Kurkula

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kurkula
Курголово, Kurgolovo
Kurkolanniemen kärki vuoden 1860 kartalla.
Kurkolanniemen kärki vuoden 1860 kartalla.

Kurkula

Koordinaatit: 59°46′19″N, 28°7′49″E

Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Jaaman piiri
Kunta Laukaansuu
Ensimmäinen maininta 1571
Hallinto
 – Asutustyyppi taajama
Väkiluku (2010) 44











Kurkula[1] (ven. Ку́рголово, Kurgolovo) on taajama Leningradin alueen Jaaman piirin Laukaansuun kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Kurkolanniemen kärjessä 19 kilometriä[2] Laukaansuusta luoteeseen. Vuonna 2010 taajamassa oli 44 asukasta[3].

Ivangorodin Petrovskin pogostaan kuulunut kylä mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin Šelonin viidenneksen verokirjassa vuonna 1571 nimellä Kurgova Gora. Ruotsalaismiehityksen aikana se esiintyy muodoissa Korkÿla, Korkÿlla, Kurckulla, Kurkulla ja Kurkukÿla ja vuosina 1618–1623 laaditussa maakirjassa nimellä Kurgura.[4][5] Kurkulan vieressä sijaitsi Mustolan kylä,[5] joka myöhemmin tunnettiin Rozalvinon tai Rozorvinon kartanona[6].

Vuonna 1848 Kurkulassa asui 130 inkerinsuomalaista ja 31 inkerikkoa[7]. Vuonna 1862 kylässä oli 38 taloa ja 229 asukasta. Sen talonpojat olivat 1860-luvulle saakka kartanonomistajan maaorjia[8]. Suomalaiset kuuluivat Kosemkinan luterilaiseen ja inkerikot aluksi Haavikon[7] ja vuodesta 1874 lähtien Joenperän ortodoksiseen seurakuntaan[9]. Kurkulan suomalaissukuja olivat Juhkonen, Kannikkainen, Lehtola, Luotonen, Orpana, Rampanen, Saija, Saunanen, Seppänen, Sykkä ja Venna[10]. Vuonna 1899 kylä kuului Jaaman kihlakunnan Narvusin volostiin. Sen 364 asukkaasta oli väestönlaskennan mukaan suomalaisia 346 ja ”sekoittuneita” 18. Läsnä olleista 353 henkilöstä luterilaisia oli 296.[11]

Venäjän vallankumouksen jälkeen Kurkula toimi kyläneuvostoalueen keskuksena. Se kuului aluksi Narvusin volostiin sekä vuodesta 1927 lähtien Kattilan ja vuodesta 1931 Jaaman piiriin.[12] Vuosina 1931–1939 Kurkulalla oli aluksi kansallisen suomalaisen ja sittemmin inkeroisen kyläneuvoston status[13]. Siihen kuuluivat myös Kaipaala, Pärspää ja Vena[14]. Kyläneuvostoalueella asui 903 suomalaista, 618 muihin vähemmistöihin kuuluvaa ja 38 venäläistä[15]. Kurkulan kyläneuvosto lakkautettiin vuonna 1939[13] ja kylä liitettiin Konnun kyläneuvostoon. Vuonna 1928 kylässä oli 465 ja vuonna 1958 247 asukasta.[12]

Kurkulan pääelinkeino oli aikaisemmin kalastus. Lähiseudun kalansaaliit jalostettiin kylän omassa kalatehtaassa. Kurkulassa oli vuonna 1895 rakennettu luterilainen rukoushuone, joka suljettiin 1930-luvulla[16]. Ennen toista maailmansotaa seudulle rakennettiin puna-armeijan tukikohta, jonne johti rautatie Laukaansuusta. Tukikohta hävitettiin saksalaisten lähestyessä Leningradia. Niemen ympäri kulkeva panssarivaunuja varten tehty mukulakivitie on yhä käytössä.

