Krimin tataarien karkottaminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karkotusten muistomerkki Sudakissa.
Tataarien karkottamisen jälkeen venäläisiä houkuteltiin tällaisilla kuulutuksilla asuttamaan uudelleen Krimiä.

Krimin tataarien karkottaminen (krimintataariksi Qırımtatar halqınıñ sürgünligi, tai pelkästään Sürgünlik, "karkotus") oli 18.–20. toukokuuta 1944 tapahtunut Krimin tataarien etninen puhdistus Krimillä. Neuvostoliiton mukaan karkotuksen tarkoitus oli rangaista Krimin tataareja väitetystä yhteistyöstä natsi-Saksan kanssa.[1]

Karkotuksen suoritti Neuvostoliiton turvallisuuspäällikkö ja salaisen poliisin johtaja Lavrenti Berija. Kolmen päivän aikana Berijan NKVD siirsi Krimin tataareja, myös kommunisteja ja puna-armeijan jäseniä, karjajunilla Uzbekistaniin. Karkotus koski arviolta yli 151 000 Krimin tataaria.[2] Krimin tataarit olivat yksi kymmenestä etnisestä ryhmästä, jotka pakkosiirrettiin Neuvostoliiton väestönsiirtojen aikana.

Karkotuksen aikana kuoli tuhansia ihmisiä karjavaunuissa hapen, ruuan ja juotavan puutteeseen sekä tauteihin, etenkin pilkkukuumeeseen. Uzbekistanissa ollessaan Krimin tataarit laitettiin pakkotyöhön puuvillapelloille, tietöihin, tehtaisiin tai kaivoksiin. Arvioiden mukaan jopa 40 % perille selvinneistä Krimin tataareista kuoli nälkään ja sairauksiin ensimmäisen viiden vuoden aikana.[3]

Nikita Hruštšov tuomitsi 1965 Stalinin politiikan, myös etnisten ryhmien karkotukset, mutta hän ei hyväksynyt Krimin tataarien paluuta Krimille. Krimin tataarien lisäksi myös Volgan saksalaisiin tai meskhetinturkkilaisiin ei sovellettu rehabilitointia.[4] Krimin tataarit pysyivät Keski-Aasiassa 1980-luvulle asti, jolloin Gorbatšov antoi heidän palata kotiseuduilleen.[5] Krimin korkein neuvosto julisti 14. marraskuuta 1986 karkotuksen rikokseksi.

Karkotuksen ovat tunnustaneet kansanmurhaksi Ukraina[6] vuonna 2015 sekä Latvia[7], Liettua[8] ja Kanada[9] vuonna 2019.

Vuoden 2016 Euroviisuissa Ukrainan edustaja Jamala esitti kappaleen 1944, joka käsitteli Krimin tataarien karkottamista ja oli omistettu Jamalan omien sanojen mukaan hänen isoisoäidilleen.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Remembering Sürgünlik: Supporting Crimean Tatars in a Dark Time Freedom House. Viitattu 1.3.2022. (englanniksi)
  2. ↑ Sürgün: The Crimean Tatars' deportation and exile 19.1.2016. sciencespo.fr. Viitattu 1.3.2022. (englanniksi)
  3. ↑ Remembering the Crimean Tatar Deportation, the Sürgünlik 18.5.2020. Ukrainian Institute of America. Viitattu 1.3.2022. (englanniksi)
  4. ↑ Arno Tanner: The Forgotten Minorities of Eastern Europe: The History and Today of Selected Ethnic Groups in Five Countries. East-West Books, 2004. ISBN 978-952-91-6808-8. Teoksen verkkoversio (viitattu 1.3.2022). (englanniksi)
  5. ↑ Ukraine Opens Criminal Probe Against Stalin, Beria For Crimean Tatar Deportations RadioFreeEurope/RadioLiberty. Viitattu 1.3.2022. (englanniksi)
  6. ↑ Ukraine Parliament Recognizes Tatar 'Genocide' RadioFreeEurope/RadioLiberty. Viitattu 1.3.2022. (englanniksi)
  7. ↑ Foreign Affairs Committee adopts a statement on the 75th anniversary of deportation of Crimean Tatars, recognising the event as genocide saeima.lv. Viitattu 1.3.2022. (englanniksi)
  8. ↑ Lithuanian parliament recognizes Soviet crimes against Crimean Tatars as genocide The Baltic Times. 6.6.2019. Viitattu 1.3.2022. (englanniksi)
  9. ↑ Foreign Affairs Committee passes motion by Wrzesnewskyj on Crimean Tatar genocide The Ukrainian Weekly. 21.6.2019. Viitattu 1.3.2022. (englanniksi)
  10. ↑ The Dark History Behind Eurovision's Ukraine Entry Time. Viitattu 1.3.2022. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Krimin_tataarien_karkottaminen&oldid=21100268”