Tämä on lupaava artikkeli.

Miekka ja magia

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kirjallisuudenlajia. Miekka ja magia on myös suomalainen roolipeli.
Robert E. Howardin kirjoittamana ”Rautapaholainen” (”The Devil in Iron”, 1934) on osa Conan barbaari -sarjaa.

Miekka ja magia (engl. sword and sorcery) on fantasiakirjallisuuden alalaji, jolle ovat ominaisia miekkataisteluja ja taikuutta sisältävät seikkailut. Genre sai alkunsa 1930-luvun alussa vaikuttaneen Robert E. Howardin tuotannosta. Termin miekka ja magia keksi Fritz Leiber kuvaamaan Howardia ja häneltä vaikutteita ottaneita tarinoita.[1] Rinnakkain miekan ja magian kanssa käytetään termiä sankarifantasia, joka on kuitenkin löyhemmin määritelty genre. Käsitteiden tarkka merkitys riippuu käyttäjästä.[2]

Miekka ja magia on rosoisempaa, väkivaltaisempaa ja synkempää kuin valtavirran fantasia. Päähenkilö on usein antisankarin piirteitä omaava barbaari, jonka toiminta on moraalisesti kyseenalaista. Taikuutta käyttävät yleensä vain tarinan konnat.

Tyyli ja teemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miekka ja magia -tarinat sijoittuvat kuvitteelliseen maailmaan, jossa taikuus toimii. Tapahtumapaikkana voi olla maapallo myyttisessä menneisyydessä tai kaukaisessa tulevaisuudessa, kuvitteellinen toinen maailma tai vieras planeetta.[3] Toisinaan miekka ja magia -tarinoissa on vaikutteita kauhusta tai science fictionista. Miekka ja magia ei kuitenkaan pyri antamaan ihmeellisille tapahtumille tieteellistä selitystä, toisin kuin varsinainen tieteiskirjallisuus.[3]

Päähenkilönä miekka ja magia -tarinoissa on yleensä voimakas soturi, joka taistelee yliluonnollista pahuutta vastaan.[1] Tyypillinen päähenkilö on väkivaltainen, arvonsa tunteva ja tunteidensa vietävissä oleva barbaari, joka arvostaa vapautta. Päähenkilössä on usein antisankarin piirteitä.[4] Vaikka päähenkilö käyttäytyy useimmiten sankarillisesti, hän voi selviytyäkseen liittoutua vihollisen kanssa tai uhrata liittolaisen.[5] Sankarin tärkeimmät aseet ovat oveluus ja fyysinen voima. Taikuutta sen sijaan käyttävät yleensä vain tarinan konnat,[6] jotka yleensä ovat velhoja, noitia tai yliluonnollisia hirviöitä.[5] Useimmat miekka ja magia -sankarit ovat maskuliinisia mieshahmoja, kun taas naishahmot saattavat jäädä yksiulotteisiksi. Toistuva teema alan kirjallisuudessa on neito pulassa.[6] Joidenkin miekka ja magia -tarinoiden päähenkilönä on kuitenkin nainen, ja genren perinteinen painottuminen miespäähenkilöihin on viime vuosikymmeninä vähentynyt.[5]

Kehämäinen rakenne on miekka ja magia -sarjoissa tavanomainen: sankari pysyy ikuisesti nuorena ja jokainen päivä on hänelle kuin ensimmäinen. Päähenkilön voitto vihollisistaan ei ole lopullinen, vaan seuraavassa novellissa nousee uusi uhka, jota vastaan sankari joutuu taas kerran taistelemaan. Maailmassa on monipuolisesti erilaisia jännittäviä ja eksoottisia paikkoja, jotka on suunniteltu toimimaan näyttämönä päähenkilön urotöille.[5]

