Kari Smolander

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kari Tapani Smolander (8. elokuuta 1963 Puumala)[1] on suomalainen ohjelmistotuotannon professori sekä kitaristi ja lauluntekijä.

Tutkija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Smolanderin tutkimustyö on keskittynyt ohjelmistotuotannon työkalujen ja menetelmien kehittämiseen, digitaalisaation vaikutukseen ohjelmistotyössä, sekä ohjelmistotyön sosiaaliseen ulottuvuuteen. Hän aloitti tutkimustoimintansa Jyväskylän yliopistossa kehittämällä ohjelmistotuotantomenetelmien metamallinnustyökaluja 1980-luvun lopulta lähtien, missä yhteydessä luotiin MetaEdit –niminen ohjelmistosuunnittelutyökalu. Ohjelmistotuotetta käytetään edelleen MetaCase Consulting –yrityksessä, jota Smolander oli myös perustamassa. Smolander toimi suomalaisen ohjelmistoteollisuuden palveluksessa Tiedolla suunnittelemassa metsäteollisuuden kunnossapidon ja materiaalihallinnon operatiivisia järjestelmiä noin viisi vuotta.[3] Palattuaan tutkimus- ja opetustyön pariin 1997 hän toimi yliopettajana Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulussa, sekä tutkijana Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa, jossa hän viimeisteli väitöskirjansa On the Role of Architecture in Systems Development (suom. Arkkitehtuurin roolista järjestelmien suunnittelussa) vuonna 2003. Hän toimi professorina Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa vuodesta 2006 alkaen.[4] Smolander siirtyi Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksen professoriksi vuoden 2016 alusta lähtien.[3] Smolader kuitenkin palasi täysipäiväiseksi professoriksi Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon 2018.

Muusikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Smolander tunnetaan myös Alice in Wasteland -yhtyeen kitaristina sekä lauluntekijänä. Yhtyeen aktiivikausi oli 1980-luvun lopulla.[5] Smolander kasasi Alice in Wastelandin esiasteen Nuorisopalatsin 2018 ja bändi levytti pitkäsoiton.

Levytyksiä ja julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauluntekijänä ja muusikkona mukana muun muassa levyillä:

  • Alice in Wasteland: Between the Zoo and the Jungle (Poko Rekords, 1987)
  • Alice in Wasteland: Red Eye (Hiljaiset Levyt, 1990)
  • Alice in Wasteland: Wasted  (2008, kokoelma, Poko Rekords)
  • Nuorisopalatsi: Seitsemäs kuningaskunta  (2018, Hiljaiset Levyt)

Väitöskirja:

  • Smolander, K. (2003) On the Role of Architecture in Systems Development. Väitöskirja, Lappeenranta University of Technology, Acta Universitatis Lappeenrantaensis 150.

Väitöskirjansa lisäksi Smolander on julkaissut kymmeniä alansa tieteellisiä konferenssi- ja lehtiartikkeleita. Smolanderin tutkimus on saavuttanut muun muassa parhaan artikkelin palkinnon Euroopan tietojärjestelmätieteilijöiden konferenssissa vuonna 2005.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b LTY: Väitös: Arkkitehtuurin roolista tietojärjestelmien suunnittelussa (lehdistötiedote) 13. maaliskuuta 2003. Lappeenranta: LTY. Viitattu 1. marraskuuta 2007.
  2. a b Timo Perkola: Suomalaistutkimus palkittiin tietojärjestelmäkonfrenssissa Tietoviikko. 10. kesäkuuta 2005. Talentum. Viitattu 1. marraskuuta 2007.
  3. a b Tietotekniikan laitoksen uusi professori Kari Smolander tutkii ohjelmistokehityksen käytäntöjä Aalto.fi / Perustieteiden korkeakoulu / Ajankohtaista / Uutiset. 14.1.2016. Aalto-yliopisto. Viitattu 8.8.2016.
  4. Kari Smolander: Kari Smolander personal.lut.fi. 2007. Viitattu 1. marraskuuta 2007.
  5. Hakutulos säveltäjälle Smolander Kari Tapani Suomalaisten äänilevyjen tietokanta vuosilta 1901–1999. Suomen Äänitearkisto. Viitattu 1. marraskuuta 2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]