Kotoperäisyys

Kotoperäinen eli endeeminen eliö laji tai muu taksoni esiintyy vain jollakin tietyllä, rajatulla ja suhteellisen suppealla maantieteellisellä alueella, jolla se on isolaation seurauksena kehittynyt ja jonka olosuhteisiin se on sopeutunut. Tyypillisiä kotoperäisten lajien esiintymispaikkoja ovat valtamerten saaret (kuten Uusi-Seelanti, Madagaskar ja Havaiji), muista vesistöistä irrallaan olevat järvet (kuten Baikaljärvi ja Malawijärvi) ja vuoristojen, aavikoiden tai jäätiköiden ympäröimät alueet sekä monet monimuotoisuuskeskukset. Endeemisen vastakohta on kosmopoliitti, joka elää maapallolla kaikilla tai lähes kaikilla mantereilla.

Kotoperäiset lajit ovat usein erityisen herkkiä tulokaslajien aiheuttamille uhille ja muutoksille.^lähde? Nykyihminen on melko uusi tulokas monilla alueilla, ja ihmisen toiminta uhkaa monia kotoperäisiä lajeja. Myös ihmisten mukana tarkoituksellisesti tai tahattomasti kulkeutuvat vieraslajit voivat olla uhka monille kotoperäisille lajeille, erityisesti eristyneillä tai muuten ekologisesti herkillä alueilla. Suurin osa historiallisena aikana sukupuuttoon kuolleista lajeista on ollut endeemisiä.

Esimerkiksi saimaannorppa elää pelkästään Saimaan vesistössä ja on ainoa Suomessa kotoperäinen nisäkäslaji. Myös lohen ekologinen muoto saimaanlohi on kotoperäinen Saimaassa. Tunturisopuli taas on Fennoskandian alueen kotoperäinen jyrsijälaji. Sukupuuttoon kuollut mauritiuksendodo eli drontti esiintyi vain yhdellä Intian valtameren saarella. Kaikki makilajit elävät Madagaskarilla ja lähes kaikki kengurut Australiassa.

Lähteet

Happonen, ym.: Bios 1: Eliömaailma, s. 69, 72 & 164. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-26405-9
Lahti, Kimmo & Rönkä, Antti: Biologia: Ympäristöekologia. Helsinki: WSOY oppimateriaalit, 2006. ISBN 951-0-29702-X

Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.