Kuningas Oidipus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuningas Oidipus
Οἰδίπους Τύραννος
Sokea Oidipus jättää lapsensa jumalten huomaan. Bénigne Gagneraux, 1784.
Sokea Oidipus jättää lapsensa jumalten huomaan. Bénigne Gagneraux, 1784.
Kirjoittaja Sofokles
Alkuperäiskieli muinaiskreikka (klassinen)
Tyylilaji tragedia
Tapahtumapaikka ja -aika Theba, kuninkaallinen palatsi
Kantaesitys 429 eaa.
Kantaesityspaikka Dionysoksen teatteri, Ateena
Henkilöt
Henkilöt
  • Oidipus, Theban kuningas
  • Iokaste, kuningatar
  • Kreon
  • Teiresias, tietäjä
  • Zeuksen pappi
  • sanansaattaja
  • paimen
  • palvelija
  • Oidipuksen tyttäret
  • pappeja, saattueväkeä ym.
  • Kuoro Theban vanhimmat

    Kuningas Oidipus (m.kreik. Οἰδίπους Τύραννος, Oidipūs Tyrannos, lat. Oedipus Rex tai Oedipus Tyrannus) on Sofokleen kirjoittama antiikin kreikkalainen tragedia, joka kertoo Oidipuksen traagisesta kohtalosta: siitä, että tämä ymmärtää tietämättään surmanneensa isänsä ja naineensa oman äitinsä.[1][2]

    Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Kuningas Oidipus kuuluu Sofokleen keski-iän tuotantoon. Sen kantaesitys tapahtui Ateenan Dionysoksen teatterilla noin vuonna 429 eaa. Tragedia on kirjoitusjärjestyksessä toinen Sofokleen kolmesta Thebaan sijoittuvasta tragediasta näytelmien Antigone ja Oidipus Kolonoksessa ohella. Näytelmien tapahtumien sisäisessä tapahtumajärjestyksessä se sijoittuu kuitenkin ensimmäiseksi. Sitä seuraavat Oidipus Kolonoksessa -näytelmän tapahtumat, jotka muodostavat sovittavan päätöksen Oidipus-tarulle, sekä Antigone, joka kuvaa hieman myöhempää aikaa.[1][2]

    Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Näytelmä noudattaa tyypillisen kreikkalaisen tragedian rakennetta sekä perusideaa, jonka mukaan tragedia keskittyy yhteen valittuun osaan laajempaa myyttiä, ja sijoittuu yhteen tapahtumapaikkaan. Näytelmä koostuu 1 530 runosäkeestä.[2]

    Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Oidipus ja sfinksi.

    Oidipus syntyi Theban kuninkaan Laioksen ja kuningattaren Iokasten pojaksi. Pian pojan syntymän jälkeen Laios sai kuulla oraakkelilta, että tulisi kuolemaan oman poikansa käden kautta. Siksi hän määräsi Iokasten surmaamaan lapsen. Iokaste, sen enempää kuin tehtävän tältä saanut palvelijakaan, ei kuitenkaan pystynyt surmaamaan poikaa, ja niin tämä hylättiin Kithairon-vuorelle. Paimen löysi Oidipuksen, ja lopulta poika päätyi kasvatettavaksi Korintin kuninkaan Polyboksen ja kuningattaren Meropen hoviin aivan kuin kuninkaan omana poikana.[1][2]

    Kasvettuaan Oidipus huolestui huhuista, joiden mukaan hän ei ollut kuninkaan oma poika. Hän kysyi neuvoa oraakkelilta, ja tämä ennusti, että Oidipus tulisi surmaamaan isänsä ja naimaan äitinsä. Koska Oidipus uskoi olevansa Polyboksen ja Meropen poika, hän jätti Korintin kauhistuneena. Thebaan johtavalla tiellä hän kohtasi Laioksen, riitautui tämän kanssa ja surmasi tämän tietämättä, että kyseessä oli hänen oma isänsä. Myöhemmin hän ratkaisi sfinksin esittämän arvoituksen, ja vapautti näin Theban sfinksin kirouksesta. Palkintona hän sai kaupungin kuninkuuden ja leskeksi jääneen kuningatteren Iokasten puolisokseen, ja he saivat useita lapsia.[1][2]

