Kankaanpää (Säkylä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kankaanpään kyläkeskus kesällä 2010.

Kankaanpää on kyläkeskus ja taajama Säkylässä entisen Köyliön kunnan alueella. Vuoden 2022 lopussa taajaman väkiluku oli 499, pinta-ala 3,45 km² ja väestötiheys 144,6 as./km².[1]

Kankaanpäässä sijaitsee Kuninkaanlähde, joka on saanut nimensä Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n ansiosta. Kankaanpää valittiin vuonna 2003 sekä Satakunnan vuoden kyläksi että koko Suomen Vuoden kyläksi. Kankaanpää on yksi ainoimpia Köyliönjärven rannalla sijaitsevia paikkoja, jossa on kunnon hiekkaranta.

Sekaannusten välttämiseksi Kankaanpään kaupungin kanssa Köyliön Kankaanpään postitoimipaikan nimeksi vahvistettiin Kakkuri.[2]

Kankaanpäässä sijaitsee enää vain muutamia palveluita, joihin lukeutuu mm. Lallin koulu ja Vanhainkoti. Kankaanpäässä on sijainnut mm. keväällä 2009 ovensa sulkenut Tarmon lähikauppa sekä samassa kiinteistössä sijainnut OP:n Osuuspankki. Kankaanpäässä sijaitsee myös vanha Köyliön Meijeri, joka ei ole ollut bisneskäytössä moniin vuosiin, mutta toukokuussa 2013 säkyläläinen Maarit Markkula osti sen ja aikoo kunnossapitää sitä sen historiallisen arvon takia.[3]

Kankaanpään lävitse kulkee Iso-Säkylän ja Vuorenmaan välinen yhdystie 2044. Kyläkeskuksesta erkanee myös yhdystie 2131 Järvenpään kunnanosaan, josta on yhteydet Kepolan ja Kokemäen suuntiin sekä valtatielle 12.

  1. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan, 2022 pxdata.stat.fi. 31.12.2022. Tilastokeskus. Viitattu 15.8.2024.[vanhentunut linkki]
  2. Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 4: Maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 254. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1971.
  3. KIINTEISTÖN / VANHAN MEIJERIN MYYMINEN KÖYLIÖN KANKAANPÄÄSSÄ sakyla01.hosting.documenta.fi. Arkistoitu 6.5.2014. Viitattu 6.5.2014.