Jussi Kukkonen (professori)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jussi Vilho Kalevi Kukkonen (s. 4. kesäkuuta 1962 Kontiolahti)[1] on suomalainen ympäristötieteilijä ja professori. Hän on toiminut ekotoksikologian professorina Joensuun ja Itä-Suomen yliopistoissa 1998–2012 sekä vuodesta 2012 ympäristötieteen professorina Jyväskylän yliopistossa. Hän on kansainvälisesti tunnustettu ekotoksikologian ja ympäristöriskien asiantuntija.

Nuoruus ja uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jussi Kukkonen kirjoitti ylioppilaaksi 1981 Kontiolahden lukiosta.[1] Lukion jälkeen opiskeli biologiaa Joensuun yliopistossa. Hän valmistui sieltä kandidaatiksi 1985, maisteriksi 1986 ja filosofian lisensiaatiksi 1991.[1] Kukkonen väitteli 1992 Joensuun yliopistossa tohtoriksi ekotoksikologian alalta.[2]

Akateeminen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukkonen aloitti akateemisen uransa Joensuun yliopistossa ekotoksikologian assistenttina 1991–1993.[1] Valmistumisen (1992) jälkeen hän työskenteli 1992–1993 post doc-tutkijana Michiganin yliopistossa, Ann Arborissa (Great Lakes Environmental Research Laboratory).[1] Palattuaan kotimaahan hän toimi Joensuun yliopistossa 1994–1996 ekotoksikologian dosenttina (erikoistumisalana akvaattinen ekotoksikologia) ja sen jälkeen 1995–1998 biologian apulaisprofessorina.[1] Apulaisprofessorina hänen pääalansa oli edelleen ekotoksikologia.

Professorina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukkonen nimitettiin Joensuun yliopiston ekotoksikologian professoriksi 1998 ja hän jatkoi virassa edelleen, kun yliopisto muuttui Itä-Suomen yliopistoksi.[3] Hän toimi lisäksi välillä 2005–2010 Suomen Akatemiassa ympäristötoksikologian akatemiaprofessorina.[3]

Vuonna 2012 Kukkonen kutsuttiin Jyväskylän yliopiston ympäristötieteen professoriksi ja hän aloitti virassaan huhtikuussa 2012.[2] Virkaanastujaisluennossaan hän käsitteli ympäristötieteen asemaa muuttuvassa maailmassa.[2]

Professori Kukkonen on toiminut Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaanina kaudella 2014–2017.[4] Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani Henrik Kunttu valittiin kesken toimikautensa syyskuussa 2017 Jyväskylän yliopiston tutkimus- ja innovaatioasioista vastaavaksi vararehtoriksi ja hän aloitti uudessa tehtävässään marraskuun alussa.[5] Kuntun jäljellä olevan toimikauden ajan marraskuusta 2017 vuoden 2017 loppuun dekaanin tehtäviä hoiti väliaikaisesti professori Kukkonen.

Vuonna 2019 Kukkonen kutsuttiin ekotoksikologian professuuriin Itä-Suomen yliopistoon. Professuurin lisäksi hän siirtyi vesitutkimusohjelman (UEF//Water) johtoon.

Tutkimusura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympäristötieteilijänä Kukkonen on erikoistunut ekotoksikologiaan. Hänen tutkimustyönsä pääpaino on ollut ympäristöön kulkeutuvien kemikaalien vaikutusten tutkimuksessa. Hän on tutkinut kemikaalien ympäristövaikutuksia ja sitä miten erilaiset kemikaalit käyttäytyvät ympäristössä.[3] Hän on selvittänyt mm. haitallisten aineiden biosaatavuutta eli sitä, miten haitalliset aineet kertyvät eliöihin.[2] Tässä kontekstissa hän on tarkastellut erityisesti orgaanisen aineksen merkitystä haitta-aineiden kertymisessä.[2] Hän on tutkinut myös ympäristölle haitallisten aineiden kertymistä järvien pohjan sedimenttikerroksiin. Lisäksi hän on selvittänyt nanopartikkelien ympäristökohtaloa.[2]

Professori Kukkonen on vuoteen 2024 mennessä julkaissut yli 210 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia mm. kemikaalien ympäristövaikutuksista.[3]

Tiedeasiantuntija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tieteellisen työn ohella professori Kukkosen asiantuntemusta on hyödynnetty monenlaisissa tehtävissä. Hän on osallistunut mm. tieteellisten järjestöjen toimintaan. Kukkonen on vaikuttanut eurooppalaisen ympäristötoksikologian ja -kemian järjestön Society of Environmental Toxicology and Chemistry Europe (SETAC Europe) -järjestön hallituksessa ja puheenjohtajistossa.[3]

Kukkonen nimitettiin vuonna 2015 kuudeksi vuodeksi (2015–2021) Haagin kansainvälisen Pysyvän välitystuomioistuimen ympäristötieteelliseksi asiantuntijaksi.[3] Tuomioistuimen tieteelliset asiantuntijat kutsutaan tapauskohtaisesti antamaan lausunto riita-asiassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Jussi Kukkosen curriculum vitae (PDF). 31.1.2014. (englanniksi) Viitattu 20.4.2016.
  2. a b c d e f Uudet professorit Marttunen, Leppänen ja Kukkonen esittäytyivät (Arkistoitu – Internet Archive) Jyväskylän yliopisto, 2012. Viitattu 20.4.2016.
  3. a b c d e f Professori Jussi Kukkonen Pysyvän välitystuomioistuimen ympäristötieteen asiantuntijaksi (Arkistoitu – Internet Archive) Jyväskylän yliopisto, 2015. Viitattu 20.4.2016.
  4. Dekaanit (Arkistoitu – Internet Archive) Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, 2014. Viitattu 20.4.2016.
  5. Marja-Leena Laakso ja Henrik Kunttu Jyväskylän yliopiston vararehtoreiksi (Arkistoitu – Internet Archive) Jyväskylän yliopisto. 27.9.2017. Viitattu 29.11.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]