Innovaatio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Innovaatio eli uudennos on jokin uusi tai olennaisesti parannettu, taloudellisesti hyödyllinen tuote, prosessi, palvelu tai keksintö. Innovaatio voidaan ymmärtää ideana, käytäntönä tai esineenä, jota yksilöt pitävät uutena [1]. Innovaatiot jakautuvat karkeasti kahteen luokkaan: on mullistavia innovaatioita ja vähittäisin muutoksin syntyviä innovaatioita. Innovaatiot voidaan jakaa myös asteittaisiin (nykyisten tuotteiden, palveluiden ja toimintamallien parannukset) ja radikaaleihin (luovat uusia markkinoita ja pakottavat muuttamaan ajattelua) [2]

Innovaatioiden syntyä edeltää pitkä ketju, jonka alkupäässä on syvällistä tietoa, laaja-alaista osaamista ja kykyä yhdistellä niitä mullistavalla tavalla. Ihminen on innovaatioissa avainasemassa, mutta järjestelmääkään ei voi unohtaa. Kulttuuri, normit, arvot ja rakenteet joko tukevat tai estävät luovuuden kehittymistä innovatiivisiksi palveluiksi ja tuotteiksi, mikä tekee innovatiivisuudesta yhteiskunnallisen asian. [2].

Innovaation määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Innovaatioajattelun uranuurtajiin kuuluva Joseph Schumpeter määritteli innovaation seuraavasti vuonna 1934: [3].

  1. Uuden tuotteen esittely - sellaisen, joka ei ole kuluttajille entuudestaan tunnettu tai uuden laatuisen tuotteen.
  2. Uuden tuotantotavan tai -menetelmän esittely, jonka ei tarvitse millään muotoa olla tieteellisesti uusi, ja joka voi olla myös uusi tapa kaupallistaa hyödyke.
  3. Uuden markkinan avautuminen - sellaisen, jossa tuotetta ei aikaisemmin ole ollut kaupan, olivatpa nämä markkinat olleet olemassa jo aikaisemmin tai eivät.
  4. Uuden raaka-aineen ja puolivalmisteen toimituslähteen haltuunotto, jälleen riippumatta siitä, oliko toimituslähde ollut olemassa jo aikaisemmin vai luotiinko se ensimmäistä kertaa.
  5. Uuden teollisen markkinarakenteen toteuttaminen, kuten monopoliaseman luominen tai purkaminen.

Schumpeterin mukaan [3] innovaatiot ovat talouden kasvun keskeisin käyttövoima. Markkinoille tulevat uudet tuotteet ja teknologiat ja niitä tuottavat yritykset haastavat vanhat tuotteet ja yritykset ja näin syntyvä "luova kaaos" avaa tietä kehitykselle. Varhemmissa kirjoituksissaan (suurin piirtein ennen toista maailmansotaa) Schumpeter korosti entreprenöörien, yksittäisten yrittäjien, merkitystä, mutta myöhemmissä kirjoituksissaan hän painotti suurten yritysten ja niiden tutkimus- ja kehitysyksiköiden roolia.

Rogers [1] määrittelee innovaation ideaksi, käytännöksi tai esineeksi, jota yksilöt pitävät uutena. Innovaation ei tarvitse olla upouusi, vaan olennaista on, että yksilö kokee sen uutena. Innovaatioksi voi myös kutsua ideaa, käytäntöä tai esinettä, jonka olemassaolosta yksilö on tiennyt jo aiemmin, mutta josta hänellä ei vielä ole mielipidettä.

Innovaatiotoiminta sekoitetaan joskus virheellisesti tutkimustoimintaan. Pelkkä tutkimustulos ei kuitenkaan ole innovaatio ellei sitä pystytä kaupallisesti hyödyntämään. Hieman yksinkertaistaen voidaankin sanoa, että tutkimusprosessi muuttaa rahaa tiedoksi, ja että innovaatioprosessi muuttaa tietoa rahaksi. Esimerkiksi Tekes on määritellyt innovaation seuraavasti: "Innovaatio tarkoittaa kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettyä tietoa ja osaamista." [4]

Innovaatioista sanottua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Innovaatio voi joskus olla kertakaikkinen ja yhtäkkinen (jokin aivan uusi laite tai liikeidea), mutta paljon useammin se on vähittäinen eli inkrementaalinen. Inkrementaalisella innovaatiolla tarkoitetaan kehitystoimintaa, jossa jokin tuote, teknologia tms. muuttuu askel askeleelta. Esimerkiksi palvelualoilla innovaatiotoiminnasta saatetaan puhua käsitteillä asiakastyytyväisyyden lisääminen tai laadun parantaminen.

