Panssarisiimaeliöt

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Panssarisiimaeliöt
Ceratium furca
Ceratium furca
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Chromista
Alakunta: Harosa
Osakunta: Alveolata
Kaari: Myzozoa
Alakaari: Dinozoa
Osakaari: Panssarisiimaeliöt
Dinoflagellata
Bütschli, 1885
Luokat[1]
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Panssarisiimaeliöt Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Panssarisiimaeliöt Commonsissa

Panssarisiimaeliöt[2] (Dinoflagellata) on eliöryhmä, jonka noin 2 000 yksisoluisesta lajista useat ovat yhteyttäviä ja loput toisenvaraisia, kuten loisia. Lajit jakautuvat noin 130 sukuun 12 lahkossa. Niitä elää pääasiassa merivedessä, jossa niitä esiintyy runsaasti. Nimitys viittaa niiden solujen pintaa verhoaviin panssarimaisiin selluloosalevyihin. Suurin osa panssarisiimaeliölajeista elää merivedessä planktisina, mutta jotkut elävät symbioosissa tai endosymbioosissa merieläinten kanssa.

Panssarisiimaeliöt ovat ulkoisten ominaisuuksiensa kannalta kasvien ja eläinten välimuotoja. Noin puolella tunnetuista lajeista on yhteyttämiseen tarvittavat viherhiukkaset, mutta toisaalta nekin usein kykenevät syömään esimerkiksi bakteereja. Tämän takia ennen molekyylisystemaattisten menetelmien kehittymistä niiden taksonominen asema oli epäselvä, ja kasvitieteilijät luokittelivat ne leviksi ja eläintieteilijät alkueläimiksi. Sittemmin on selvinnyt, että ne eivät kuulu sen enempää kasvi- kuin eläinkuntaankaan. Nykyään tiedetään, että esimerkiksi malariaa aiheuttavat Plasmodium-itiöeläimet kuuluvat samaan kuntaan ja pääjaksoon panssarilevien kanssa.

Panssarisiimaeliösolun ulkorakenne. 1: panssari, 2 ja 3: uintisiimat

Valtaosalla panssarisiimaeliöistä on kaksi eripituista uintisiimaa (flagellaa), ja niiden soluseinä koostuu selluloosalevyistä (Theca). Toinen uintisiima sijaitsee solua kiertävässä uurteessa (Cingulum), toinen puolestaan osoittaa solusta poispäin. Leväsolujen koko vaihtelee 5 mikrometristä 2 millimetriin. Tuma (dinocaryon) on rakenteeltaan erikoinen. Se on kooltaan suuri, ja tumakalvoon kiinnittyneet kromosomit ovat jatkuvasti kokoonkiertyneinä. Yhteyttävillä panssarilevillä on kolmikalvoiset viherhiukkaset, jotka sisältävät c-klorofylliä sekä peridiniiniä. Viherhiukkaset ovat todennäköisesti peräisin joltakin ruskeiden levien kehityslinjaan kuuluneelta Chromalveolata-kunnan eliöltä. On myös panssarileviä, jotka ovat evoluution kuluessa menettäneet nämä viherhiukkaset, mutta jotka ovat hankkineet uudelleen kyvyn yhteyttää ottamalla soluihinsa endosymbionttisia viherleviä.

Dinophysis-panssarilevä

Panssarisiimaeliöiden lisääntyminen tapahtuu suvullisesti ja niillä on haplontti elinkierto. Elinkierto voi olla monimutkainen erilaisine lepoitiövaiheineen. Kaksi haploidista leväsolua voivat yhtyä tsygootiksi, josta puolestaan muodostuu meioosin kautta uusia haploideja leväsoluja. Monet lajit voivat tuottaa myös suvuttomia itiöitä. Panssarisiimaeliöt saattavat suotuisissa olosuhteissa lisääntyä räjähdysmäisesti, jolloin yhdessä litrassa vettä voi olla jopa 60 miljoonaa yksilöä. Tällöin ne aiheuttavat leväkukintoja, jotka värjäävät veden kellertäväksi tai rusehtavanpunaiseksi. Itämeressä tällaisia panssarisiimaeliökukintoja esiintyy erityisesti keväällä jäiden lähdettyä, kesän leväkukinnot ovat puolestaan sinilevien aiheuttamia. Osa panssarisiimaeliölajeista tuottaa hermomyrkkyjä, jotka ovat haitallisia kaloille ja muille meren eläimille. Noctilucea-luokan lajit puolestaan voivat bioluminesenssin avulla aiheuttaa sinertäviä välähdyksiä öisen meren pinnalla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rikkinen, Jouko: Leviä, sieniä ja leväsieniä. Yliopistopaino, 1999. ISBN 9789515703637
  • CD-Facta 2005
  • Encyclopædia Britannica 2007

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. World Register of Marine Species (WoRMS): Dinoflagellata (luettu 30.12.2019) (englanniksi) Taksonomian lähde
  2. Biologia:panssarisiimaeliöt Tieteen termipankki. Viitattu 30.12.2019.