystetty nupukivillä, jalkakäytävän reuna osittain mukulakivillä.

Laivurinkadun eteläisenä jatkeena on Meripuiston poikki kulkeva jalankulkutie Merikadulta Merisatamanrantaan.

Rakennuksia ja puistoja kadun varrella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eiran aikuislukio, entinen Helsingin ranskalais-suomalainen koulu Laivurinkadun varrella.
Villa Johanna Laivurinkadun varrella.

Suuri osa Laivurinkadun ja varsinkin sen eteläosan varrella sijaitsevista rakennuksista on 1900-luvun alussa rakennettuja jugendtyylisiä asuintaloja. Tehtaankadun eteläpuolella ne ovat yleensä kolmikerroksisia, kadun pohjoisosan varrella korkeampia. Ehkä kuuluisin niistä on Uno Staudingerin rakennuttama ja Selim A. Lindqvistin suunnittelema, vuonna 1905 valmistunut Villa Johanna osoitteessa Laivurinkatu 25.[2] Alkuperäisistä jugendtaloista on kuitenkin muutamia purettu, esimerkiksi Pietarinkadun kulmassa sijainnut talo Laivurinkatu 11-13, jonka paikalle 1960-luvulla rakennettiin moderni kerrostalo.[3] Kadun varrella sijaitsevia julkisia rakennuksia ovat 1950-luvulla rakennettu entinen Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun rakennus, jossa nykyisin toimii Eiran aikuislukio, sekä Tehtaankadun risteyksessä Eiran sairaala.

Vanhin rakennus Laivurinkadun varrella on Viiskulmassa Pursimiehenkadun kulmassa sijaitseva Selim A. Lindqvistin suunnittelma, vuonna 1890 valmistunut ns. Primulan talo. Siihen on kuitenkin myöhemmin rakennettu lisää kerroksia[4] Talon alakerrassa on kaksi ravintolaa.

Muutoin Laivurinkadun varressa sen länsipuolella on enimmäkseen puistoja. Kadun eteläpäässä sen varressa on Ensipuistikko[5], jonka nimenä on välillä ollut myös Laivurinpuisto.[6] Tehtaankadun risteyksen eteläpuolella on Eiran puisto kukkaistutuksineen, pohjoispuolella Tehtaanpuisto. Rakennuksia Laivurinkadun varrella on tällä puolella ainoastaan Pietarinkadun jatkeen molemmin puolin sekä viimeisessä korttelissa ennen Viiskulmaa.

Julkinen liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tehtaankadun pohjoispuolella Laivurinkadun alempaa haaraa pitkin kulkevat raitiolinjat 1 ja 3 sekä bussilinjat 14, 17, 18. Tehtaankadun eteläpuolella Laivurinkatua pitkin kulkee vain bussilinja 18, jolla on päätepysäkki kadun eteläpäässä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivurinkadun talorivi Eiran silloin vielä rakentamattomilta kallioilta nähtynä Signe Branderin kuvaamana vuonna 1909. Kuvan keskeltä alkavan Pietarinkadun oikealla puolella oleva kulmatalo purettiin 1960-luvulla. Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat.
Emma Mäkisen turvakoti Meri- ja Laivurinkatujen kulmassa 1920-luvulla. Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat.

Skepparegatan -niminen katu sisältyi jo Helsingin eteläosia varten vuonna 1875 vahvistettuun asemakaavaan.[6] Kadun aiottu linjaus kulki kuitenkin nykyistä idempänä, sillä alueen suunniteltu katuverkko poikkesi huomattavasti nykyisestä ja nykyisen Tehtaankadun paikalle suunniteltiin noin kolme kertaa laajempaa puistoaluetta, jonka itäreunaa pitkin tämä katu olisi kulkenut.[7][8] Tätä kaavaa ei kuitenkaan toteutettu, vaan suunnitelmia muutettiin vuonna 1887, jolloin vahvistetussa asemakaavassa Laivurinkatu sai nykyisen linjauksensa.[9]

Vuoden 1887 asemakaavassa Helsingin eteläosiin suunniteltiin laajaa tehdasaluetta, mistä Tehtaankadun nimi yhä muistuttaa. Siitä kuitenkin luovuttiin jo 1900, jolloin alue Laivurinkadun eteläosan molemmin puolin päätettiin muuttaa asuntoalueeksi.[7][10]