Innovaatioita voidaan katsoa eri näkökulmista, esim. Schumpeter oli taloustieteilijä ja hänen innovaatiokäsityksessään painottuu siksi kansantaloudellinen tai yritystaloudellinen näkökulma. On olemassa myös sosiaalisia, kulttuurisia ja taiteellisia (yleisemmin "yhteiskunnallisia") innovaatioita. Teknis-taloudelliset innovaatiot ja yhteiskunnalliset innovaatiot liittyvät läheisesti toisiinsa. Uuden ja vahvan yleiskäyttöisen teknologian käyttöönotto voi esimerkiksi muuttaa yhteiskuntaa rajusti ja vaikuttaa eri kansanryhmien suhteelliseen asemaan ja ihmisten hyvinvointiin. Esimerkiksi höyryvoima ja sähkövoima synnyttivät kokonaisia uusia ammattikuntia ja tekivät tarpeettomaksi joitain toisia. Vaikutustensa kautta ne ovat myötävaikuttaneet huomattaviin yhteiskunnallisiin rakennemuutoksiin, joissa varallisuus yhteiskunnassa on jakautunut uudella tavalla ja ihmisten tulevaisuudenodotukset ovat muuttuneet. On jopa sanottu, että parhaillaan eletään vastaavanlaisen muutoksen keskellä. Höyryvoiman ja sähkövoiman asemassa ovat nyt tietotekniikka ja mobiiliteknologia.

Vahvan yleiskäyttöisen teknologian käyttöönotto laajasti yhteiskunnassa vaatii tai mahdollistaa innovaatioita myös organisaatioissa, työkäytännöissä ja liike-elämässä sekä ihmisten sosiaalisissa suhteissa ja sosiaalisissa käytännöissä. Esimerkiksi mobiiliteknologian ja tietoverkkojen yhdistymisen ansiosta syntynyt ja koko ajan voimistuva mobiilisuus on merkittävä yhteiskunnallinen trendi, joka muuttaa nopeasti ihmisten työkäytäntöjä, vapaa-ajanviettoa, viestintää ja jopa asumista. Tämän on esitetty näkyvän esimerkiksi etätyömahdollisuuksien kehittymisenä.

Onkin todettu, että teknis-taloudellisiakaan innovaatioita ei tulisi tarkastella vain kaupallisina tuotteina, joiden ainoa tai tärkein vaikutus on niiden tuottamissa tuotoissa yritykselle, vaan vahvat innovaatiot ovat myös sosiaalisia liikuttajia, joiden analysoiminen yhteiskunnallisessa kontekstissa vasta antaa koko kuvan niiden merkityksestä.

Innovaatiot on nähty usein keskeisenä talouskehityksen voimana. On kuitenkin myös tuotu esille, että tämä pätisi ennen kaikkea kehittyneimpien maiden talouteen, kun taas jälkijunassa tulevien maiden talouskehitys perustuisi ennemmin muualla omaksuttujen innovaatioiden jäljittelyyn. Jälkijunassa tulevissa maissa ei tarvitse keksiä samoja keksintöjä uudestaan, vaan ratkaisut tuottavuuden nostamiseksi ovat yleensä olleet olemassa jo kauan jossain muualla.

Innovaatioiden diffuusio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rogers määrittelee kirjassaan Diffusion of Innovations (2003) diffuusion viestintäprosessiksi, jossa tieto innovaatiosta leviää sosiaalisen systeemin jäsenille tiettyjen kanavien kautta ja tietyn ajan kuluessa. Sosiaalisella systeemillä Rogers tarkoittaa toisiinsa liittyviä yksilöitä, epämuodollisia ryhmiä, organisaatioita tai alasysteemejä, jotka ovat mukana yhteisessä ongelmanratkaisuprosessissa saavuttaakseen yhteisen päämäärän. Diffuusio on usein hidas prosessi. Innovaatiota ei oteta käyttöön välittömästi, kun siitä saadaan tieto, ei edes silloin, kun se voi tarjota aivan ilmeisiä etuja ja hyötyjä. [1]

Rogersin [1] mukaan innovaation leviämiseen vaikuttaa se, millaisena mahdolliset omaksujat kokevat sen tarjoaman

  • suhteellisen hyödyn aiemmin käytössä olevaan välineeseen verrattuna,
  • yhteensopivuuden aiempien kokemusten, arvojen ja tarpeiden kanssa,
  • monimutkaisuuden,
  • kokeiltavuuden ja
  • näkyvyyden.

