Hamala

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hamala
Хамолово, Hamolovo
Hamala (Homolova) ja lähikylät vuoden 1863 kartalla.
Hamala (Homolova) ja lähikylät vuoden 1863 kartalla.

Hamala

Koordinaatit: 59°40′41″N, 28°4′20″E

Valtio Venäjä
Federaatiosubjekti Leningradin alue
Piiri Jaaman piiri
Kunta Laukaansuu
Ensimmäinen maininta 1571
Hallinto
 – Asutustyyppi entinen kylä
Väkiluku 0











Hamala[1] (ven. Хамолово, Hamolovo) on entinen kylä Leningradin alueen Jaaman piirin Laukaansuun kunnassa Venäjällä. Se sijaitsi Kurkolanniemen keskellä Valkeajärven lounaispuolella

Valkeajärven rannalla sijainnut kylä mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin Šelonin viidenneksen verokirjassa vuonna 1571 ja uudelleen ruotsalaisajan alussa vuosina 1618–1623 laaditussa maakirjassa. Sen nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1589 muodoissa Hamela ja Hammela.[2][3] Kylän nimitys perustunee venäläisen ristimänimen Foma itämerensuomalaiseen muotoon Hama[4].

Vuonna 1848 Hamalassa asui 55 inkerikkoa. He kuuluivat aluksi Haavikon[5] ja vuodesta 1874 lähtien Joenperän ortodoksiseen seurakuntaan[6]. Paikallinen inkeroismurre oli sekoittunut voimakkaasti naapurikylissä puhuttuun suomeen[7]. Ennen 1860-lukua kylän asukkaat olivat valtion talonpoikia[8]. Vuonna 1899 Hamala kuului kyläkuntana Narvusin volostiin. Väestönlaskennan mukaan sen 64 läsnäolevasta asukkaasta 58 oli ”suomalaisia”, yksi venäläinen ja viisi ”sekoittuneita”. Kylässä oli kirjoilla myös yksi romaniperhe. Luterilaisia oli vain yksi henkilö.[9]

Neuvostoaikana Hamala kuului ensin Hakajan ja vuodesta 1924 lähtien Konnun kyläneuvostoon. Vuonna 1939 kylässä oli 101 asukasta.[10] Ennen toista maailmansotaa sen kautta rakennettiin niemimaan pohjoisosassa sijainneeseen puna-armeijan tukikohtaan johtanut rautatie, minkä seurauksena asukkaat siirrettiin seudun muihin kyliin.

Vuonna 1958 Hamalassa oli 14 asukasta[10]. Kylä lakkautettiin virallisesti vuonna 1971[11]. Nykyään paikalla ei ole lainkaan asutusta. Valkeajärven rannalle johtaa Hakajan risteyksestä viivasuora mukulakivitie.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 17.10.2015.
  2. Andrijašev, A. M.: Materialy po istoritšeskoi geografii Novgorodskoi zemli, s. 453, 456. Moskva: Imperatorskoje obštšestvo istorii i drevnostei rossijskih pri Moskovskom universitete, 1914.
  3. Dmitrijev, A. V.: Toponimija Ivangorodskogo lena 1580-h godov. Material dlja istoriko-toponimitšeskogo slovarja Ingermanlandii. Linguistica Uralica, 2016, 52. vsk, nro 4, s. 247–265. Artikkelin verkkoversio.
  4. Nissilä, Viljo: Suomen Karjalan ortodoksinen nimistö. Teoksessa: Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita I, s. 59. Helsinki: Imperatorskoje obštšestvo istorii i drevnostei rossijskih pri Moskovskom universitete, 1976. ISBN 951-95402-1-0.
  5. von Köppen, Peter: Erklärender Text zu der ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 40. St.-Petersburg: , 1867.
  6. Istoriko-statistitšeskije svedenija o S.-Peterburgskoi jeparhii, vypusk 10, s. 324. S.-Peterburg: S.-Peterburgski jeparhialnyi istoriko-statistitšeski komitet, 1885.
  7. Muslimov, M. Z.: ”Narodnaja dialektologija” v niželulužskom areale. Teoksessa: Acta Linguistica Petropolitana. Trudy Instituta lingvistitšeskih issledovani RAN, tom VIII, tšast 1: Fenno-Lapponica Petropolitana, s. 137–138. Sankt-Peterburg: Nauka, 2012. ISBN ISBN 978-5-02-038302-9. Teoksen verkkoversio.
  8. Spisok naselnjonnyh mest po svedenijam 1862 goda: Peterburgskaja gubernija, s. 211. Sankt-Peterburg: Tsentralnyi statistitšeski komitet ministerstva vnutrennyh del, 1864. Teoksen verkkoversio.
  9. Materialy k otsenke zemel v S.-Peterburgskoi gubernii. Tom I: Jamburgski ujezd, vypusk II, s. 2, 4, 7–8. Sankt-Peterburg: Otsenotšno-statistitšeskoje bjuro S.-Peterburgskogo gubernskogo zemstva, 1904. Teoksen verkkoversio.
  10. a b Spravotšnik istorii administrativno-territorialnogo delenija Leningradskoi oblasti classif.spb.ru. Viitattu 8.2.2017.
  11. Arhivy Leningradskoi oblasti archiveslo.ru. Viitattu 11.2.2017.