Krilliäyriäiset

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Krilliäyriäiset
Norjankrilli (Meganyctiphanes norvegica)
Norjankrilli (Meganyctiphanes norvegica)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Äyriäiset Crustacea
Luokka: Kuoriäyriäiset Malacostraca
Ylälahko: Eucarida
Lahko: Krilliäyriäiset
Euphausiacea
Dana, 1852[1]
Heimot ja suvut
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Krilliäyriäiset Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Krilliäyriäiset Commonsissa

Krilliäyriäiset (Euphausiacea, suomeksi myös krillit tai loistoravut) on kuoriäyriäisiin kuuluva hieman katkarapuja muistuttavien äyriäisten lahko. Valtamerten eläinplanktonia edustavat krillit ovat erityisesti Eteläisen jäämeren ekosysteemissä tärkeä eliöryhmä. Ne ovat monien valaiden, merilintujen ja kalojen keskeistä ravintoa.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krilliparvi
Krillien anatomiaa, esimerkissä etelänkrilli.

Krillit ovat läpikuultavia äyriäisiä, joilla on yksioikoisen tasapaksun muotoinen ruumis. Yhteensulautunutta päätä ja keskiruumiista peittää selkäkilpi; niitä seuraa lihaksikas 6-jaokkeinen takaruumis. Tuntosarvet ovat suhteellisen lyhyet. Raajoista on kehittynyt tehokkaista syömävälineitä, selkäkilven alueelle kiinnittyneet kuusi tai kahdeksan raajaparia kauhoo planktonia suuhun. Takaruumin viittä raajaparia krilli käyttää liikkumiseen. Krillit ovat vettä raskaampia, ja ne uivat kohti pintaa purskahduksina, ja lepäävät niiden välissä lyhyitä jaksoja joiden aikana ne vajoavat hitaammin syvemmälle.[2]

Krilliäyriäisten lähimpinä sukulaisina pidetään kymmenjalkaisia rapuja (Decapoda), joihin kuuluvat muun muassa katkaravut ja tavalliset ravut.[3] Ennen krilliäyriäiset yhdistettiin virheellisesti massiäyriäisten kanssa yhteiseen Schizopoda-lahkoon (”halkoisjalkaiset”).[4]

Pienimmät lajit ovat 8 mm pitkiä, suurimmat 60 mm.[5]

Bioluminenssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bentheuphausia amblyops-lajia lukuun ottamatta, kaikilla krilliäyriäisistä on valoelimiä, joiden avulla ne hohtavat pimeässä; tästä juontuu ryhmän aiempi nimi ”loistoravut”. Valo syntyy kemiluminesenssireaktiossa, jossa lusiferaasientsyymi aktivoi lusiferiini-pigmentin.[6] Krillit saavat todennäköisesti tämän aineen osana ruokavaliotaan, joka sisältää dinoflagellaatteja.[7] Krillien valoelimet ovat lihasten avulla kiertyviä monimutkaisia elimiä, joissa on linssi ja fokusointikyky.[8] Näiden elinten tarkka toiminta ei ole tiedossa. Mahdollisuuksiin kuuluu parittelu, sosiaalinen vuorovaikutus tai naamiointimuoto, jossa eläimen varjo sekoittuu yläpuolelta tulevaan valoon.[9][10]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krilliäyriäisiä tunnetaan noin 85 lajia.[5] Ne jaetaan kahteen heimoon, joista Benteuphausiidae käsittää vain yhden lajin, Euphausiidae loput. Tärkeimpiä lajeja ovat noin kuusisenttiseksi kasvava, antarktinen etelänkrilli (Euphausia superba), parisenttinen tyynenmerenkrilli (Euphausia pacifica) sekä Pohjois-Atlantin norjankrilli (Meganyctiphanes norvegica).[11]

Levinneisyys ja ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krilliäyriäiset syövät kasviplanktonia ja toimivat etenkin Eteläisen jäämeren ekosysteemissä keskeisenä ravintoketjun lenkkinä siirtäen perustuottajien säilöön ottamaa energiaa ylemmille trofiatasoille.[12] Ne esiintyvät valtavina ja usein tiheinä parvina, jotka voivat olla kymmenien neliökilometrien laajuisia. Krillit laiduntavat myös jään alapinnassa elävää planktonia. Krilliäyriäisten kokonaisbiomassa on arvioitu sadoiksi miljooniksi tonneiksi, siis samaan kertaluokkaan kuin ihmiskunnan massa, joka on suurimpia yksittäisen eläinlajin massoja maailmassa.