Keskeisiä tekijöitä ovat myös sosiaalisen systeemin normit, viestintätavat, muutosagentit ja mielipidevaikuttajat. [1](s. 15–17.)

Innovaatioiden omaksujat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rogersin teoriassa [1] omaksujat luokitellaan viiteen kategoriaan:

  • Innovoijat (innovators) – 2–3 % väestöstä: uskaliaita, koulutettuja, omaavat useita informaation lähteitä;
  • Varhaiset omaksujat (early adopters) – 10–15 % väestöstä: sosiaalisia johtajia, suosittuja, koulutettuja;
  • Varhainen enemmistö (early majority) – 30–35 % väestöstä: vastaanottavaisia tultuaan vakuuttuneiksi innovaation omaksumisen hyödyistä, useita eri sosiaalisia kontakteja;
  • Myöhäinen enemmistö (late majority) – 30–35 % väestöstä: skeptisiä, perinteisiä, alempi sosio-ekonominen asema;
  • Hitaat omaksujat (laggards) – 10–20 % väestöstä: vastustavat aktiivisesti uusia innovaatioita, naapurit ja ystävät pääasiallinen tiedonlähde, pelkäävät velkaantumista.

Innovaatioprosessi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Organisaatioiden rajapinnoilla innovaatioita syntyy luontevasti, kun erilaiset ja eri tavoin orientoituneet ihmiset haastavat toisensa. Siksi verkosto on yksi parhaista tavoista organisoida innovatiivista toimintaa. Verkostoa ei voida johtaa muodollisesti tai autoritaarisesti – johtajan pitää järjestellä kommunikaatio siten, että kaikki hyötyvät ja saavat asiansa esitettyä. [2]

Innovaatioprosessilla tarkoitetaan yleensä ketjua ideasta keksinnön kautta innovaatioksi. Pelkkä idea tai keksintö ei näin ollen ole innovaatio. [5]

Innovaatio mediassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viime vuosina on journalistien keskuudessa syntynyt keskustelua siitä, miten hyvin nykyiset median käytännöt vastaavat innovaatiotalouden ja innovaatioyhteiskunnan haasteisiin. Innovaatiojournalismi on uusi journalismin laji, joka pyrkii kehittämään sekä teknologisiin että sosiaalisiin innovaatioihin liittyvää kirjoittelua.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Rogers, Everett M. (2003) [1962]: Diffusion of Innovations. 5. edition. Free Press, New York
  2. a b c Sosiaali- ja terveysviesti -lehti: Innovaatio ei synny ilman hoivaa 20.10.2006. Innokylä.
  3. a b Schumpeter, Joseph 1939. Business Cycles. A Theoretical, Historical, and Statistical Analysis of the Capitalist Process. Volume I. McGraw-Hill Book Company, Inc.
  4. Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus: Innovaatioiden merkitys vahvistuu Tekesin toiminnassa 20.10.2006. Tekes. Viitattu 6.11.2006.
  5. Siltala, Reijo 2010. Innovatiivisuus ja yhteistoiminnallinen oppiminen liike-elämässä ja opetuksessa. Turku: Turun yliopisto

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kari Leppälä: Innovaattorin opas. Hyödynnä muutos ja hallitse yllätyksiä. Gaudeamus, 2014. ISBN 978-952-495-326-9.
  • Steven Johnson: Mistä hyvät ideat tulevat: Innovaation luonnonhistoria. Terra Cognita, 2011. ISBN 978-952-5697-45-2.
  • Oksanen, Juha ym.: Suomalaisia innovaatioita: Suomi-konepistoolista Habbo Hotelliin. Helsinki: Gummerus, 2011. ISBN 978-951-20-8368-8.
  • Ståhle, P. & Sotarauta, M. 2003. Alueellisen innovaatiotoiminnan tila, merkitys ja kehityshaasteet Suomessa - loppuraportti. Eduskunnan kanslian julkaisu 3/2003.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artikkeleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Organisaatioita ja ohjelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]