Elektra (Sofokles)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elektra
Ἠλέκτρα
Elektra saa veljensä tuhkauurnan. Jean-Baptiste Wicar, 1826/1827.
Elektra saa veljensä tuhkauurnan. Jean-Baptiste Wicar, 1826/1827.
Kirjoittaja Sofokles
Alkuperäiskieli muinaiskreikka (klassinen)
Tyylilaji tragedia
Tapahtumapaikka ja -aika Mykene, palatsin edusta
Kantaesitys n. 410 eaa.
Kantaesityspaikka Dionysoksen teatteri, Ateena
Henkilöt
Henkilöt
  • Orestes
  • Pylades
  • Elektra
  • Khrysothemis
  • vanha mies
  • Klytaimnestra
  • Aigisthos
  • palvelijoita yms.
  • Kuoro Mykenen naisia

    Elektra (m.kreik. Ἠλέκτρα, Ēlektra, lat. Electra) on Sofokleen kirjoittama antiikin kreikkalainen tragedia, joka kertoo Elektran ja Oresteen kostosta heidän isänsä Agamemnonin surmanneelle äidilleen Klytaimnestralle.[1]

    Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Elektra oli Sofokleen elämän loppuvaiheen tuotantoa. Näytelmän ensiesitys oli Ateenan Dionysoksen teatterilla noin vuonna 410 eaa. Näytelmä perustuu eeppiseen kyklokseen kuuluviin nostoi-laityypin kertomuksiin eli Homeroksen Iliaan ja Odysseian väliseen aikaan sijoittuviin myytteihin, jotka kertovat tapahtumista aikana, jolloin kreikkalaiset palasivat koteihinsa Troijan sodasta. Sofokleen näytelmä on muunnelma Aiskhyloksen Oresteiaan kuuluvasta tragediasta Hautauhrintuojat. Myös Euripides kirjoitti suunnilleen samoihin aikoihin näytelmän nimeltä Elektra.[1]

    Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Tragedia koostuu 1 510 runosäkeestä.[1]

    Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Troijan sodan jälkeen kuningas Agamemnon palasi kotiinsa Mykeneen uuden jalkavaimonsa Kassandran kanssa. Hänen vaimonsa Klytaimnestra, joka oli Agamemnonin sodassa ollessa ottanut rakastajakseen tämän serkun Aigisthoksen, surmasi miehensä Aigisthoksen avustuksella. Klytaimnestra piti murhaa oikeutettuna, koska Agamemnon oli uhrannut heidän tyttärensä Ifigeneian ennen sotaanlähtöä. Agamemnonin ja Klytaimnestran tytär Elektra pelasti pienen veljensä Oresteen äidiltään lähettämällä tämän Fokiin kuninkaan Strofioksen luo.

    Näytelmän esitys vuonna 2010.

    Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Näytelmä saa alkunsa siitä, kun Orestes palaa useita vuosia myöhemmin, nyt aikuisena, takaisin Mykeneen sekä kostamaan isänsä surman että vaatimaan kruunua. Hän saapuu yhdessä ystävänsä Pyladeen, Strofonioksen pojan kanssa. He ovat suunnitelleet, että Pylades tulee ensin ilmoittamaan Oresteen kuolleen vaunukilpa-ajoissa. Tämän jälkeen miehet tulisivat yhdessä tuomaan uurnan, jossa muka olisivat Oresteen tuhkat. Sillä välin Elektra suree edelleen isäänsä Agamemnonia, pitäen Klytaimnestraa syyllisenä murhaan. Kun Elektra saa kuulla myös Oresteen kuolleen, hänen surunsa kaksinkertaistuu, vaikkakin vain hetkeksi.[2]

    Orestes saapuu kuoron laulun jälkeen, kantaen tuhkauurnaa. Hän ei tunnista Elektraa, eikä Elektra häntä. Orestes antaa uurnaan Elektralle, ja tämä valittaa veljensä kuolemaa koskettavasti, tietämättä tämän seisovan todellisuudessa vieressään. Orestes tunnistaa nyt sisarensa, ja paljastaa tälle henkilöllisyytensä. Elektra iloitsee veljensa paluusta, mutta innostuksissaan sisarukset lähes paljastavat Oresteen henkilöllisyyden kaikille. Pylades astuu ulos palatsista, kehottaen heitä mukaansa. Kolmikko astuu sisään palatsiin. Orestes ja Pylades surmaavat Klytaimnestran Elektran vahtiessa sillä välin Aigisthoksen paluun varalta. Kun Aigisthos palaa, he kätkevät nopeasti Klytaimnestran ruumiin kankaan alle, ja esittelevät sen Oresteen ruumiina. Kun Aigisthos nostaa kangasta nähdäkseen ruumiin, Orestes kertoo, kuka on. Tämän jälkeen Orestes ja Pylades johdattavat Aigisthoksen samalle paikalle, missä Agamemnon surmattiin. Näytelmä päättyy tähän, ennen kuin Aigisthoksen kuolemasta ilmoitetaan.[2]

    Tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Näytelmän keskeisenä teemana voidaan nähdä oikeuden toteuttamisen ja tästä tinkivän laskelmoinnin välinen ristiriita. Sofokles tutkii näytelmässä taidokkaasti erityisesti Elektran moraalia ja motiiveja äitinsä surmaamisen suhteen. Näytelmä kuvaa ”sankareiden” huonoja puolia ja ”konnien” hyvä puolia, hämärtäen näiden välistä rajaa. Lopussa jää epäselväksi, voittiko oikeus vai menettikö Elektra moraalinsa (tai jopa mielenterveytensä) kostossaan.[1]

    Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    1. a b c d Mastin, Luke: Electra Classical Literature. Viitattu 11.12.2017.
    2. a b Sofokles: Elektra 1–1510.

    Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Tekstilaitoksia ja käännöksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    • Sophocles: Electra. Teoksessa Sophoclis fabulae. Toim. Hugh Lloyd-Jones & Nigel Wilson. Oxford Classical Texts. Oxford University Press, 1990. ISBN 978-0-19-814577-6. Kreikankielinen alkuteksti.
    • Sophocles: Electra. Teoksessa Sophocles Volume I. Ajax. Electra. Oedipus Tyrannus. Käännös Hugh Lloyd-Jones. Loeb Classical Library 20. Cambridge, MA: Cambridge University Press, 1994. ISBN 9780674995574. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
    • Sophocles: Electra. Englanninkielinen käännös Eric Dugdale. Cambridge Translations from Greek Drama. Cambridge University Press, 2008. ISBN 0521678269.
    • Sophocles: Electra. Teoksessa Sophocles: Electra and Other Plays. Englanninkielinen käännös David Raeburn. Penguin UK, 2008. ISBN 0141913568.

    Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    • Batchelder, Ann G.: The Seal of Orestes: Self-reference and Authority in Sophocles' Electra. Greek studies: interdisciplinary approaches. Rowman & Littlefield, 1995. ISBN 0847679918.

    Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    • Σοφοκλής: Ἠλέκτρα. Wikisource. (muinaiskreikaksi)
    • Sophocles: Electra. Wikisource. (englanniksi)
    • Sophocles: Electra. Perseus. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)