Kabylia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kabylia (berb. Tamurt n Iqvayliyen, arab. Al-Qabā’il‎)[1] on vuoristoinen alue Algerian pohjoisosassa Tell-Atlaksen vuoristolla. Alueen asukkaat eli kabyylit ovat berberejä ja huomattava osa Kabylian asukkaista puhuu edelleen berberiä.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kabylia on osa Algerian Tell-Atlaksen vuoristoa. Kabyliassa vuoristoseutu alkaa kohota Mitidjan tasangolta lännessä kohti Tunisian rajaa idässä. Lähellä Välimerta maasto kohoaa ylätasangoksi, josta eroosio on muovannut useita samansuuntaisia muodostelmia, kuten Arbaa n-Ath-Iratenin, Collon ja Edughin massiivit. Useista vuorijonoista korkein on Djurdjura, jonka korkein huippu Lalla Khadidja kohoaa 2 308 metrin korkeudelle merenpinnasta. Lähellä merta on hyvin jyrkkiä rotkoja, kuten Palestro ja Kerrata.[2]

Kabylia voidaan itsessään jakaa pienempiin alueisiin. Niin sanottu Suur-Kabylia (Grande Kabylie) käsittää esimerkiksi Djurdjuran vuorijonon. Sen itäpuolella on Vähä-Kabylia (Petite Kabylie), joka käsittää Baborin vuorijonon.[2]

Alueen pohjoisosaan saapuu kosteita ilmamassoja Atlantin valtamereltä, jotka tuottavat runsaita sateita. Kabylia kuuluukin Algerian sateisimpiin paikkoihin. Sateet, kosteus ja suotuisa maaperä ovat johtaneet runsaiden metsien kasvuun. Metsien yleisiä lajeja ovat esimerkiksi rautatammi, korkkitammi, Quercus afares ja Quercus canariensis. Yli 1 500 metrin korkeuksilla metsät alkavat kasvaa setrejä.[2]

Kabylian kartta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kabyyliperhe vanhassa valokuvassa.
Kabylian autonomiaa ajavia mielenosoittajia.

Antiikin aikana nykyisen Kabylian alue ilmeisesti säästyi pääosin alueen suurvaltojen, kuten Karthagon ja Rooman otteelta. Keskushallinnon valta on ulottunut vain muutamiin rannikon asutuskeskuksiin.[2]

Arabit saapuivat alueelle 800-luvulla ja alkoivat levittää islamia. Alueen historiasta keskiajalla tiedetään kuitenkin vain vähän. Todennäköisesti alue oli keskusvaltaan nähden autonominen. 1500-luvulla alue tuli tunnetummaksi Barbarossan veljesten harjoittaman merierirosvouden tukialueena. Turkkilaiset saivat haltuunsa Algherin, jolle johtavia kulkureittejä Kabylia hallitsi. Kabyliassa vaikutti useita eri ryhmittymiä, joista historiallisissa lähteissä mainitaan esimerkiksi Labbèsin ja Kukon kuningaskunnat. Eri ryhmät liittoutuivat eri aikoina turkkilaisia vastaan tai heidän puolestaan. Turkkilainen valta alueella oli kokonaisuudessaan muodollinen.[2]

Ranskalaiset valtasivat Algerin vuonna 1830. Turkkilaiset varuskunnat vedettiin alueelta ja Kabyliuasta tuli näin käytännössä kokonaan itsenäinen, joskin anarkinen alue. Alueella oli ranskalaisten saapuessa noin 1 400 kylää, jotka jakaantuivat 120 heimoon. Heimot liittoutuivat keskenään muodostaen suurempia heimoliittoja. Ranskalaiset valtasivat Djidjellin vuonna 1851 ja Djurdjura vuonna 1857. Vuonna 1871 kabylialaiset ottivat osaa ranskalaisten vastaiseen kapinaan, mikä johti ankariin rankaisutoimenpiteisiin ja maiden takavarikoimiseen. Paikallinen kylähallinto alkoi korvautua ranskalaisella hallinnolla. Toisaalta alueen asukkaita alkoi muuttaa suuressa mittakaavassa Ranskaan, josta siirtotyöläiset lähettivät suuria summia takaisin kotialueelleen.[2]

Ranskaan muuttaneiden alueen asukkaiden keskuudessa mudoostettiin monia poliittisia ryhmiä. Osa niistä ajoi Algerian itsenäisyyttä. Belkacem Krimin johtama pieni joukko ryhtyi aseellisiksi lainsuojattomiksi. Hänen joukkonsa muodostivat vuonna 1954 puhjenneen kapinan ydinryhmän. He ja muut kabylialaiset, kuten Ait Ahmad ja Muhammad Boudiaf olivat avainasemissa myös Algerian sodanpuhkeamisen taustalla. Huomattava osa ranskalaisia vastaan taistelleista tavallisista algerialaisista olivat peräisin kabyliasta.[2]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kabylian nimi viittaa kabuyyylienmaahan. Huoimattava osa alueen asukkaista puhuu edelleen berberikieliä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kerkko Hakulinen, Sirkka Paikkala: Eksonyymit : Kabylia Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 58. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 23.2.2021.
  2. a b c d e f g h C.E. Bosworth, E. van Donzel, B. Lewis and Ch. Pellat, Assisted by C. Dumont ja M. Paterson: Encyclopaedia of Islam, Volume IV (Iran-Kha), s. 358-363. BRILL, 1998. ISBN 9789004057456. (englanniksi)