Miekka ja magia muistuttaa eeppistä fantasiaa, mutta on synkempää ja rosoisempaa. Kuvattujen kamppailujen mittakaava on pienempi ja päähenkilö tavoittelee yleensä henkilökohtaista etua, kuten vaurautta tai rakkautta. Fantasialle ominainen hyvän ja pahan vastakkainasettelu on olemassa myös miekka ja magia -kirjallisuudessa, mutta se on vähemmän ehdoton ja tapahtumat asettuvat usein moraalisesti harmaalle alueelle. Nämä piirteet korostuvat erityisesti uudemmassa alan tuotannossa. Tarinat ovat vauhdikkaita ja toimintapainotteisia ja niissä on paljon väkivaltaisia taistelukohtauksia. Miekka ja magia on luonteeltaan kevyttä ja todellisuuspakoista kirjallisuutta, jonka päätarkoitus on viihdyttää lukijaa. Syvällistä sanomaa tai yhteiskunnallisia kannanottoja tyylilajin teoksissa ei yleensä ole.[6]

Miekalle ja magialle on tyypillistä, että sen käsittelemät aihepiirit ovat suhteellisen rajallisia. Genreä on toisinaan kritisoitu liiallisesta väkivaltaisuudesta, naisvihamielisyydestä ja jopa äärioikeistolaisista asenteista.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Genren synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miekan ja magian esikuvat löytyvät aiemmasta kirjallisuudesta. Kirjallisuudessa oli jo pitkään kuvattu värikkäitä seikkailuja keksityissä maailmoissa. Näitä olivat esimerkiksi William Morrisin keskiaikaiset fantasiat, Lordi Dunsanyn fantasiatarinat ja James Branch Cabell Poictesme-tarinat.[1] Alexandre Dumas vanhemman Kolme muskettisoturia (1844) taas antoivat esikuvan dramaattisia miekkataisteluja käyvällä ikinuorelle sankarihahmolle, joka on elämänjanoinen, karismaattinen, älykäs ja fyysisesti lähes yliluonnollisen voimakas.[5] Tärkein yksittäinen esikuva oli kuitenkin Edgar Rice Burroughsin 1900-luvun alussa ilmestynyt Barsoom-sarja, joka tosin tarkasti määriteltynä edustaa miekka ja planeetta-genreä.[1][5]

Vaikka kaikki miekan ja magian oleelliset elementit olivat jo esiintyneet varhaisemmassa kirjallisuudessa, ne yhdistyivät nykyiseen muotoonsa ensi kerran Robert E. Howardin tuotannossa. Hänen novelliaan ”Varjojen valtakunta” ("The Shadow Kingdom", 1929) pidetään tyylisuunnan ensimmäisenä puhdasverisenä edustajana.[7] Vuonna 1932 Howard aloitti Conan barbaarista kertovien novellien sarjan, josta tuli erityisen merkittävä miekan ja magian esikuva. Howardin miekka ja magia -tarinat julkaistiin pääasiassa Weird Tales -lehdessä,[1] ja hän oli yksi lehden suosituimpia avustajia.[7]

Varhainen kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Howardin tavoin muutkin 1930-luvun miekka ja magia -kirjailijat julkaisivat työnsä pääasiassa Weird Talesissa. Heidän novellinsa kehittivät genreä eteenpäin ja toivat siihen uusia teemoja. Esimerkiksi Clark Ashton Smithin Zothique-novellit esittelivät miljöönä kuolevan maailman,[5] kun taas C. L. Mooren Joiryn Jirel (Jirel of Joiry) -tarinat muodostivat ensimmäisen miekka ja magia -sarjan, jonka päähenkilö oli naispuolinen.[5][8] Kolmas merkittävä varhainen kirjailija oli Henry Kuttner, jonka Elak-tarinat sijoittuivat Atlantikseen.[5][1]

