Jalokaasut

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Jalokaasu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Neon tuottaa Geisslerin putkessa oranssia valoa.

Jalokaasut ovat alkuaineita, joilla on uloimmalla elektronikuorellaan täysi oktetti pois lukien helium, jonka ainoalle elektronikuorelle sopii vain kaksi elektronia.[1][2] Elektronirakenteensa vuoksi ne eivät osallistu helposti kemiallisiin reaktioihin,[1] ja ovat hajuttomia, palamattomia, mauttomia inerttejä kaasuja.[2] Jaksollisessa järjestelmässä jalokaasut muodostavat ryhmän 18 (pääryhmä VIII), ja ne ovat taulukon äärimmäisessä oikeanpuoleisessa sarakkeessa.[3][2] Jalokaasut ovat helium, neon, argon, krypton, ksenon, radon[4] sekä keinotekoinen oganesson.[2][5][6]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helium[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen havainto heliumista oli auringosta löydetty keltainen 587,49 nm spektriviiva.
Argonin spektri 400 nm–700 nm.
Pääartikkeli: Helium

Helium (kreik. ἥλιος, helios eli auriko) löydettiin ensiksi maapallon ulkopuolelta[7] tähtitieteilijät Pierre Janssen ja Joseph Lockyer sekä kemisti Edward Frankland vuonna 1868 havaitsivat auringon spektrissä tuntemattoman alkuaineen spektriviivan jota ei ollut aiemmin tunnettu.[7] Tämä viiva näkyy vain täydellisen auringonpimennyksen aikana, ja sen aallonpituus oli 587,49 nm. Viiva nimettiin D3:ksi, sillä D2 ja D1 ovat natriumin viivoja.[8][9]

Ensimmäisen kerran maan päällä heliumia eristi William Ramsay 23. maaliskuuta 1895, kun hän käsitteli mineraalia nimeltä cleveiitti, joka koostuu pääosin uraanidioksidista (UO2), rikkihapolla, ja erotti syntyvästä kaasusta typen ja hapen, hän arveli löytävänsä argonia hän havaitsi spektrissä kirkkaan keltaisen viivan joka vastasi D3 spektriviivaa joka oli löytynyt auringosta. Samana vuonna Per Teodor Cleve ja ruotsalainen Abraham Langlet eristivät heliumia niin paljon että pystyivät määrittämään atomipainon, he löysivät sitä itsesenäisesti saman aikasesti kun Ramsay.[8]

Vuonna 1907 osoitettiin, että ydinreaktioissa syntyvät alfahiukkaset ovat heliumytimiä.[7]

Neonilla, kuten kaikilla jalokaasuilla, on täysi elektronikuori. Jalokaasuilla on kahdeksan elektronia niiden uloimmassa kuoressa, paitsi heliumilla, jolla on kaksi.

Neon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Neon

Neonin löysivät ensimmäisenä vuonna 1898 skottilainen kemisti William Ramsay ja englantilainen kemisti Morris Travers. Se löytyi melko pian kryptonin jälkeen tukimalla nesteytettyä ilmaa. Neon on maailmakaikkeuden viideneksi yleisin alkuaine vedyn, heliumin, hapen ja hiilen jälkeen. Vaikka sitä on runsaasti maailmankaikkeudessa niin neonia on maapallon ilmakehässä vain 0,0018%.[10] He eristivät höyrystyvän kaasun, ja spektroskopian avulla he totesivat, että he löysivät uuden jalokaasun.[11] Neon nimettiin kreikankielen mukaan neoniksi (kreik. νέον, neos eli uusi)[10]

Argon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Argon

Argonin löysi brittiläinen kemisti Henry Cavendish vuonna 1785 joka huomasi että osa ilmasta oli reagoimatota kaasua.[12] Vuonna 1892 Lordi Rayleigh ja William Ramsay ilmasta eristetyn typen tiheys oli suurempi kuin ammoniakista synteetttisesti valmistetun typen. Ramsay toisti Cavendishin kokeen ja poisti ilmasta kaiken typen kuuman magnesiumin avulla tehden siitä magnesiumnitridiä, jäljelle jäi kaasu jonka spekrissä oli uusia punaisia ja vihreitä viivoja.[13] Ilmakehä sisältää typen ja hapen jälkeen eniten argonia,[1] sitä on 0,93%.[14] Argon on saanut nimensä kreikan kielestä (kreik. ἀργός eli inaktiivinen).[12]

