Joutsenon Kullervo

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Seuran tunnus

Joutsenon Kullervo ry (lyh. JoKu) on joutsenolainen urheiluseura, jolla on toimintaa hiihdossa, jalkapallossa, soudussa, salibandyssä, suunnistuksessa ja yleisurheilussa. Seura perustettiin vuonna 1914 Joutsenon vapaapalokunnan yhteyteen nimellä Joutsenon VPK:n Voimistelu- ja Urheiluseura Kullervo. Nimi Kullervo tuli Kalevalan samannimisestä henkilöstä. Seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli Oskar Jauho.

Joutsenon Kullervon menestyneimpiä urheilijoita on vuoden 1958 maailmanmestaruuskilpailuissa kultaa voittanut yhdistetyn hiihtäjä Paavo Korhonen. August Kiuru edusti Kullervoa voittaessaan 4 × 10 kilometrin viestihiihdon hopeaa vuoden 1956 talviolympialaisissa.

Kullervo järjestää vuosittain Paavo Korhosen mukaan nimetyt MM-Paavon hiihto- ja mäkihyppykilpailut. Lisäksi seura on järjestänyt muun muassa vuoden 1998 hiihdon SM-kilpailut Myllymäen laskettelukeskuksen maastossa. Yleisurheilujaoston järjestämässä Kullervo-maratonissa on ratkaistu maratonin Suomen-mestaruus vuosina 1997, 2002 ja 2006. Suunnistuksen Jukolan viestin Kullervo järjesti Joutsenossa vuosina 1964 ja 1989.

Jalkapallossa seura on paremmin tunnettu nimellä Kultsu. Se toimii nykyisin junioriseurana. Edustusjoukkue pelasi parhaimmillaan Ykkösessä ja oli 1990-luvulla lähellä Veikkausliigan karsintoja. Vuonna 1999 tapahtuneen Ykkösestä putoamisen myötä seuran edustusjoukkuetoiminta kuitenkin lakkasi, minkä jälkeen korkeimmalla tasolla pelannut joutsenolaisseura oli FC Pantterit, joka vaihtoi vuonna 2006 nimekseen Kultsu FC. Kullervon jalkapallojaosto on järjestänyt junioreille tarkoitetun Rieska-cupin vuodesta 1989.

Kullervo vietti 100-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2014. Se valittiin vuoden 2014 urheiluseuraksi Suomen urheilugaalassa tammikuussa 2015.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hämäläinen, Jarmo: Joutsenon Kullervon taipaleella täyttyy yhdeksäs vuosikymmen. Etelä-Saimaa, 27.10.2004. Artikkelin verkkoversio.
  • Hietala, Esko & Vuori, Pertti: Joutsenon Kullervo 1914–1989. Joutseno: Joutsenon Kullervo, 1989. ISBN 952-90-1428-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Joutsenon Kullervo on Vuoden urheiluseura Etelä-Saimaa. 13.1.2015. Kaakon Viestintä. Viitattu 13.1.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheiluseuraan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.