    Näin Oidipusta koskenut ennustus oli toteutunut, vaikka tässä vaiheessa kukaan päähenkilöistä ei vielä tiedä sitä.[2] Kuningas Oidipusta seuranneet katsojat tunsivat Oidipuksen tarinan valmiiksi. Yleisön kiinnostus kohdistui siihen, kuinka Sofokles esittää sen, kuinka Oidipuksen kohtalo paljastuu tälle itselleen Sofokleen kirjoittamassa versiossa.[1]

    Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Näytelmä alkaa sillä, että Theban vanhimpien muodostama kuoro (khoros) pyytää kuningas Oidipusta tekemään jotakin kaupunkia vaivaavalle, Apollonin lähettämälle ruttoepidemialle. Oidipus on jo lähettänyt vaimonsa veljen Kreonin Delfoin oraakkelin luo kysymään, mistä rutto johtuu. Kreon palaa ja kertoo, että rutto päättyy vasta, kun edellisen kuninkaan Laioksen murhaaja saadaan kiinni ja oikeuden eteen. Oidipus lupaa löytää murhaajan ja kiroaa tämän ruton vuoksi.[3]

    Kuningas Oidipuksen esitys Lugon festivaaleilla vuonna 2011.

    Oidipus kutsuu paikalle myös sokean tietäjä Teiresiaan. Tämä sanoo tietävänsä vastaukset Oidipuksen kysymyksiin, mutta kieltäytyy kertomasta tietojaan, koska se toisi pelkkää tuskaa. Sen sijaan Teiresias neuvoo Oidipusta lopettamaan asian selvittämisen. Oidipus kuitenkin syyttää Teiresiasta itseään osallisuudesta murhaan, minkä seurauksena tietäjä lopulta paljastaa, että murhaaja on Oidipus itse. Oidipus syyttää Teiresiasta salaliitosta Kreonin kanssa hänen syrjäyttämisekseen. Oidipus ja Teiresias riitelevät, ja Oidipus muistuttaa Teiresiaan olevan sokea, kun taas tietäjä sanoo, että sokea on Oidipus itse. Poistuessaan Teiresias sanoo, että Laioksen murhaaja tulee osoittautumaan sekä isäksi että veljeksi lapsilleen, ja oman vaimonsa pojaksi.[3]

    Kreon saapuu kohtaamaan Oidipuksen syytökset. Oidipus vaatii tätä surmattavaksi salajuonen vuoksi, mutta kuoron väliintulo säästää Kreonin hengen. Kuningatar Iokaste sanoo, ettei Oidipuksen tarvitse välittää oraakkelinlausumista, koska Laios ja hän olivat saaneet monta vuotta aiemmin ennustuksen, joka ei koskaan toteutunut. Ennnustuksen mukaan Laioksen olisi pitänyt kuolla oman poikansa käden kautta, mutta kaikki tietävät hänen kuolleen rosvojen käsissä kolmen tien risteyksessä Theban ja Delfoin välisellä tiellä. Viittaus kolmen tien risteykseen saa Oidipuksen huolestumaan siitä, voisiko Teiresias sittenkin olla oikeassa, ja hän kyselee Iokastelta lisää yksityiskohtia surmasta. Näin kummallekin paljastuu vähitellen, että Oidipus todellakin oli surmannut Laioksen.[3]

    Korintista tuleva sanansaattaja tuo tiedon kaupungin kuningas Polyboksen kuolemasta, mikä saa Oidipuksen huojentumaan, sillä se tarkoittaa, ettei hän voisi koskaan surmata isäänsä. Jäljellä on ainoastaan mahdollisuus sekaantumisesta omaan äitiin. Sanansaattaja sanoo, ettei Oidipuksen tarvitse olla huolissaan, sillä kuningatar Merope ei ollut hänen oikea äitinsä. Sanansaattaja paljastuu samaksi paimeneksi, joka oli Kithaironilla saanut toiselta paimenelta hylätyn lapsen ja vienyt tämän lopulta Korintin hoviin, jossa kuningas Polybos otti tämän omaksi pojakseen. Oidipus ymmärtää olevansa itse kyseinen poika.[4]