Entisen Kurkulan kylän paikalla on nykyään vain muutamia talousrakennuksia. Asutus on keskittynyt Pärspäänjärven luoteisrannalle sekä järven Suomenlahteen yhdistävän kanavan eli Retškan (ven. Lipovka) varrelle. Taajama koostuu omakotitaloista. Sitä ympäröivät Kurkolanniemen rauhoitusalue ja sotilasalue. Palveluihin kuuluu kauppa. Kurkolasta on linja-autoyhteys Laukaansuuhun ja Jaamaan.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 120. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio.
  2. Administrativno-territorialnoje delenije Leningradskoi oblasti, s. 97. Sankt-Peterburg: Komitet po vzaimodeistviju s organami mestnogo samoupravlenija Leningradskoi oblasti, 2007. Teoksen verkkoversio.
  3. Itogi Vserossijskoi perepisi naselenija 2010 goda: Leningradskaja oblast (taulukko Tšislennost LO) petrostat.gks.ru. Viitattu 8.2.2017.
  4. Andrijašev, A. M.: Materialy po istoritšeskoi geografii Novgorodskoi zemli, s. 453, 455. Moskva: Imperatorskoje obštšestvo istorii i drevnostei rossijskih pri Moskovskom universitete, 1914.
  5. a b Dmitrijev, A. V.: Toponimija Ivangorodskogo lena 1580-h godov. Material dlja istoriko-toponimitšeskogo slovarja Ingermanlandii. Linguistica Uralica, 2016, 52. vsk, nro 4, s. 247–265. Artikkelin verkkoversio.
  6. Leningradskaja oblastnaja universalnaja nautšnaja biblioteka: Sprosi u krajeveda (kysymys no 666) reglib.ru. Viitattu 10.2.2017.
  7. a b v. Köppen, Peter: Erklärender Text zu der Ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 40, 87. St.-Petersburg: , 1867. Teoksen verkkoversio.
  8. Spisok naselnjonnyh mest po svedenijam 1862 goda: Peterburgskaja gubernija, s. 211. Sankt-Peterburg: Tsentralnyi statistitšeski komitet ministerstva vnutrennyh del, 1864. Teoksen verkkoversio.
  9. Istoriko-statistitšeskije svedenija o S.-Peterburgskoi jeparhii, vypusk 10, s. 324. S.-Peterburg: S.-Peterburgski jeparhialnyi istoriko-statistitšeski komitet, 1885.
  10. Kuusi, Matti. Narvusin suomalaissuvuista. Teoksessa: Ulkosuomalaisia (Kalevalaseuran vuosikirja 62), s. 240. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1982. ISBN 951-717-289-3.
  11. Materialy k otsenke zemel v S.-Peterburgskoi gubernii. Tom I: Jamburgski ujezd, vypusk II, s. 4, 7–8. Sankt-Peterburg: Otsenotšno-statistitšeskoje bjuro S.-Peterburgskogo gubernskogo zemstva, 1904. Teoksen verkkoversio.
  12. a b Spravotšnik istorii administrativno-territorialnogo delenija Leningradskoi oblasti: Alfavitnyi ukazatel classif.spb.ru. Viitattu 10.2.2017.
  13. a b Spravotšnik istorii administrativno-territorialnogo delenija Leningradskoi oblasti: Kingiseppski raion classif.spb.ru. Viitattu 10.2.2017.
  14. Rykšin, P. Je.: Administrativno-territorialnoje ustroistvo Leningradskoi oblasti, s. 111, 240. Leningrad: Izdatelstvo Lenoblispolkoma i Lensoveta, 1933. Teoksen verkkoversio.
  15. Janson, P. M.: Natsionalnyje menšinstva Leningradskoi oblasti: sbornik materialov, s. 24. Leningrad: Orgotdel Leningradskogo oblispolkoma, 1929. Teoksen verkkoversio.
  16. Aleksandrova, Je. L. et al.: Istorija finskoi jevangelitšesko-ljuteranskoi tserkvi Ingermanlandii, s. 267. Sankt-Peterburg: Gjol, 2012. ISBN 978-5-904790-08-0.
  17. Projekt generalnogo plana munitsipalnogo obrazovanija Ust-Lužskoje selskoje poselenija Kingiseppskogo munitsipalnogo raiona Leningradskoi oblasti: Materaly po obosnovaniju fgis.economy.gov.ru. Viitattu 10.2.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Savijärvi, Ilkka ja Muusa & Heikkinen, Janne: Vot, ihminen tahtoo kotimaalle: Länsi-Inkerin kieltä ja kohtaloita. Joensuu: Joensuun yliopisto, humanistinen tiedekunta & Joensuu University Press, 1996.