Krypton[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Krypton

Krypton löytyi vuonna 1898, kun William Ramsay ja Morris Traves argonin löydettyään päättelivät että seuraava alkuaine olisi piilossa siinä.[15] He nesteytys- ja haihtumisprosesseilla he onnistuivat 30. toukokuuta 1898 eristämään sitä noin 25 cm³. He testasivat sen spektrometrillä ja siitä todettiin että kyseessä on uusi ennen löytämätön alkuaine. He nimesivät sen kreikan kielen mukaan krypton (kreik. ἀργός, kryptos, eli piiloitettua tai kätkettyä).[16]

radoninmittauspurkki.

Ksenon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ksenon

Ksenon löydettiin vuonna 1898. William Ramsay ja Morris Travers olivat aiemmin eristäneet neonin, argonin ja kryptonin nestemäisestä ilmasta ja miettivät että sisältäisikö ilma vielä muita kaasuja. Varakas teollisuus mies Ludwig Mond antoi heidän käyttöönsä uuden koneen nestemäisen ilman käsittelyn ja he käyttivät sitä eristääkseen lisää harvinaista ksenonia. He erottivat yhä uudestaan raskaammat kaasut ja saivat lopuksi kseonia niin paljon että pystyivät tutkimaan sitä tyhjiöputkessa. Se antoi siinä sinisen hehkun. He ymmärsivät löytäneensä vielä yhden jalokaasun. He nimesivät sen kreikan mukaan ksenon (kreik. ξένον, xenon eli outo). Myöhemmin vuonna 1962 osoittautui ettei ksenon ollutkaan niin inerttiä kuin muut jalokaasut.[17]

Ksenon on jalokaasuista harvinaisin, sitä pitäsi olla ilmakehssä laskennallisesti 20 kertaa enemmän kuin sitä on havaittu.[1] Marsin ilmakehään verrattun näyttäisi siltä että 95% ksenonista on hävinnyt jonnekin maan syntymisen jälkeen,[18] Ksenonia on ilmakehässä noin yksi osa kahdestakymmenestä miljoonasta. [19] Ei ole tietoa että onko se kätkeytynyt maaperään, sitoutunut veteen vai hävinnyt maapallolta.[1][18]

Sitä eristetään nestemäisestä ilmasta kaupallisiin tarkoituksiin. Isotooppeja 133Xe ja 135Xe valmistetaan neutronisäteilyllä ilmajäähdytteisissä ydinreaktoreissa.[19]

Radonin spectri.
Radonin uloimmalla elektronikuorella on kahdeksan elektronia, ja se on siis täynnä.

Radon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Radon

Vuonna 1899 Ernest Rutherford ja Robert B. Owens tekivät havainnon, havaitsivat että torium tuottaa radioaktiivista kaasua. Saman vuonna Pierre ja Marie Curie havaitsivat radiumista lähtevän radonia. Vuonna 1900 Friedrich Ernst Dorn havaitsi että ampulleihin suljettu radium tuottaa kaasua. He olivat ensimmäisiä jotka tekivät havaintoja radonista. Pian löydetiin pitkäikäinen isotooppi 222radon, jonka puoliintuisaika on 3,8 vuorokautta. Se radon jota Rutherford havaitsi oli 220radon, joka puoliintumisaika oli vain 56 sekuntia.[20]

Vuonna 1900 Rutherford huomasi että uusi kaasu on mahdollista saada liukenemaan veteen. Vuonna 1908 William Ramsay ja Robert Whytlaw-Grey keräsivät niin paljon kaasua että pystyivät määrittämään sen ominaisuuksia, ja ilmoittivat että se on raskain kaasu joka on löydetty.[20] Maapallon ilmakehässä olevat radonpitoisuudet ovat alhaisia johtuen sen isotooppien lyhyistä puoliintumisajoista.[21]

