Kalydonin metsäkarju

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalydonin metsästys kuvattuna roomalaisessa friisissä.

Kalydonin metsäkarju kuuluu kreikkalaisen mytologian ktoonisiin hirviöihin, jotka Olympoksen ajan sankareiden täytyi voittaa. Kalydonin villisian oli lähettänyt Artemis hävittämään Kalydoniaa Aitoliassa, ja se kohtasi loppunsa Kalydonin metsästyksen aikana, johon ottivat osaa kaikki uuden ajan sankarit Heraklesta lukuun ottamatta, joka kukisti oman jumalattaren lähettämän villisian erikseen (kts. Erymanthoksen metsäkarju). Koska tämä myyttinen tapahtuma keräsi yhteen koko joukon eri sankareita[1] — joukossa monia, joita kunnioitettiin klassisen Hellaksen aikaisten heimojensa kantaisinä —, Kalydonian metsästys tarjosi klassisen ajan taiteelle luontevan aiheen; se muistutti mieleen kokonaisen vyyhden myyttejä, jotka kietoutuivat näiden esi-isien ympärille eri yhteyksissä liittyen heidän puolijumalaiseen alkuperäänsä ja jälkeläisiinsä. Kuten kultaisen taljan retki tai Troijan sota, jotka tapahtuivat seuraavan sukupolven aikana, myös Kalydonin metsästys on kreikkalaisen mytologian solmukohta, jossa lukuisat eri myytit yhtyvät.

Metsästys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka sekä Homeros että Hesiodos ja heidän kuulijansa olivat tietoisia tämän myytin yksityiskohdista, ei yksikään meidän päiviimme asti säilynyt runokokoelma sisällä koko eepoksen tapahtumia klassisena kerrontana: Stesikhoroksen kerronnasta osia on säilynyt Oksyrhynkhoksesta löytyneistä papyruksen palasista, Apollodoroksen myyttikokoelmassa Bibliotheke (Kirjasto) on säilynyt kertomuksen pääkohdat, ja Ovidius käsittelee aihetta tuoden mukaan joitain värikkäitä yksityiskohtia.

Kalydonin kuningas Oineus (tarkoittaa 'viiniä') järjesti vuosittain uhrimenot jumalien kunniaksi. Eräänä vuonna hän kuitenkin unohti antaa uhrilahjan Artemiille[2], ja loukkaantunut Artemis päästi irti suurimman ja häijyimmän karjun Kalydonin seudulle. Se raivosi halki maatilojen ja tuhosi viinitarhoja ja satoa ja pakotti väestön pakenemaan kaupungin muurien suojaan. Täällä he alkoivat kärsiä nälänhädästä.

Kalydonin metsästys. Lakonialaisen mustakuviotekniikalla maalatun kyliksin koristelua, n. 555 eaa.

Oineus lähetti viestinviejiä etsimään parhaat metsästäjät koko Kreikasta tarjoten heille karjun vuotaa ja torahampaita palkkioksi. Vuotaa säilytettiin sittemmin metsästysmuistona temppelissä, jota koristivat reliefit Kalydonin metsästyksestä. Temppeliä ei kuitenkaan oltu omistettu Artemiille vaan toiselle neitsytjumalattarelle Pallas Athenelle.

Kutsuun vastanneiden joukossa olivat osa argonauteista, Oineuksen oma poika Meleagros sekä yksi nainen, merkittävästi koko metsästyksen onnistumiseen vaikuttanut metsästäjätär Atalante eli 'lannistumaton'. Atalanten oli lapsena pelastanut Artemis lähettämällä karhun imettämään häntä, ja joukko metsästäjiä oli kasvattanut hänet, ja häntä pidetään jopa Artemiin valtuutettuna koko metsästyksessä. Artemiin motiivi näyttääkin olleen kaksijakoinen, koska kerrotaan myös, että hän lähetti nuoren metsästäjättärensä tietäen sen aiheuttavan hajaannusta metsästäjien keskuudessa — monet miehet Kefeuksen ja Ankaioksen johtamana kieltäytyivätkin metsästämästä naisen rinnalla, kunnes seppä Meleagros sai heidän päänsä käännettyä.[3]. Joka tapauksessa nimenomaan Atalante onnistui ensimmäisenä haavoittamaan karjua nuolellaan[4], vaikkakin Meleagros lopulta sai eläimen kaadettua. Meleagros tarjosi luvattua palkkiota Atalantelle, joka oli saanut ensimmäisen osuman. Thestioksen pojat, jotka olivat myös Meleagroksen setiä, pitivät kuitenkin häpeällisenä sitä, että nainen saisi palkkion, kun miehiäkin on ollut osallisena. Niinpä he riistivät vuodan pois Atalantelta sanoen sen kuuluvat heille syntymäoikeuden perusteella, jollei Meleagros itse sitä ottaisi vastaan. Raivoissaan tästä Meleagros löi heidät kuoliaiksi[5] ja antoi vuodan takaisin Atalantelle. Althaia, Meleagroksen äiti ja kuolleiden miesten sisar, heitti liekkeihin puun palan, jonka palamisen keston kohtalottaret olivat asettaneet Meleagroksen eliniän pituudeksi jo tämän syntymässä. Puun palaessa loppuun Meleagros kuoli niille sijoilleen. Näin Artemis sai kostonsa kuningas Oineusta vastaan.

