Kulttuurievoluutio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kulttuurievoluutio tarkoittaa tietojen ja taitojen järjestelmällistä kasautumista ja aktiivista siirtämistä sukupolvelta toiselle,[1] ja toisaalta myös niiden muuttumista ja kehittymistä. Tietämyksen jatkuva kasvu tuottaa kiihtyvää kulttuurievoluutiota, kun tunnettuja asioita, kuten pyörää, ei tarvitse keksiä uudelleen. Joka sukupolvi siis kerryttää edellistä nopeammin tietämystä.[2]

Ihmisen kulttuurievoluutio rinnastetaan joskus ihmisen biologiseen evoluutioon, ja sitä käsitellään oppikirjoissa sen yhteydessä. Kulttuurin ja geenien koevoluution tutkimuksessa ajatellaan, että biologinen ja kulttuurievoluutio kulkevat rinnakkain ja vaikuttavat toisiinsa.[3] Biologisesta evoluutiosta kulttuurievoluutio eroaa kuitenkin siten, etteivät opitut asiat vaikuta suoraan geeneihin tai hermoston rakenteeseen ja toimintaan kuin vasta pitkän ajan kuluessa. Kulttuurievoluutio myös mahdollistaa biologista evoluutiota nopeamman sopeutumisen muuttuviin olosuhteisiin. Ihmisen kulttuurievoluution tulosta ovat muun muassa tavat säilyttää ja siirtää informaatiota, esimerkiksi puhuttu kieli tai kirjoitustaito.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Martikainen Ossi, Vähämäki Minna: Kulttuurievoluutio ihmisyyden selittäjänä (Lukion elämänkatsomustiedon kurssi) Otavan opisto. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 4.3.2012.
  2. a b Valste, Juha: Ihmislajin synty, s. 253 - 255. SKS, 2012. ISBN 978-952-222-332-6.
  3. Aivelo, Tuomas: Onko kulttuurievoluutiota olemassa? 5.6.2015. Tiede.fi. Viitattu 5.6.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kulttuurievoluutio.
Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.