Keksintösäätiö

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
LOGOFICM.JPG

Keksintösäätiö (engl. Foundation for Finnish Inventions) edistää suomalaista keksintötoimintaa.[1] Keksintösäätiö aloitti toimintansa vuonna 1971. Keksintösäätiön edeltäjä oli Suomen Kulttuurirahaston Keksintötoimisto, jonka työ käynnistyi vuonna 1957 Maili Aution aikanaan Kulttuurirahastolle tekemän lahjoituksen turvin.lähde?

Säätiö on tukenut suomalaisten yksityishenkilöiden ja alkavien yritysten keksintöjen kehittämistä liiketoiminnaksi. Vuoden 2014 alusta Keksintösäätiön keksijöiden tukemiseksi kehittämä Tuoteväylä-palvelu siirtyi Uudenmaan ELY-keskuksen vastuulle. Jatkossa Keksintösäätiö keskittyy keksintöjen ja keksijöiden arvostuksen nostamiseen ja uusien kasvuyritysaihioiden synnyttämiseen.[1]

Keksintösäätiön hallitukseen kuuluu alan vaikuttajia.[2] Sen valtuuskunnan puheenjohtajana toimi vuonna 2014 Risto Nieminen.[3] Keksintösäätiö sai aikaisemmin pääosan käyttövaroistaan työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvana valtionapuna. Vuodesta 2014 alkaen työ- ja elinkeinoministeriö ei ole tukenut Keksintösäätiön toimintaa. Nykyinen toiminta rahoitetaan niin sanotuilla palautuksilla, jotka saadaan menestyneiden, rahoitusta saaneiden keksintöjen tuloista maksettavista royalteista.lähde?

Säätiön kokonaan omistama tytäryhtiö, Keksintökeskus Oy toteuttaa käytännön toimia keksijöiden hyväksi. Toiminta sisältää keksijöiden vertaistukea, ja keksintöalan koulutusta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Keksintösäätiö (säätiön verkkosivu) Keksintösäätiö. 2014. Viitattu 28.2.2016.
  2. Hallitus (säätiön verkkosivu) Keksintösäätiö. 2014. Viitattu 28.2.2016.
  3. Toimintakertomus 2014 (pdf) (säätiön toimintakertomus) Viitattu 28.2.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]