Ensimmäiset radonin terveyshaitat tulivat ilmi kun sitä louhittiin Yhdysvalloissa kylmän sodan aikana. Uraanikaivoksilla radonipitoisuudet olivat niin suuria että ne olisivat edellyttäneet kunnollisen ilmastoinnin järjestämistä jota myös turvallisuussäädökset edellyttivät. Kuitenkaan ei niiden toteutumista valvottu tai noudatettu kovinkaan tarkasti, ja suuret määrät kaivostyöläisiä sairastui keukosyöpään ja muihin radonista aiheutuneisiin sairauksiin.[21]

Radonin vaaroihin havahduttiin vuonna 1984 kun Stanley Watras, joka oli työntekijänä ydinvoimalassa meni töihin ja säteilymittarit hälyttivät. Hän ei ollut missään tekemisissä polttoinesauvojen kanssa, ja kun säteilyn lähdettä tutkittiin niin lopuksi mentiin hänen kotiinsa jonka kellarista mitattiin korkea radonpitoisuus, noin 100 000 Bq,[21] se oli 1 100 kertaa korkeampi kuin hyväksytty taso.[22] Nykyään asuntojen kellareissa mitataan säteilymääriä radoninmittauspurkeilla jos epäillään että asunnossa saattaisivat radonin määrät olla suositeltavaa korkeampia.[23]

Oganesson[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Oganesson

Ryhmän 18 viimeistä alkuainetta numero 118 (oganesson) pystyttiin valmistamaan kolmen atomin verran vuonna 2002.[5][24][25] Oganessonilla on yksi tunnettu radioaktiivinen isotooppi, 294Og, jonka puoliintumisaika on 0,89 millisekuntia.[6][25] Oganesson on kaikista raskain alkuaine joka on onnistuttu valmistamaan.[26]

Kemialliset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisesti ottaen jalokaasut eivät reagoi kemiallisesti mitenkään. Yhtäkään vakaata helium- tai neonyhdistettä ei ole kyetty valmistamaan,[27] mutta vuonna 2000 ensimmäisenä maailmassa Markku Räsäsen johtama tutkimusryhmä löysi erittäin epästabiilin argonyhdisteen HArF –265 celsiusasteen lämpötilassa.[18] Jalokaasuyhdisteitä on pystytty kyllä saamaan aikaiseksi raskaammilla jalokaasuilla: krypton, argon, ksenon ja radon, joiden ylemmät orbitaalit voivat luovuttaa elektroneja.[1][2] Ainoastaan kryptonin, ksenonin ja radonin tiedetään muodostavan stabiileja yhdisteitä.[2] Esimerkkinä on valmistettu ksenonin fluorideja XeF2, XeF4 ja XeF6. Näissä fluori toimii hapettimena eli ksenon on osittain positiivisesti varautunut.[28][29]

Ksenon itsessään ei ole myrkyllinen, mutta sen yhdisteet ovat erittäin myrkyllisiä, koska ne ovat voimakkaita hapettavia aineita.[17] Ksenon-difluoridi on epästabiili, herkkä ilmalle ja kosteudelle. Kaikki ksenonfluoridit on suojattava kosteudelta, jotta vältetään ksenonitrioksidin muodostuminen. Se on väritön, haihtumaton kiinteä aine, joka on vaarallisen räjähtävä kuivana. Sen liuos on vakaa heikko happo mutta vahva hapettava aine.[30]

Jalokaasuilla on erittäin matalat sulamis- ja kiehumispisteet. Myös ryhmän raskaimmat aineet ovat normaaliolosuhteissa yksiatomisia kaasuja.[2]

Fysikaaliset- ja atomiominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ominaisuus[2] Helium Neon Argon Krypton Ksenon Radon
Tiheys (g/dm3) 0,17847 0,899 1,784 3,75 5,881 9,73
Kiehumispiste (°C) −268,93  −246,08 −185,8 −153,22 −108 −61,7
Sulamispiste (°C) −272,2* −248,59  −189,3 −157,36 −111,7 −71
Höyrystymislämpö (kJ/mol) 0,083 1,75 6,5 9,02 12.64 17
Liukoisuus veteen 20 °C:ssa (cm3/kg) 8,61 10,5 33,6  59,4 108,1 230
Järjestysluku 2 10 18 36 54 86
Atomisäde (pm) 31 38 71 88 108 120
Ionisoitumisenergia (eV) 24,587 21,565 15,759 13,999 12,129 10,747

* 25 bar paineessa.

Sovellukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

15 kW ksenon lamppu IMAX -projektorista.

Jalokaasuja käytetään valaistustekniikassa radioaktiivista radonia lukuun ottamatta. Ensimmäisen kerran neonvaloja käytettiin vuonna 1893 Chicagon maailmannäyttelyssä.[31] Ne kuitenkin alkoiva yleistymään vasta 1910–1920-luvulla kun ranskalainen insinööri Georges Claude alkoi tehdä niistä mainosvaloja. Fyysikko Heinrich Geissler kehitti 1857 Geisslerin putken jossa umpinaiseen lasi­putkeen johdettu jalokaasu alkoi hohtaa, kun sen läpi johdettiin sähkövirta. Jokainen jalokaasu tuottaa erilaisen värisävyn tämän tyyppiseen loisteputkeen.[31][32]

Väri Helium Neon Argon Krypton Ksenon Radon
kaasupurkausputkesta
lähtevä valon väri[2]
Helium discharge tube.jpg
keltainen
Neon discharge tube.jpg
punainen
Argon discharge tube.jpg
punainen tai
sininen
Krypton discharge tube.jpg
kellanvihreä
 Xenon discharge tube.jpg
sinisenvihreä
Lentokone laskeutuu Zürichin kansainväliselle lentokentälle jonka reunanalla ovat kirkkaat valot.
The Spirit of Goodyear, Goodyearin jäykistämätön ilmalaiva.

Argonia käytetään myös suojakaasuna, kuten hitsauksessa[33] tai hehkulamppujen sisäosissa estämässä hehkuvaa volframilankaa haihtumasta lamppujen sisäosissa. Ennen lamppujen sisäosaan luotiin tyhjiö, jotta hehkulanka ei palaisi poikki, hehkulamppujen värisävyihin kaasuilla ei ole vaikutusta.[34]

Laskeutuminen CAT III -säätilassa.

Ksenonpolttimoita on käytetty majakoissa, elokuva projektoreissa ja autojen ajovaloina.[35] Niissä ei ole hehkulankaa joka saattaisi tärinästä hajota. Niissä on kaksi elektrodia joiden välissä olevassa säiliössä kaasu on. Mukana on myös metalliensuoloja seassa, kaasun ominaisuuksien muuttamiseksi sopivaksi. Valon sytyttäminen vaatiin noin 25 000 voltin jännitteen, mutta sytymisen jälkeen jännitettä voidaan laskea. Ksenonpolttimon elektrodien välille muodostuu jännite-ero joka saa aikaan valokaaren joka hehkuu kirkasta valoa kaasuseoksessa. Ksenonpolttimo ei tuota kylmänä sitä valomäärää minkä se tuottaa lämmennettyään, mutta se on jo syttyessään kirkkaampi kuin esimerkiksi halogeenipolttimo.[36][37]

Ionisoituneen kryptonikaasun sisältämien lamppujen valo on valkoista. Kryptonkaasua sisältävät lamput ovat kirkkaita valkoisia valonlähteitä, jotka ovat hyödyllisiä suurnopeuskuvauksessa, salamavaloissa ja suuritehoisissa lentokenttävaloissa. Lentokentillä käytetään reunoissa ja lähestymisvaloina valoina suuritehoisia kryptonlamppuja jotka antavat voimakkaan valon valon. Kryptonkaasu yhdistettynä muihin kaasuihin voidaan lamppujen valon väriä muuttaa vihreästä–keltaiseen.[38][39][40] Kryptonkaasua käytetään inerttinä täyttökaasuna energiansäästölampuissa ja hehkulampuissa,[38] sekä sitä käytetään myös laserissa, koska sillä on korkea valoteho spektrin punaisessa päässä.[15][38]

Saturaatiosukeltaja työskentelee USS Monitorin hylyllä 70 m (230 ft) syvyydessä.
Nestemäistä heliumia käytetään jäähdyttämään suprajohtavia magneetteja mangneettikuvauslaitteissa.