    Oidipus kuulustelee paimenta, jotta tämä kertoisi lisää. Paimen sanoo tuon toisen, hänelle lapsen luovuttaneen paimenen olleen Thebasta. Iokaste alkaa ymmärtää totuuden, ja pyytää, ettei Oidipus kyselisi enempää; riittäisi, että hän itse kärsisi ainoana totuuden tietävänä. Oidipus haluaa kuitenkin tietää totuuden syntyperästään, ja pyytää paikalle kyseisen toisen paimenen. Iokaste ryntää omaan huoneeseensa. Sillä välin Oidipukselle lopulta selviää paimenten kertomasta, että kyseinen lapsi oli Laioksen ja Iokasten oma poika, jonka Iokaste oli antanut vuorille hylättäväksi. Syynä oli oraakkelinlause, jonka mukaan poika tulisi surmaamaan isänsä. Näin Oidipukselle viimein selviää hänen syntyperänsä.[4]

    Itsensä sokaissut Oidipus näytelmästä noin vuodelta 1896.
    Kuningas Oidipuksen käsikirjoituksen sivu. Vatikaanin kirjasto, Vaticanus graecus 920, fol. 193v.

    »Voi, voi! Kaikk’ ilmiselvää! Nyt sua, valkeus,
    näen kerran viimeisen, ma syntynyt, keist’ en
    ois saanut, yhdess’ ollut, keitten kanss’ ei ois
    sopinut, ket’ ei tullut ois, sen surmannut![5]»

    Kaiken paljastuttua Oidipus kiroaa itsensä ja kohtalonsa. Kuoro valittaa, kuinka kohtalo voi kaataa suurenkin miehen. Palvelija saapuu ja kertoo Iokasten hirttäytyneen huoneessaan. Oidipus vaatii saada miekan, jotta voisi surmata itsensä. Hän raivoaa ympäri palatsia ja päätyy lopulta Iokasten ruumiin luokse. Nähtyään kuolleen vaimonsa ja äitinsä Oidipus ottaa epätoivoisena kaksi kultasolkea tämän asusta ja puhkaisee niillä silmänsä. Näytelmän loppuosa on pääosin Oidipuksen ja kuoron valitusta Oidipuksen kohtalosta.[6]

    »Oi kolmitie ja rotko metsän kätkemä
    ja tammisto ja sola teitten solmussa,
    jotk’ isästäni joitte omaa vertani,
    mun iskemääni, muistatteko, mitkä tein
    teot teidän nähtenne ja mitkä sitten taas,
    kun tänne kuljin? Vuode, vihkivuode oi,
    sa minut synnytit, vaan synnytettyäs
    sä hedelmästäs hedelmöidyit, ilmoille
    sait isät, veljet, pojat verirutsaiset
    ja vaimot, äidit, morsiot, mit’ ikinä
    häpeistä kauheint' ihmiskansa kammoaa![7]»

    Sokea Oidipus pyytää, että hänet ajetaan pois maasta, ja pyytää Kreonia huolehtimaan kahdesta tyttärestään, Antigonesta ja Ismenestä, valittaen sitä, että nämä joutuivat syntymään sellaiseen kirottuun perheeseen. Kreon määrää, että Oidipus pidettäisiin palatsissa, kunnes oraakkelilta on saatu neuvo, mitä pitäisi tehdä. Kuoro päättää laulunsa yleiseen kreikkalaiseen maksiimiin:[6]

    »Niinpä kuolevaista ketään ennen päivän viimeisen
    näkemist’ en onnekkaaksi kiitä, ennen kuin hän on
    elämänsä päähän päässyt tuskat, kauhut karttaen.[8]»

    Tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Kuningas Oidipusta on usein pidetty yhtenä kreikkalaisen tragedian lajityyppiä parhaiten edustavista teoksista – tragediana par excellence – ja Sofokleen tuotannon huipputeoksena.[2] Draama etenee tehokkaasti niin, että Oidipuksen karu kohtalo paljastuu tälle itselleen vähitellen; Päivö Oksalan sanoin ”Sofokles ikään kuin kerii Oidipuksen kohtalon vyyhdin auki kohtaus kohtaukselta”. Hän haluaa selvittää Laioksen murhan, ja kulkee askel askeleelta kohti omaa tuhoaan ymmärtämättä sitä itse.[1]