Suurimmat krillipopulaatiot tavataan jäätikön reunojen lähellä.[13]

Tiheät krilliparvet ovat eteläisillä ja myös pohjoisilla napamerillä hetulavalaiden tärkein ravintokohde, samoin monien hylkeiden, kalojen ja merilintujen, muun muassa joidenkin pingviinien.[12] Esimerkiksi sinivalas syö neljä tonnia krillejä päivässä.[14]

Taloudellinen käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laajamittainen krillinpyynti alkoi 1970–1980-lukujen taitteessa. Pyyntimäärät nousivat tuolloin nopeasti yli 400 000 tonniin vuodessa. Tästä suurin osa oli Neuvostoliiton kalastusta Eteläisellä jäämerellä (etelänkrilli), joka kuitenkin päättyi valtion hajottua. 2010-luvun puolivälissä saaliit olivat lähellä 300 000 vuositonnin luokkaa. Suurin pyytäjä oli Norja, muita tärkeitä käyttäjiä ovat olleet Kiina ja Etelä-Korea.[12] 1990-luvulla Japanin Etelämeren laivasto keräsi maailman suurimmat krillisaaliit.[2]

Krilliä on pyydetty troolaamalla,[12] mutta uusi tulossa olevamilloin? tekniikka perustuu imurointiin ja uiviin prosessointilaitoksiin.

Krilli on hyvin proteiinipitoista (40 % kuivapainosta) ja myös rasvaista (20 %). Suurin osa saaliista pakastetaan merellä ja käytetään kalanruoaksi kalanviljelylaitoksilla ja akvaarioissa. Japanissa krilliä käytetään myös ihmisravinnoksi ja terveysvalmisteissa (esimerkiksi omega-3-rasvahapot). Kalanrehuna käytettävien kalalajien kantojen heiketessä kiinnostus krillinpyyntiin on kasvamassa, mikä herättää huolta Eteläisen jäämeren ekosysteemin suojelijoissa.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Siegel, V. (toim.): Euphausiacea (Taksonomia) World Euphausiacea database / World Register of Marine Species. 2005. Viitattu 13.9.2017.
  2. a b Krill Fisheries of the World FAO. 1997. Viitattu 13.9.2017.
  3. Euphausiacea Canada's Aquatic Environments. University of Guelph. Viitattu 13.9.2017.
  4. Chilton C: The New Zealand Crustacea Euphausiacea and Mysidicea 1924. Viitattu 13.9.2017.
  5. a b Krill Encyclopædia Britannica. Viitattu 13.9.2017.
  6. Shimomura, Osamu: The roles of the two highly unstable components F and P involved in the bioluminescence of euphausiid shrimps. Journal of Bioluminescence and Chemiluminescence, 1995, 10. vsk, nro 2, s. 91–101. PubMed:7676855. doi:10.1002/bio.1170100205. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.9.2017. (englanniksi)
  7. Dunlap, Jay C. & Hastings, J. W. & Shimomura, Osamu: Crossreactivity between the light-emitting systems of distantly related organisms: Novel type of light-emitting compound. Proceedings of the National Academy of Sciences, 1980, 77. vsk, nro 3, s. 1394–1397. PubMed:16592787. doi:10.1073/pnas.77.3.1394. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 14.9.2017. (englanniksi)
  8. J. H. Steele, S. A. Thorpe & K. K. Turekian (toim.) & Herring, P . J., & Widder, E. A.: ”Bioluminescence in plankton and nekton”, Encyclopedia of Ocean Sciences, 1, s. 308 - 317. San Diego, CA: Academic Press, 2001. ISBN 0-12-227430-X. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  9. Lindsay, S. M. & Latz, M. I.: Experimental evidence for luminescent countershading by some euphausiid crustaceans. American Society of Limnology and Oceanography (ASLO) Aquatic Sciences Meeting, 1999. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.9.2017. (englanniksi)
  10. Johnsen, Sönke: The Red and the Black: Bioluminescence and the Color of Animals in the Deep Sea. Integrative and Comparative Biology, 2005, 45. vsk, nro 2, s. 234–246. doi:10.1093/icb/45.2.234. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 14.9.2017. (englanniksi)
  11. Nicol, Stephen & Endo, Yoshinari: Krill fisheries: Development, management and ecosystem implications. Aquatic Living Resources, 1999, 12. vsk, nro 2, s. 105–120. doi:10.1016/s0990-7440(99)80020-5. (englanniksi)
  12. a b c d Krill – biology, ecology and fishing Commission for the Conservation of Antarctic Marine Living Resources. Viitattu 13.9.2017.
  13. Etelämantereen krilliapajat paikannettu Tieteen Kuvalehti. 2009. Viitattu 13.9.2017.
  14. Sinivalaat palailevat Alaskan vesille Yle. 2009. Viitattu 13.9.2017.
  15. Why Krill? SWFSC. Viitattu 14.9.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tirri et al: Biologian sanakirja. Otava, 2001.