Metsästyksen aikana Peleus tappoi vahingossa keihäällä isäntänsä Eurytionin, Fthian kuninkaan.[6] Metsästyksen aikana ja sen jälkimainingeissa monet metsästäjät kääntyivät toisiaan vastaan kilpaillen saaliista. Karjun päästä ja vuodasta nousi Artemiin nostamana suuri viha ja taistelu korybanttien ja muiden aiolialaisten välillä.[7]

Karjunvuota, jota säilytettiin Pallas Athenen temppelissä Ateenassa ja jonka väitettiin olevan Kalydonin villisian, oli toiselle vuosisadalle tultaessa jo ajan hampaan mädäntämä ja kokonaan ilman harjaksia.[8] Kalydonin metsästys oli temppelin tärkeimmän päätykolmion teemana.

Metsästäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalainen marmorisarkofagi, joka kuvaa Kalydonin metsästystä.
Ovidiuksen Muodonmuutosten puukaiverrettua kuvitusta, n. 1518.

Metsästykseen osallistuneet sankarit kokoontuivat eripuolilta Kreikkaa. Pausaniaan Ateenassa näkemät hahmot on merkitty T-kirjaimella, Hyginuksen Fabulaessa mainitsemat H-kirjaimella ja Ovidiuksen luetteloimat O-kirjaimella.

  1. Akastos O
  2. Admetos, Fereen poika, Feraista H, O
  3. Asklepios, Apollonin poika H
  4. Alkon H, O
  5. Amfiaraos, Oikleen poika Argoksesta T, O
  6. Ankaios, Lykurgoksen poika, jonka karju surmasi H, T, O
  7. Atalante H, T, O
  8. Deukalion, Minoksen poika H
  9. Dryas, Areen poika H, O
  10. Ekhion, Hermeen poika H, O
  11. Eneisimos H, O
  12. Epokhos T
  13. Eufemos, Poseidonin poika H
  14. Eurypylos, Thestioksen poika, jonka Meleagros tappoi
  15. Eurytion, jonka Peleus vahingossa tappoi keihäällään O
  16. Eurytos, Hermeen poika H
  17. Foiniks H, O
  18. Fyleus, Eliistä O
  19. Hippasos, Eurytosin poika H, O
  20. Hippothoos H, T, O
  21. Hyleus, jonka karju surmasi O
  22. Iason, Aisonin poika H, O
  23. Idas, Afareuksen poika H, O
  24. Iolaos, Ifikleen poika H, T, O
  25. Ifikles, Thestioksen poika, jonka Meleagros surmasi
  26. Kaineus, ennen muuttumistaan naiseksi H, O
  27. Kastor, toinen dioskuureista, Zeuksen ja Ledan poika H, T, O
  28. Kefeus
  29. Kometes, Thestioksen poika T O
  30. Laertes, Odysseuksen isä O
  31. Leleks O
  32. Leukippos H, O
  33. Lynkeus H, O
  34. Meleagros H, T
  35. Moliones tai Aktorides O
  36. Mopsos, yksi argonauteista H, O
  37. Nestor O
  38. Panopeus O
  39. Peleus, Akhilleuksen isä H, T
  40. Peirithoos, Theseuksen ystävä T, O
  41. Pleksippos, Tokseuksen veli, Meleagrosin surmaama H, O
  42. Polydeukes, toinen dioskuureista, Zeuksen ja Ledan poika H, T, O
  43. Prothoos, Thestioksen poika T, O
  44. Telamon, Aiakoksen poika H, T, O
  45. Theseus H, T
  46. Tokseus, Pleksippoksen veli, Meleagrosin surmaama O

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 1.8.2 (engl. käännös).
  2. Homeros: Ilias ix.933 (engl. käännös).
  3. Euripides fragm. 520
  4. Ovidius: Muodonmuutoksia viii: 380 (engl. käännös).
  5. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 1.8.2–3 (engl. käännös).
  6. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 3.13.2 (engl. käännös).
  7. Homeros: Ilias ix.543 (engl. käännös).
  8. Pausanias: Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 8.47.2 (engl. käännös).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]