Karvayökönlehti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Karvayökönlehti
Karvayökönlehti kuvattuna N. L. Brittonin ja A. Brownin teoksessa An illustrated flora of the northern United States, Canada and the British Possessions, osa 3, 255. 1913.
Karvayökönlehti kuvattuna N. L. Brittonin ja A. Brownin teoksessa An illustrated flora of the northern United States, Canada and the British Possessions, osa 3, 255. 1913.
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset, Eucarya
Kunta: Kasvit, Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Lamiales
Heimo: Vesihernekasvit Lentibulariaceae
Suku: Yökönlehdet Pinguicula
Laji: villosa
Kaksiosainen nimi
Pinguicula villosa
L.
Katso myös
 Commons-logo.svg Karvayökönlehti Commonsissa

Karvayökönlehti (Pinguicula villosa) on pieni, soilla kasvava monivuotinen yökönlehtilaji. Laji käyttää ravinnokseen pieniä hyönteisiä eli se on lihansyöjäkasvi. Lähisukulaislaihin kuuluu muun muassa siniyökönlehti (P. vulgaris).

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karvayökönlehden lehdet ovat tyviruusukkeena maan rajassa. Ruusukkeessa on tavallisesti 2 tai 3 lyhytruotista lehteä. Vihreä lehtilapa on enintään senttimetrin pituinen, ehytlaitainen, soikeahko ja laidoiltaan ylöspäin kiertyvä. Lehtien yläpinta on tahmea. Lehtiruusukkeen keskeltä nousee tavallisesti vain yksi kukkavana, joka on 3–7 cm pitkä. Vana on koko pituudeltan nystykarvainen ja sen kärjessä on kukka. Kukan verhiö on kaksihuulinen: ylähuuli on kolmiliuskainen ja alahuuli kaksiliuskainen. Teriö on 6–9 mm pitkä ja väriltään sinipunainen. Myös teriö on kaksihuulinen: ylähuuli on kaksiliuskainen ja alahuuli kolmiliuskainen. Nielu on avoin. Teriön kannus on lyhyt, suora ja suippo. Suomessa karvayökönlehti kukkii kesä-heinäkuussa. Kota on monisiemeninen. Kasvin juuret ovat ohuita.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karvayökönlehti on pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisimpien alueiden laji. Euroopassa sitä tavataan ainoastaan Keski- ja Pohjois-Ruotsissa ja -Norjassa sekä Pohjois-Suomessa ja Luoteis-Venäjällä. Aasiassa lajia kasvaa paikoitellen Pohjois-Siperiassa sekä Keski- ja Itä-Siperiassa. Pohjois-Amerikan puolella karvayökönlehteä kasvaa Alaskassa ja Kanadan pohjoisosissa.[3]

Suomessa karvayökönlehti kuuluu alkuperäislajistoon.[2] Lajia tavataan Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta pohjoiseen. Se on yleinen vain Pohjois-Lapissa, etelämpänä laji harvinaistuu.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karvayökönlehti on kosteiden soiden laji. Sitä kasvaa muun muassa letoilla, rämeillä ja rahkanevoilla. Suomessa lajin on todettu kasvavan erityisesti ruskorahkasammalmättäillä (Sphagnum fuscum).[2]

Karvayökönlehden kasvupaikat ovat niukkaravinteisia. Lisäravinteita kasvi saa saalistamalla hyönteisiä. Kiiltävät, mutta tahmeat lehdet houkuttelevat pieniä hyönteisiä, jotka jäävät niihin kiinni. Kun hyönteinen on kuollut, lehden pinnalla olevat entsyymit sulattavat sen vähitellen kasvin ravinnoksi.[5]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa yökönlehtiä on käytetty viilin tapaisen maitotuotteen valmistukseen. Tuoreita lehtiä laitettiin siivilän pohjalle ja päälle kaadettiin maitoa. Siivilöidyn maidon annettiin seistä muutaman päivän, kunnes se oli jähmettynyt viiliksi. Valmistustavan kirjoitti ylös jo Carl von Linné teoksessaan Flora Lapponica (1737).[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maiz-Tome, L.: Pinguicula villosa IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 4.9.2016. (englanniksi)
  2. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 396.
  3. Den virtuella floran: Dvärgtätört (myös levinneisyyskartat) Viitattu 15.4.2013. (ruotsiksi)
  4. Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Karvayökönlehden levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 15.4.2013.
  5. a b Den virtuella floran: Tätörter Viitattu 15.4.2013. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]