Argonia ja kryptonia on käytetty myös eristyslasien[41] välissä täytekaasuina.[42]

Palamatonta ja ilmaa kevyempää heliumia käytetään helposti syttyvän vedyn sijaan usein ilmapalloissa, sääpalloissa ja kevyissä ilmalaivoissa kantokaasuna.[8][43][44] Sillä on myös käytttöä puolijohteissa, kuituoptiikassa, tutkimuksessa, turvatyynyjen valmistuksessa, vuotojen etsinnässä sekä lämpö- ja pintakäsittelyssä[43][9] sekä myös suojakaasuna, aivan niin kuin argoniakin.[33] Nesteytetyllä heliumilla saadaan aikaan myös erittäin alhaisia lämpötiloja, josta syystä sitä käytetään kylmälaboratorioissa suoritettavissa tutkimuksissa yleensä jäähdytysaineena kuten nestemäistä typpeä.[1] Muista kaasuista poiketen helium pysyy nesteenä lähellä absoluuttista nollapistettäkin normaalipaineessa, koska sen nollapiste-energia on yksinkertaisesti liian suuri. Heliumin kiinteä olomuoto muodostuu vasta erittäin alhaisissa lämpötiloissa ja suuressa paineessa (2,5 MPa eli noin 25 bar ja 0,95 K).[8]

Sukelluksessa käytetään myös jalokaasuja.[45] Tekniikkasukelluksessa käytetään argonia kuivapuvun täyttökaasuna sekä heliumin, typen ja hapen erilaisia seoksia sukeltajantaudin välttämiseksi.[46] Vaativassa saturaatiosukelluksessa, joka on käytössä etupäässä öljyteollisuuden rakennus- ja huoltotöissä joita tehdään jopa 500 metrin syvyydessä,[47] käytetään kaasuseoksia estämän sukeltajantautia.[46]

Heliumia käytetään jäähdytysaineena MRI-laitteissa niiden Suprajohde magneettien jäähdytykseen.[7] Neljännes vuosittain tuotetusta heliumista käyteään MRI-laitteissa.[9] MRI-laitteita onkin yritetty kehittää pienempiruokaiseksi heliumin kulutuksessa.[48][49] Myös hiukkaskiihdyttimet käyttävät suuria määriä heliumia isojen mangneettiensa jäähdytykseen. Esimerkiksi Large Hadron Collider (suom. suuri hadronitörmäytin) Sveitsin ja Ranskan rajalla CERN:in tutkimuskeskuksessa sisältää 130 tonnia heliumia.[50][51]

Heliumin uhkaava väheneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1925 Yhdysvaltain hallitus äänesti strategisen kansallisen heliumvarauksen (National Helium Reserve, NHR) perustamisesta ja sitä alettiin keräämään kansallisen heliumvarauksen varastoon joka on vanha kaivos Amarillossa, Texasissa mahdollisen sodan varalta ilmalaivoissa käytettäväksi. Sellaista sotaa jossa olisi tarvittu ilmalaivoja ei kuitenkaan koskaan tullut mutta 1960 NASA alkoi käyttämään Apollo-ohjelmassa[9] käyttämään heliumia rakettipolttoaineen tekemisessä.[52] Vuoteen 1995 mennessä varastoihin oli kerätty 800 miljardia litraa kaasua, ja kansallisen heliumvaraus oli velkaantunut 1,4 miljardin dollarin edestä. Järjestelmä päätettiin lopettaa vuonna 1996 ja suurin osa heliumista myytiin sen velkojen maksamiseksi.[9]

Helium on vedyn jälkee kaikista runsain alkuaine, sitä on 23% maailmankaikkeuden alkuaineesta, mutta sen enemmistö on keskittynyt tähtiin. Maapallolla sitä on tilavuusprosentteina on vain 5,2 miljoonasosaa (noin 0,0005%) pääasiassa siksi, että suurin osa maapallon ilmakehässä olevasta heliumista pakenee avaruuteen sen inertisyyden ja matalan massan vuoksi.[8] Helium ei ole jakautunut ilmakehään tasaisesti vaan sitä on eniten ilmakehässä heterosfäärissä.[53] Melkein kaikki maan päällä oleva helium on radioaktiivisen hajoamisen tulos. Se on uraania ja toriumia sisältävien mineraalien hajoamistulos.

