Kari Niemistö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kari Pertti Henrik Niemistö (s. 1962) on suomalainen suursijoittaja.

Ura sijoittajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niemistö on koulutukseltaan ekonomi.[1] Hän valmistui Helsingin kauppakorkeakoulusta vuonna 1989.lähde? Vuonna 1993 Niemistö aloitti toimitusjohtajana perheensä sijoitusyhtiössä Selective Investorissa. Yhtiön sijoitusvarallisuus oli peräisin hänen äidinisänsä Hannes Seppälän vuonna 1933 perustamasta Suomen ensimmäisestä perunajauhotehtaasta, Hämeen Perunasta, joka oli vuonna 1984 myyty Raisiolle, sekä Niemistöjen 1970-luvulla ostaman Suunnon myynnistä.lähde?[1][2]

Talouselämä on kuvaillut Niemistön olevan "harvoja suomalaisia, joiden omaisuus riittää tekemään hänestä merkittävän ankkuriomistajan pörssiyhtiöissä". Niemistön sijoitusvarallisuuden arvo lokakuussa 2016 oli noin sata miljoonaa euroa, josta Stockmannin osakkeiden osuus oli 29 miljoonaa euroa ja Raision osakkeiden 11,2 miljoonaa euroa. Lisäksi miljoonan euron arvoiset osakeomistukset hänellä oli myös Uponorissa, UPM:ssä, Metsossa, Nokiassa, Nordeassa, Fortumissa ja Applessa. Osakkeiden lisäksi Niemistön varallisuus käsitti tuolloin muun muassa noin 15 miljoonan euron arvosta kiinteistöjä ja noin tuhat hehtaaria metsää.[1][3]

Suurimmissa omistuksissaan Stockmannissa ja Raisiossa Niemistö on ollut mukana myös muutoin kuin omistajana. Hän on Raision hallintoneuvoston ja nimitysvaliokunnan jäsen ja entinen Stockmannin hallituksen jäsen.[1]

Niemistö oli vuosina 2004–2006 Suomen 50 eniten ansainneen henkilön joukossa. Hänen pääomatulonsa ylsivät noin 6,5 miljoonaan euroon sekä vuonna 2004 että vuonna 2006.[4]

Omistuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Niemistö on Stockmann-konsernin viidenneksi suurin osakkeenomistaja 5,83 prosentin osuudella.[5]

Muu toiminta ja yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niemistö asuu Helsingin Munkkiniemessä. Hän harjoittaa maanviljelyä kahdella maatilalla, jotka sijaitsevat Viialassa ja Lopella. Hän on vanhempiensa Pertti Niemistön ja Henna Seppälän perustaman Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö – Ars Fennica sr:n hallituksen puheenjohtaja ja Aivosäätiön hallituksen jäsen.[1] Niemistö kuuluu Munkkiniemen Rotaryklubiin.lähde?

Niemistö on ollut vuodesta 1989 lähtien naimisissa sijoittajan ja Dextran entisen toimitusjohtajan Leena Niemistön (o.s. Lammenranta, s. 1963) kanssa.lähde?[1] Heillä on kolme poikaa, joista Henri Niemistö (s. 1996) on koripalloilija.[1]

Vuonna 2017 Helsingin kaupungin pelastuslaitos myönsi Kari Niemistölle Elämän liekki -palkinnon onnistuneesta hengenpelastussuorituksesta.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Lähteenmäki, Pekka: Sitkeä sijoittaja. Talouselämä, 7.10.2016, nro 35, s. 28–34. Talentum Media. ISSN 0356-5106.
  2. Lukkarinrakkaus johti pitkäaikaiseen sijoitukseen ts.fi. 28.2.2008. Viitattu 26.10.2016.
  3. Sami Suojanen: Suurmetsänomistaja Kari Niemistö teki hiljattain 1,5 miljoonan kaupat (digilehden tilaajille) Aamulehti. 23.11.2017. Arkistoitu 1.12.2017.
  4. Niemistö Kari Pertti Henrik HS:n Verokoneessa hs.fi. Viitattu 27.10.2016.
  5. Omistajat 30.4.2018. Stockmann Group. Arkistoitu 23.5.2018. Viitattu 22.5.2018.
  6. Vedenvaraan joutuneen pelastanut Kari Niemistö palkittiin Elämän liekillä Helsingin kaupunki. Viitattu 3.5.2017.