Weird Tales jatkoi miekka ja magia -tarinoiden julkaisemista 1940-luvulla, mutta 1950-luvulle tultaessa tyylisuunta oli menettänyt suurimman osan suosiostaan. Fritz Leiber oli yksi harvoista, joka kirjoitti miekkaa ja magiaa läpi 1940-luvun. Hänet tunnetaan erityisesti Fafhrd ja Harmaa Hiirestäjä -sarjastaan, jonka hän aloitti jo vuonna 1939.[1] Sarja kertoo kahdesta seikkailijasta, joiden kyvyt täydentävät toisiaan. Fafhrd ja Harmaa Hiirestäjä ovat todennäköisesti miekka ja magia -kirjallisuuden tunnetuin seikkailijakaksikko.[5] Toinen tärkeä vaikuttaja oli Jack Vance, jonka romaani Iltaruskon maa (The Dying Earth) ilmestyi 1950. Muita aikakauden miekka ja magia -kirjailijoita olivat Poul Anderson, Leigh Brackett, L. Sprague de Camp, Lin Carter ja Fletcher Pratt.[1]

Joukko Howard-faneja perusti 1956 Hyborian League -nimisen ryhmän, jonka päämääränä oli vaalia Howardin muistoa. Ryhmään kuului useita ammattikirjailijoita ja se julkaisi Amra-nimistä fanzinea. Hyborian Leaguen jäsenet katsoivat Howardin aloittaneen tuotannollaan uuden kirjallisuudenlajin. Käsitteen miekka ja magia keksi Fritz Leiber vuonna 1960 vastauksena Michael Moorcockin toiveeseen luoda termi, joka kuvaisi tämän tyyppisiä seikkailuja.[1]

Nousu suosioon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvulla alkoi fantasiakirjallisuuden nousu laajempaan suosioon, kun J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta (1954-1955) ja T. H. Whiten The Once and Future King (1958) ilmestyivät. Seuraavan vuosikymmen puoleenväliin mennessä nämä teokset, varsinkin Taru sormusten herrasta, olivat saavuttaneet huomattavaa suosiota laajalevikkisinä pokkaripainoksina.[1] Vaikka Taru sormusten herrasta ei edusta miekkaa ja magiaa,[5] sen menestys loi kysyntää myös muulle fantasiakirjallisuudelle.[1] Kun miekka ja magia -tarinoita oli aiemmin markkinoitu science fictionina, fantasia erottui 1960-luvun lopulla selkeästi omaksi kirjallisuudenlajikseen.[9]

Vuosina 1963-1970 L. Sprague de Camp julkaisi neljän miekka ja magia -antologian sarjan, johon oli koottu 1930- ja 1940-luvuilla pulp-lehdissä ilmestyneitä tarinoita. Ne olivat osaltaan palauttamassa genreä yleisön tietoisuuteen ja saivat useita jäljittelijöitä, kuten Lin Carterin vuosina 1973-1981 ilmestyneet Flashing Swords! -antologiat.[5]

Michael Moorcock aloitti miekan ja magian kirjoittamisen 1960-luvulla.[5] Hänen Elric-sarjansa uudisti genreä[1] ja antoi mallin useille myöhemmille alan kirjailijoille.[5] Fantasiakirjallisuudessa perinteisesti hyvin selkeä raja hyvän ja pahan välillä on Moorcockin tuotannossa häilyvä, ja sen tilalla on vastakkainasettelu lain ja kaaoksen välillä. Molemmat ovat tunteettomia ja ihmiseen välinpitämättömästi suhtautuvia kosmisia voimia. Myös muita uudistajia ilmaantui, mutta toisaalta genren saavuttaman suosion myötä julkaistiin myös paljon sarjatuotantona kirjoitettuja, keskenään samanlaisia miekka ja magia -tarinoita.[1]

1970-luvun jälkipuoliskolta alkaen fantasian ja tieteiskirjallisuuden välinen raja muodostui entistä selkeämmäksi ja nykyään suhteellisen harvat kirjailijat kirjoittavat kumpaakin tyylilajia.[1] Samoihin aikoihin sankarifantasia alkoi korvata miekkaa ja magiaa tyylilajista yleisemmin käytettynä terminä.[2] 1990-luvulta alkaen genrerajojen merkitys on vähentynyt, ja usein puhutaankin pelkästään fantasiasta.[2]