Laivurinkadun eteläpäähän Emma Mäkinen perusti 1880-luvulla turvakodin langenneille naisille ja orpolapsille. Vuonna 1923 samaan rakennukseen sijoitettiin Helsingin kaupungin vastaanotto- ja havaintokoti, joka vuonna 1941 siirrettiin uuteen rakennukseen Sofianlehtoon. Puretun turvakodin alueelle rakennettiin sittemmin Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun rakennus sekä Merikadun kulmassa oleva asuinkerrostalo.[11]

Vuosina 1949–1974 Laivurinkatua pitkin liikennöi Helsingin ainoa johdinautolinja nro 14, jolla oli päätepysäkki aluksi Tehtaankadun risteyksessä, myöhemmin kadun eteläpäässä.[12]

Tunnettuja asukkaita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talossa Laivurinkatu 9 on aikoinaan asunut useita huomattavia henkilöitä: kenraali Stepan Haparoff, kuvanveistäjät Jussi Mäntynen ja Laila Pullinen, kirjailija Yrjö Soini (Agapetus) sekä kansanedustaja Hilja Pärssinen.[11]

Kadun toisella puolella talossa Laivurinkatu 4–6 ovat asuneet diplomaatti ministeri Hjalmar J. Procopé ja hänen siellä syntynyt poikansa Victor Procopé sekä akateemikko ja filosofi Georg Henrik von Wright[13], jonka muistoksi talon pihamuuriin on kiinnitetty muistolaatta.

Nimen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Skepparegatan vahvistettiin vuonna 1887. Suomenkieliseksi käännösnimeksi vahvistettiin vuonna 1909 Laivurikatu ja vuonna 1928 nykyinen muoto Laivurinkatu.[6]. Nimi kuuluu samaan merenkulkuun viittavien nimien ryhmään kuin läheiset Kapteeninkatu ja Laivanvarustajankatu.[6]

Poikkikadut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ullanlinnan peruspiiri (Sivulla 2 oleva kartta, johon myös kaupunginosien rajat on merkitty) Helsinki alueittain. Helsingin kaupunki. Viitattu 15.9.2017.
  2. Kaija Ollila, Kirsti Toppari: ”Ullanlinna, kortteli 185: Valkoturska”, Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita, s. 298–299. Helsingin sanomat, 1975. ISBN 951-9134-69-7.
  3. Antti Manninen: ”Laivurinkatu 13–15”, Puretut talot: 100 tarinaa Helsingistä, s. 75. Helsingin sanomat, 2004. ISBN 978-952-5557-00-8.
  4. Kaija Ollila, Kirsti Toppari: ”Punavuori, kortteli 125: Tiira”, Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita, s. 250–251. Helsingin sanomat, 1975. ISBN 951-9134-69-7.
  5. Vuonna 1976 vahvistettu Eiran asemakaava (Kaavakartassa puiston nimenä on Ensipuistikko) Viitattu 15.9.2017.
  6. a b c d Helsingin kadunnimet, s. 116. Helsingin kaupungin nimistötoimikunta, 1970. 951-771-220-0. Teoksen verkkoversio.
  7. a b ”Kaupungin laajeneminen Venäjän vallan aikana”, Helsingin kadunnimet, s. 44. Helsingin kaupungin nimistötoimikunta, 1970. 951-771-220-0. Teoksen verkkoversio.
  8. Marjatta Hietala, Martti Helminen, Merja Lahtinen ym.: ”Plan af Helsingfors”, Helsinki: historiallinen kaupunkikartasto – Historic towns atlas, s. 54. Asemakaava vuodelta 1875 ja sitä esittävä kartta seuraavalta vuodelta. Helsingin kaupungin tietokeskus, 2009. ISBN 978-952-223-330-1.
  9. Förslag till förändring af gällande Stadsplan, Helsingfors (Helsingin vuonna 1887 vahvistettu asemakaava) Viitattu 15.9.2017.
  10. Kaija Ollila, Kirsti Toppari: ”Ullanlinna, kortteli 180: Kilohaili”, Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita, s. 292. Helsingin sanomat, 1975. ISBN 951-9134-69-7.
  11. a b Kaija Ollila, Kirsti Toppari: ”Ullanlinna, kortteli 182: Sorva”, Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita, s. 296–297. Helsingin sanomat, 1975. ISBN 951-9134-69-7.
  12. Helsingin kaupungin liikennelaitoksen johdinautolinjat vuosina 1949–1974, 1979–1985 Suomen raitiotieseura. Viitattu 15.9.2017.
  13. Kaija Nenonen, Kirsti Toppari: ”Eira, kortteli 223”, Herrasväen ja työläisten kaupunki, s. 20. Helsingin sanomat, 1983. ISBN 951-9135-03-0.