Konnu (Jaaman piiri)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Konnu
Конново, Konnovo
Konnu (Konnaja) ja lähikylät vuoden 1863 kartalla.
Konnu (Konnaja) ja lähikylät vuoden 1863 kartalla.

Konnu

Koordinaatit: 59°41′3″N, 28°1′58″E

Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Jaaman piiri
Kunta Laukaansuu
Ensimmäinen maininta 1571
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2010) 22











Konnun läpi kulkeva mukulakivitie linja-autopysäkkeineen.
Entinen osuuskaupparakennus päätien varrella.
Kylän pellot alkavat vähitellen metsittyä.

Konnu[1] (ven. Ко́нново, Konnovo) on kylä Leningradin alueen Jaaman piirin Laukaansuun kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Kurkolanniemen länsiosassa 16 kilometriä[2] Laukaansuusta luoteeseen. Vuonna 2010 kylässä oli 22 asukasta[3].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ivangorodin Petrovskin pogostaan kuulunut kylä mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin Šelonin viidenneksen verokirjassa vuonna 1571 nimellä Kontina. 1580-luvun ruotsalaismiehityksen aikana se mainitaan muodoissa Kontela, Kondella, Kondolla, Konndola. Vuosina 1618–1623 laaditussa maakirjassa kylä esiintyy autiona.[4][5] Ruotsalaisvallan aikana seudulle muutti suomalaisia uudisasukkaita Suomenlahden pohjoispuolelta. Vuonna 1848 Konnulla asui 86 inkerinsuomalaista, jotka kuuluivat Kosemkinan luterilaiseen seurakuntaan[6]. Vuonna 1862 kylässä oli kymmenen taloa ja 76 asukasta, jotka olivat valtion talonpoikia[7]. Sen alkuperäisiä sukuja olivat Jalonen, Karhu, Koivunen, Seppänen ja Sippo[8]. Vuonna 1899 Konnu kuului kyläkuntana Narvusin volostiin. Sen 180 asukasta olivat kaikki luterilaisia suomalaisia.[9]

Neuvostoaikana Konnu toimi kyläneuvoston keskuksena. Se kuului aluksi Narvusin volostiin, vuodesta 1927 lähtien Kattilan ja vuodesta 1931 Jaaman piiriin.[10] Vuosina 1931–1939 Konnulla oli kansallisen suomalaisen kyläneuvoston status[11]. Siihen kuuluivat myös Hakajan, Hamalan, Kiiskalan ja Kirjamon kylät sekä Priboin ja Syvänojan (ven. Gluboki Rutšei) asutukset[12]. Kyläneuvostoalueella asui 806 suomalaista, 100 muihin vähemmistöihin kuuluvaa (inkerikkoa) ja 10 venäläistä[13]. Kansallisten kyläneuvostojen lakkauttamisen yhteydessä vuonna 1939 Konnuun liitettiin osa Kurkulan kyläneuvostosta[11]. Vuonna 1938 Konnulla oli 227 ja vuonna 1958 89 asukasta.[10]

Seudun pääelinkeinot olivat kalastus sekä vähäisemmässä määrin maanviljely ja karjanhoito. Kylässä oli vuonna 1888 rakennettu rukoushuone,[14] joka suljettiin 1930-luvun puolivälissä sekä suomenkielinen nelivuotinen koulu, joka muutetiin venäjänkieliseksi vuonna 1938. 1930-luvun lopulla Kurkolanniemelle rakennettiin sotilastukikohta, jonka neuvostoarmeija tuhosi toisen maailmansodan perääntymisvaiheessa vuonna 1941.

Sodan aikana kylään jääneet asukkaat siirrettiin Suomeen. Sen loputtua inkeriläiset palautettiin Neuvostoliittoon, jossa heidät karkotettiin Sisä-Venäjälle. 1950-luvulta lähtien osa konnulaisista pääsi palaamaan kotikyläänsä, jonne oli jo sitä ennen siirretty venäläisiä uudisasukkaita Kalininin alueelta. Konnun kyläneuvosto, jonka keskuspaikka myöhemmin muutettiin Kirjamoon, liitettiin Joenperän kyläneuvostoon vuonna 1974[15]. Kylän kauppa suljettiin lopullisesti 1990-luvun alussa.

Nykypäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään Konnu on vain muutaman vakituisen asukkaan kylä, mutta sen väestö moninkertaistuu kesäaikana. Ainakin vielä 1990-luvulla kylässä oli yhä inkerinsuomalaisia, jotka puhuivat vatjalais- ja inkeroisvaikutteista Narvusin murretta.