Heliumia tuotetaan fraktiotislauksella eli jakotislauksella maakaasusta jossa sitä sattaa olla jopa 7%,[8] mutta sitä ei ole tuotettu viime vuosina niin paljon. Yksi syy siihen että öljy- ja maakasu-yritykset eivät ole halukkaita investoimaan heliumin erottelemiseen maakasusta koska Yhdysvallat ei enää pidä sitä strategisena voimavarana on johtanut sen pulaan maailmalla. Heliumista oli pulaa vuosina 2012–2013 koska joitakin isoja laitoksia oli pois käytöstä huoltojen vuoksi.[49] On ennustettu nykyisillä käyttöasteilla kaikki helium tunnetuissa varannoissa kulutetaan vuoteen 2030 ja 2040 mennessä.[52]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Wallenius, Jarmo: Jalokaasujen kielletyt leikit. Kemia - lehti, 2012, nro 4/2012. Kempulssi Oy. Artikkelin verkkoversio Viitattu 22.03.2018.
  2. a b c d e f g h i Schrobilgen, Gary J.: Noble gas Encyclopædia Britannica. Viitattu 22.03.2018.
  3. 4.2 Halogeenit ja jalokaasut Internetix - Otavan Opisto. 2015. Viitattu 22.03.2018.
  4. Wallenius, Jarmo: Jalokaasujen kielletyt leikit. Kemia - lehti, 2012, nro 4/2012. Kempulssi Oy. Artikkelin verkkoversio Viitattu 22.03.2018.
  5. a b Oganesson Encyclopædia Britannica. Viitattu 22.03.2018.
  6. a b Sharp, Tim: Facts About Oganesson (Element 118) Live Science. 1.12.2016. Viitattu 22.03.2018.
  7. a b c d Jukka Lukkari: Helium viettää kaksinkertaista merkkipäivää – aine löytyi 1868 auringonpimennyksessä Tekniikka & Talous. 8.1.2018. Viitattu 23.03.2018.
  8. a b c d e f Helium The Third Millennium Online. Viitattu 23.03.2018.
  9. a b c d e Emsley, John: Helium Education in Chemistry. 1.1.2010. Viitattu 23.03.2018.
  10. a b Neon The Third Millennium Online. Viitattu 23.03.2018.
  11. Neon - Element information, properties and uses Royal Society of Chemistry - Periodic Table. 2017. Viitattu 24.03.2018.
  12. a b Argon The Third Millennium Online. Viitattu 23.03.2018.
  13. Argon - Element information, properties and uses Royal Society of Chemistry - Periodic Table. 2017. Viitattu 24.03.2018.
  14. Heikki Nevanlinna (toim.): Ilmakehä-abc - Selittävä asiasanasto (s. 9.) Ilmatieteen laitos. 2008. Viitattu 24.03.2018. ISBN 978-951-697-671-9
  15. a b Krypton The Third Millennium Online. Viitattu 23.03.2018.
  16. Krypton - Element information, properties and uses Royal Society of Chemistry - Periodic Table. 2017. Viitattu 24.03.2018.
  17. a b Xenon - Element information, properties and uses Royal Society of Chemistry - Periodic Table. 2017. Viitattu 24.03.2018.
  18. a b c Tuomas Kangasniemi: Ksenonin puuttuva oksidi löytyi: ratkesiko maapallolta kadonneen kaasun arvoitus? Tekniikka & Talous. 5.3.2011. Viitattu 23.03.2018.
  19. a b Xenon The Third Millennium Online. Viitattu 23.03.2018.
  20. a b Radon - Element information, properties and uses Royal Society of Chemistry - Periodic Table. 2017. Viitattu 24.03.2018.
  21. a b c Radon The Third Millennium Online. Viitattu 23.03.2018.
  22. Anwar Iqbal: Invisible Killer Invades Home Chicago Tribune. 8.10.1987. Viitattu 24.03.2018.
  23. Ra­don­mit­tauk­set STUK.fi. Viitattu 24.03.2018.
