Teleportaatio

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kaukosiirrin)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Teleportaatio eli kaukosiirto on menetelmä, jossa siirretään ainetta paikasta toiseen pitkiäkin matkoja. Aihe esiintyy etenkin tieteiskirjallisuudessa. Sanan teleportaatio keksi Charles Fort vuonna 1931 kirjaansa Lo!, mutta teleportaation ideaa oli käytetty jo aikaisemmin. Teleportaation olennaisin idea on se, että energia, materia tai vuorovaikutus siirtyy aika-avaruuden paikasta A paikkaan B kulkematta fyysiseen avaruuden läpi, vaan ilmestymällä.

Teleportaatio fiktiossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teleportaatio voidaan tehdä teleportilla eli kaukosiirtimellä. Tieteiskirjallisuudessa kaukosiirtimiä on kolmea perustyyppiä:

  • Portti- tai ovimalli eli aikaportti, tunnetaan myös joskus nimellä teleportti tai kaukoportti. Nimestään huolimatta aikaportit eivät välttämättä liity aikamatkailuun, vaan niiden läpi astutaan myös toiseen paikkaan tai ulottuvuuteen, joissa on usein toisen pään portti. Tämänkaltaisia portteja esiintyy jonkin verran myös miekka ja magia -fantasioissa. Teknologisesti porttimalli siirtää siitä läpi työnnetyt kohteet toisiin kohteisiin esimerkiksi madonreiän tai maailmankaikkeuden rakenteen poimun kautta (ks. myös poimuajo). Useissa porteissa on läpinäkymätön välikalvo, ilmeisesti estämään ilmanpaine-eron aiheuttaman vedon.
  • Huone- tai kammiomalli. Siirrettävät viedään kammioon. Tilan sisältö siirtyy kokonaisuutena toiseen paikkaan, jossa joko on vastaanottava tila, tai sitten ei. Teknologisesti huonemalli vie yleensä siirrettävät datana joko johtoja pitkin tai johdoitta ja kokoaa sitten toisessa päässä uudestaan.
  • Mukana kannettava malli voidaan aktivoida missä vain, jolloin se siirtää kantajansa vastaanottotilaan. Tämän mallin erityinen vaikeus on se, miten se osaa siirtää juuri tietyn henkilön vaatteineen ja tavaroineen, mutta ei esimerkiksi maata hänen altaan.

Esimerkkejä populaarikulttuurista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teleportti Star Trekissä

Tunnetuimpia esimerkkejä kaukosiirrosta ovat Star Trek -televisiosarjojen kaukosiirtimet ja Kärpänen-elokuvasarjan pieleen menneet kaukosiirtokokeet.

Elokuvassa Kärpänen (The Fly, 1986), tiedemies rakentaa teleportaatio-laitetta, aluksi hän epäonnistuu mutta onnistuu myöhemmin siirtämään itsensä (ja samassa kopissa olleen kärpäsen) laitteesta toiseen. Yhdessä animaatiosarjan Simpsonit jaksossa mukaillaan samaa ideaa: Bart Simpson ja kärpänen menevät teleporttiin ja yhdistyvät sen siirrosta toiseen paikkaan. Lopuksi Bart ja kärpänen menevät taas teleporttiin ja eroavat jälleen kahdeksi.

Sarjakuvissa esimerkiksi Ryhmä-X:n hahmo Painajainen pystyy kaukosiirtymään. Animessa Dragon Ball Z, Goku osaa taidon eng: "Instant Transmission". Siinä Goku voi siirtyä paikasta toiseen laittamalla kaksi sormea otsalleensa ja ajattelemalla henkilöä, jonka luokse haluaa siirtyä. Harry Potter -kirjoissa taas käytetään porttiavainta, jonka avulla velhot voivat siirtyä hetkessä ennalta määrättyyn paikkaan. Lisäksi velhot voivat ilmiintyä ilmiintymisloitsulla. Sitä kuvataan mustalla tai valkoisella savulla (riippuen onko loihtija hyvä vai paha velho), jota jästit eivät näe. Aku Ankka -sarjakuvalehdessä Pelle Peloton tekee telesiirtokokeiluja.

Descent II -pelissä pelaajan alukseen, Pyro-GX:än, lisätään kaukosiirrin, jolloin päästään lähes mihin tahansa paikkaan avaruudessa. Half Life -pelisarjassa tehdään teleporttikokeita ja teleportataan toisiin paikkoihin ja ulottuvuuksiin. Crash Bandicoot -peleissä teleportit ovat pallomaisia ja vievät ajassa ja paikassa eri paikkaan, mutta Crash löytää alkupisteeseen johtavan teleportin, tai salaisia teleportteja aina yhdestä maasta/paikasta/tasosta riippuen. Portal-tietokonepeli perustuu kokonaan pulmien ratkontaan eräänlaisella portaalinluontilaitteella.

Teleportaatio tieteessä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kvanttiteleportaatiossa on onnistuttu kaukosiirtämään kvanttitiloja atomista toiseen.[1] Australialainen tutkimusryhmä onnistui siirtämään lasersäteen paikasta toiseen Kanariansaarilla.[2]

  1. Rincon, Paul: Teleportation breakthrough made 16.6. 2004. BBC News Online. Viitattu 22.9.2016.
  2. Teleportation: Forget Planes, Trains and Automobiles; Just Beam Me There. (Arkistoitu – Internet Archive) Institute for Ethics and Emerging Technologies, 6.10.2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]