Kylää ympäröi Kurkolanniemen rauhoitusalue. Sen kautta kulkee 1930-luvulla sotilaskäyttöön rakennettu mukulakivitie, joka kiertää koko Kurkolannimen ympäri. Lähiseudun luontokohteita ovat Narvanlahti, Konnun pohjoispuolella kohoava Linnamäki (ven. Gora-Gorodok) sekä kylän itäpuolella suon takana sijaitseva Valkeajärvi.[16]

Konnusta on linja-autoyhteys Laukaansuuhun ja Jaamaan. Taloudellista toimintaa edustaa yksityinen maatila. Palveluihin kuuluu kauppa-auto.[16] Kylässä on 1990-luvun alussa avattu luterilainen rukoushuone (entinen kerhotalo). Lähistöllä sijaitsee saksalaisten sodan aikana murhaaman Pantelei Yllön muistomerkki, joka paljastettiin vuonna 2005.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 105. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio.
  2. Administrativno-territorialnoje delenije Leningradskoi oblasti, s. 97. Sankt-Peterburg: Komitet po vzaimodeistviju s organami mestnogo samoupravlenija Leningradskoi oblasti, 2007. Teoksen verkkoversio.
  3. Itogi Vserossijskoi perepisi naselenija 2010 goda: Leningradskaja oblast (taulukko Tšislennost LO) petrostat.gks.ru. Viitattu 11.2.2017.
  4. Andrijašev, A. M.: Materialy po istoritšeskoi geografii Novgorodskoi zemli, s. 453, 455. Moskva: Imperatorskoje obštšestvo istorii i drevnostei rossijskih pri Moskovskom universitete, 1914.
  5. Dmitrijev, A. V.: Toponimija Ivangorodskogo lena 1580-h godov. Material dlja istoriko-toponimitšeskogo slovarja Ingermanlandii. Linguistica Uralica, 2016, 52. vsk, nro 4, s. 247–265. Artikkelin verkkoversio.
  6. v. Köppen, Peter: Erklärender Text zu der Ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 87. St.-Petersburg: , 1867. Teoksen verkkoversio.
  7. Spisok naselnjonnyh mest po svedenijam 1862 goda: Peterburgskaja gubernija, s. 211. Sankt-Peterburg: Tsentralnyi statistitšeski komitet ministerstva vnutrennyh del, 1864. Teoksen verkkoversio.
  8. Kuusi, Matti. Narvusin suomalaissuvuista. Teoksessa: Ulkosuomalaisia (Kalevalaseuran vuosikirja 62), s. 240. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1982. ISBN 951-717-289-3.
  9. Materialy k otsenke zemel v S.-Peterburgskoi gubernii. Tom I: Jamburgski ujezd, vypusk II, s. 4, 7–8. Sankt-Peterburg: Otsenotšno-statistitšeskoje bjuro S.-Peterburgskogo gubernskogo zemstva, 1904. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.4.2015). (venäjäksi)
  10. a b Spravotšnik istorii administrativno-territorialnogo delenija Leningradskoi oblasti: Alfavitnyi ukazatel classif.spb.ru. Viitattu 11.2.2017.
  11. a b Spravotšnik istorii administrativno-territorialnogo delenija Leningradskoi oblasti: Kingiseppski raion classif.spb.ru. Viitattu 11.2.2017.
  12. Rykšin, P. Je.: Administrativno-territorialnoje ustroistvo Leningradskoi oblasti, s. 240. Leningrad: Izdatelstvo Lenoblispolkoma i Lensoveta, 1933. Teoksen verkkoversio.
  13. Janson, P. M.: Natsionalnyje menšinstva Leningradskoi oblasti: sbornik materialov, s. 24. Leningrad: Orgotdel Leningradskogo oblispolkoma, 1929. Teoksen verkkoversio.
  14. Aleksandrova, Je. L. et al.: Istorija finskoi jevangelitšesko-ljuteranskoi tserkvi Ingermanlandii, s. 267. Sankt-Peterburg: Gjol, 2012. ISBN 978-5-904790-08-0.
  15. Arhivy Leningradskoi oblasti archiveslo.ru. Viitattu 11.2.2017.
  16. a b Projekt generalnogo plana munitsipalnogo obrazovanija Ust-Lužskoje selskoje poselenija Kingiseppskogo munitsipalnogo raiona Leningradskoi oblasti: Materaly po obosnovaniju fgis.economy.gov.ru. Viitattu 11.2.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Savijärvi, Ilkka ja Muusa & Heikkinen, Janne: Vot, ihminen tahtoo kotimaalle: Länsi-Inkerin kieltä ja kohtaloita. Joensuu: Joensuun yliopisto, humanistinen tiedekunta & Joensuu University Press, 1996.