  24. Yu.Ts. et al. (2002): Oganessian "Element 118: results from the first 249Cf + 48Ca experiment". web.archive.org. Viitattu 22.03.2018. Arkistolinkki
  25. a b Oganesson Element Facts Chemicool.com. 16.6.2016. Viitattu 22.03.2018.
  26. Wilson, R. Mark: Oganesson is an oddball among noble gases Physics Today. 5.2.2018. Viitattu 22.03.2018.
  27. Lundell, Jan: Ksenonia ja vettä – tulkoon HXeOXeH! eLuova. 3.7.2008. Viitattu 23.03.2018.
  28. Tramšek, Melita & Žemva, Boris: Synthesis, Properties and Chemistry of Xenon(II) Fluoride Acta Chimica Slovenica (ACSi). 12.5.2006. Viitattu 22.03.2018.
  29. Zelenov, Vladislav V. & Aparina, E.V. & Kashtanov, S.A. & Dodonov, A.F.: Mechanism of the xenon fluoride (XeF2, XeF4, XeF6) reaction with H2O in gas phase ResearchGate. tammikuu 2001. Viitattu 23.03.2018.
  30. Xenon Difluoride (XeF2) Reade Advanced Materials. Viitattu 22.03.2018.
  31. a b Kuka keksi neonvalot? Historianet.fi. 7.7.2015. Viitattu 23.03.2018.
  32. Georges Claude Encyclopædia Britannica. Viitattu 23.03.2018.
  33. a b Suojakaasukäsikirja, s. 4-5. Oy AGA Ab. Teoksen verkkoversio (pdf).
  34. Hehkulamppu Etälukion kemian sivut. Viitattu 23.03.2018.
  35. Woodford, Chris: Xenon lamps and arc lamps Explain that Stuff. 2009, 2017. Viitattu 23.03.2018.
  36. Yleistä Xenoneista Xenonkauppa Finland. Viitattu 23.03.2018.
  37. Maanteiden sininen valoilmiö peräisin kaasupurkauslampusta Tieteen kuvalehti. 1.9.2009. Viitattu 23.03.2018.
  38. a b c Boyd, Alicja: KRYPTON Raci. Viitattu 23.03.2018.
  39. Airport Lighting, airport light bulbs, airfield lighting, airport lighting fixtures and accessories 2017. Genesis Lamp Corp.. Viitattu 23.03.2018.
  40. The Michigan Technic, s. 46–52. UM Libraries, 1947. Teoksen verkkoversio.
  41. Lasisanasto Seloy Oy. 2017. Viitattu 23.03.2018.
  42. Hemmilä, Kari & Heimonen, Ismo: Eristyslasin täytekaasun ja lasien toimivuus ja toteaminen 1999. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Viitattu 23.03.2018.
  43. a b Helium Air Liquide Finland. 2018. Viitattu 23.03.2018.
  44. Lawless, Jill: Giant helium-filled airship Airlander takes off for first time Phys.org. 17.8.2016. Viitattu 23.03.2018.
  45. Sukeltamisen luonnolliset rajat Tieteen Kuvalehti. 1.9.2009. Viitattu 23.03.2018.
  46. a b Anttila, Matti: Trimix- ja heliox-sukeltaminen Sukellus.info. 20.11.2003. Viitattu 23.03.2018.
  47. Heikkinen, Kirsi: Nyt painutaan pohjaan! Tiede -lehti. 26.9.2012. Viitattu 23.03.2018.
  48. GE Introduces Freelium Technology to Reduce MRI Helium Needs Imaging Technology News. 6.2.2017. Viitattu 23.03.2018.
  49. a b What’s the future for MRI magnets after Helium? Devon Medical. 15.8.2016. Viitattu 23.03.2018.
  50. Sarah Charley: LHC filled with liquid helium Symmetry magazine. 12.17.2014. Viitattu 24.03.2018.
  51. The damage that derailed the Large Hadron Collider New Scientist. 11.12.2008. Viitattu 24.03.2018.
  52. a b Huge newfound deposit of helium will keep MRI scanners running New Scientist. 27.6.2016. Viitattu 24.03.2018.
  53. Karttunen, Hannu: Ilmakehän kemiallinen koostumus www.astro.utu.fi. Viitattu 24.03.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]