Kiiskala

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kiiskala
Тисколово, Tiskolovo
Kiiskala (Tiskolova) ja lähikylät vuoden 1863 kartalla.
Kiiskala (Tiskolova) ja lähikylät vuoden 1863 kartalla.

Kiiskala

Koordinaatit: 59°43′7″N, 28°1′54″E

Valtio Venäjä
Federaatiosubjekti Leningradin alue
Piiri Jaaman piiri
Kunta Laukaansuu
Ensimmäinen maininta 1571
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2010) 26











Kiiskala[1] (ven. Ти́сколово, Tiskolovo) on kylä Leningradin alueen Jaaman piirin Laukaansuun kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Kurkolanniemen länsiosassa Narvanlahden rannalla 22 kilometriä[2] Laukaansuusta luoteeseen. Vuonna 2010 kylässä oli 26 asukasta[3].

Kiiskalan talot sijaitsevat Suomenlahden muinaisen rantavallin ja meren välisellä kapealla kaistaleella. Kylän edustan saarista suurin on Parissaluoto (ven. Borisluda). Pohjoispuolella on Liivarannaksi kutsuttu pitkä hiekkaranta ja idässä nimensä mukainen Suursuo (Bolšoje boloto). Kylän eteläpuolella on entisen pioneerileirin rauniot sekä Kurkolanniemen korkein kohta Linnamäki (gora Gorodok).

Ivangorodin Petrovskin pogostaan kuulunut kylä mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin Šelonin viidenneksen verokirjassa vuonna 1571 nimellä Kiškino. 1580-luvun ruotsalaismiehityksen aikana se esiintyy muodossa Kÿskella ja vuosina 1618–1623 autiona nimellä Kischala.[4][5] Myöhemmin kylän asukkaat olivat Kosemkinan luterilaiseen seurakuntaan kuuluneita inkerinsuomalaisia[6]. 1860-luvulle saakka he olivat tilanomistajan maaorjia[7]. Kylän alkuperäisiä sukuja ovat Merinen, Mäkinen, Pilli ja Saunanen[8]. Vuonna 1899 Kiiskala kuului kyläkuntana Narvusin volostiin. Sen 89 asukasta olivat kaikki luterilaisia suomalaisia.[9]

Neuvostoaikana Kiiskala kuului Konnun kyläneuvostoon[10]. Kylän pääelinkeino oli kalastus. 1930-luvun lopussa rakennettiin Kiiskalan ohi kulkeva mukulakivitie, joka on edelleen käytössä. Niemimaan kärjessä sijainneeseen puna-armeijan tukikohtaan johtaneesta rautatiestä muistuttaa entisen aseman nimi Pjatiletka. Vuonna 1939 kylässä oli 161 asukasta[10].

Toisen maailmansodan aikana saksalaiset siirsivät Kiiskalan asukkaat Suomeen. Neuvostoliittoon palattuaan heidät karkotettiin sisä-Venäjälle. Ensimmäiset kanta-asukkaat pääsivät palaamaan kylään 1950-luvulla. Vuonna 1958 siellä oli 82 asukasta[10]. Nykyään Kiiskala on vain muutaman vakituisen asukkaan kylä, mutta kesäisin sen väkiluku kasvaa moninkertaiseksi. 1990-luvulla siellä asui vielä muutamia inkerinsuomea taitavia vanhuksia. Nykyään Kiiskalaan palaa kesän ajaksi muutamia Suomessa asuvia inkerinsuomalaisia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 244. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio.
  2. Administrativno-territorialnoje delenije Leningradskoi oblasti, s. 97. Sankt-Peterburg: Komitet po vzaimodeistviju s organami mestnogo samoupravlenija Leningradskoi oblasti, 2007. Teoksen verkkoversio.
  3. Itogi Vserossijskoi perepisi naselenija 2010 goda: Leningradskaja oblast (taulukko Tšislennost LO) petrostat.gks.ru. Viitattu 8.2.2017.
  4. Dmitrijev, A. V.: Toponimija Ivangorodskogo lena 1580-h godov. Material dlja istoriko-toponimitšeskogo slovarja Ingermanlandii. Linguistica Uralica, 2016, 52. vsk, nro 4, s. 247–265. Artikkelin verkkoversio.
  5. Andrijašev, A. M.: Materialy po istoritšeskoi geografii Novgorodskoi zemli, s. 455. Moskva: Imperatorskoje obštšestvo istorii i drevnostei rossijskih pri Moskovskom universitete, 1914.
  6. v. Köppen, Peter: Erklärender Text zu der Ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 87. St.-Petersburg: , 1867. Teoksen verkkoversio.
  7. Spisok naselnjonnyh mest po svedenijam 1862 goda: Peterburgskaja gubernija, s. 211. Sankt-Peterburg: Tsentralnyi statistitšeski komitet ministerstva vnutrennyh del, 1864. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.8.2012). (venäjäksi)
  8. Kuusi, Matti. Narvusin suomalaissuvuista. Teoksessa: Ulkosuomalaisia (Kalevalaseuran vuosikirja 62), s. 240. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1982. ISBN 951-717-289-3.
  9. Materialy k otsenke zemel v S.-Peterburgskoi gubernii. Tom I: Jamburgski ujezd, vypusk II, s. 4, 7–8. Sankt-Peterburg: Otsenotšno-statistitšeskoje bjuro S.-Peterburgskogo gubernskogo zemstva, 1904. Teoksen verkkoversio.
  10. a b c Spravotšnik istorii administrativno-territorialnogo delenija Leningradskoi oblasti classif.spb.ru. Viitattu 8.2.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Savijärvi, Ilkka ja Muusa & Heikkinen, Janne: Vot, ihminen tahtoo kotimaalle: Länsi-Inkerin kieltä ja kohtaloita. Joensuu: Joensuun yliopisto, humanistinen tiedekunta & Joensuu University Press, 1996.