    Näytelmän pääteemaksi voidaan nähdä kohtalon ja vapaan tahdon välinen suhde: missä määrin ihminen voi vapaalla tahdolla vaikuttaa kohtaloonsa, joka on kreikkalaisissa tragedioissa usein ennalta määrätty ja oraakkelien ennustama.[2] Traagiset päähenkilöt syyllistyvät yleensä johonkin traagiseen virheeseen, hamartiaan, josta heitä lopulta rangaistaan. Oidipuksen tapauksessa ei kuitenkaan ole selvää, mikä tällainen virhe olisi. Oidipus ei myöskään kärsi hänen mukaansa vasta nykyaikana nimetystä Oidipus-kompleksista,[9] sillä hän on surmannut isänsä ja nainut äitinsä täysin tietämättään. Oidipuksen elämän käänteet ovat kaikki seurausta puhtaasti kohtalosta.

    Toisena merkittävänä teemana näytelmässä voidaan nähdä ihmisten halu sulkea silmänsä karuilta tosiasioilta: sekä Oidipus että Iokaste tekevät kaikkensa, ettei heidän tarvitsisi myöntää totuutta, joka tulee näytelmän kuluessa yhä ilmiselvemmäksi.[2]

    Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    1. a b c d e f Oksala, Päivö: Johdanto. Teoksessa Sofokles 1966, s. x–xii.
    2. a b c d e f g h i Mastin, Luke: Oedipus the King Classical Literature. Viitattu 11.12.2017. (englanniksi)
    3. a b c Sofokles: Oidipus Kuningas 1–924.
    4. a b Sofokles: Oidipus Kuningas 924–1181.
    5. Sofokles: Kuningas Oidipus 1182–1185. Suomennos Otto Manninen.
    6. a b Sofokles: Oidipus Kuningas 1186–1530.
    7. Sofokles: Kuningas Oidipus 1398–1408. Suomennos Otto Manninen.
    8. Sofokles: Kuningas Oidipus 1528–1530. Suomennos Otto Manninen.
    9. Bloom, Harold: Sophocles’ Oedipus Rex, s. 1. Bloom's Modern Critical Interpretations. Infobase Publishing, 2006. ISBN 1438114109. Google Books. (englanniksi)

    Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    • Sofokles: Kuningas Oidipus. Suomentanut Otto Manninen. Werner Söderström osakeyhtiö, 1937.
    • Sofoles: Kuningas Oidipus. Teoksessa Sofokles: Antigone; Kuningas Oidipus. Suomentaneet Elina Vaara & Otto Manninen. Johdannon kirjoittanut Päivö Oksala. Porvoo Helsinki: WSOY, 1966.
    • Sofokles: Kuningas Oidipus. Suomentanut Veijo Meri. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-10397-0.
    • Sofokles: Kuningas Paksujalka. Käännöstyöryhmä: Kari Heiskanen ym. Helsingissä: Nostromo, 1990. ISBN 951-620-002-8.

    Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    • Sophocles: Oedipus Rex. Teoksessa Sophoclis fabulae. Toimittaneet Hugh Lloyd-Jones & Nigel Wilson. Oxford Classical Texts. Oxford University Press, 1990. ISBN 978-0-19-814577-6. Kreikankielinen alkuteksti.
    • Sophocles: Oedipus Tyrannus. Teoksessa Sophocles Volume I. Ajax. Electra. Oedipus Tyrannus. Käännös Hugh Lloyd-Jones. Loeb Classical Library 20. Cambridge, Massachusetts: Cambridge University Press, 1994. ISBN 9780674995574. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.

    Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    • Bloom, Harold: Sophocles’ Oedipus Rex. Bloom’s Modern Critical Interpretations. Infobase Publishing, 2006. ISBN 1438114109. (englanniksi)
    • Sheehan, Sean: Sophocles’ ’Oedipus the King’. A Reader's Guide. Bloomsbury Publishing, 2012. ISBN 1441152857. (englanniksi)
    • Travis, Roger: Allegory and the Tragic Chorus in Sophocles’ Oedipus at Colonus. Greek studies: interdisciplinary approaches. Rowman & Littlefield, 1999. ISBN 084769609X. (englanniksi)

    Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]