Vaikutus kirjallisuuden ulkopuolella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miekka ja magia -teemoja on hyödynnetty myös kirjallisuuden ulkopuolella, esimerkiksi sarjakuvissa ja elokuvissa.[1] Barbaarielokuva on fantasiaelokuvan alalaji, joka tunnetaan myös miekka ja magia -elokuvana. Genren tunnetuin edustaja on Howardin luomaan hahmoon perustuva Conan barbaari (Conan the Barbarian, 1982).[10] Toinen tunnettu miekka ja magia -elokuva on Willow (1988). Genren vaikutus on ollut merkittävä myös roolipeleissä aina ensimmäisestä Dungeons & Dragonsista (1974) alkaen. Miekka ja magia onkin aina ollut suosituin roolipelaamisen tyylilaji.[1]

Miekka ja magia suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henry Kuttnerin "Lohikäärmeen valtaistuin" ("Dragon Moon", 1941) oli ensimmäinen suomeksi ilmestynyt (1943) miekka ja magia -tarina.

Henry Kuttnerin novelli ”Lohikäärmeen valtaistuin” (”Dragon Moon”, 1941) oli tiettävästi ensimmäinen Suomessa julkaistu miekka ja magia -tarina. Se julkaistiin suomeksi jo vuonna 1943 Seikkailujen sankareita -lehdessä.[11]

Tunnetuimpia suomalaisia miekka ja magia -tarinoita lienevät Petri Hiltusen Praedor-sarjakuvat.

Merkittäviä miekka ja magia -sarjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q Nicholls, Peter: Sword and Sorcery The Encyclopedia of Science Fiction. 29.12.2012. Viitattu 14.10.2016. (englanniksi)
  2. a b c Nicholls, Peter: Heroic Fantasy The Encyclopedia of Science Fiction. 30.10.2015. Viitattu 14.10.2016. (englanniksi)
  3. a b Sadelehto, Markku (toim.): ”Esipuhe”, Shoredanin kellot, s. 7-8. Juva: WSOY, 1992. ISBN 951-0-18372-5. (suomeksi)
  4. Westfahl, Gary (toim.): ”Barbarians”, The Greenwood Encyclopedia of Science Fiction and Fantasy: Themes, Works and Wonders, s. 73-75. Greenwood Press, 2005. ISBN 0313329508. Google-kirjat (viitattu 17.10.2016). (englanniksi)
  5. a b c d e f g h i j k l m n Clute, John, Langford, David ja Kaveney, Roz: Sword and Sorcery (Clute, John ja Grant, John (toim.)) Encyclopedia of Fantasy. kesäkuu 1997. Viitattu 7.4.2017.
  6. a b c Sword and Sorcery Best Fantasy Books. Viitattu 18.10.2016. (englanniksi)
  7. a b Sadelehto, Markku (toim.): ”Esipuhe”, Pimeyden linnake, s. 7-10. Sadelehdon esipuhe. Helsinki: Kustannus OY Jalava, 1991. ISBN 951-8954-63-1.
  8. Stableford, Brian M. & Clute, John & Edwards, Malcolm: Moore, C L The Encyclopedia of Science Fiction. 4.3.2016. Viitattu 14.10.2016. (englanniksi)
  9. Clute, John & Edwards, Malcolm & Stableford, Brian M.: Howard, Robert E The Encyclopedia of Science Fiction. 26.4.2016. Viitattu 14.10.2016. (englanniksi)
  10. Nalle Virolainen: Miekkoja, magiaa ja muskeleita; eli melkein kaikki mitä aina olet halunnut tietää barbaarielokuvista, mutta et ole rohjennut kysyä Petri Hiltuselta Tähtivaeltaja 1/92. 1992. Viitattu 28.9.2016. (suomeksi)
  11. Hinkkanen, Juhani: Pimeyden linnake (arvostelu). Aikakone, 1991, nro 4. Verkkoversio Viitattu 7.10.2016. (suomeksi)