Ivan Iljin
Ivan Aleksandrovitš Iljin (ven. Ива́н Алекса́ндрович Ильи́н, 9. huhtikuuta (J: 28. maaliskuuta) 1883 Moskova Venäjän keisarikunta– 21. joulukuuta 1954 Zollikon, Sveitsi) oli venäläinen juristi, uskonnollinen ja poliittinen filosofi, julkaisija ja konservatiivinen monarkisti. Hän piti helmikuun vallankumousta "tilapäisenä epäjärjestyksenä" ja lokakuun vallankumousta "kansallisena katastrofina" ja liittyi aktiivisesti taisteluun bolševikkihallintoa vastaan.[1] Hänestä tuli valkoinen emigrantti -toimittaja, slavofiili ja Venäjän sotilasliiton ideologi, joka uskoi, että voima oli ainoa keino, jolla Neuvostoliitto voitiin kaataa.[2]
Kun kommunistit olivat karkottaneet Iljinin Venäjältä vuonna 1922, hän päätyi Saksaan, jossa maan hallitus antoi hänelle töitä.[3] Iljin puolusti aluksi Adolf Hitleriä, mutta natsihallinto ei lopulta arvostanut hänen totalitarismia koskevaa kritiikkiään. Vuonna 1934 Iljin kieltäytyi hyväksymästä heidän käskyjään levittää natsipropagandaa Venäjän akateemisessa instituutissa, minkä jälkeen hänet erotettiin virastaan ja kiellettiin kaikesta muusta työsuhteesta.[4] Iljin menetti pääasiallisen tulonlähteensä, mutta Sergei Rahmaninov auttoi häntä taloudellisesti asettumaan Sveitsiin. Iijin asui valtiottomana henkilönä Zollikonissa Zürichinjärven rannalla vuonna 1938. Koska Iljin ei saanut työskennellä tai olla poliittisesti aktiivinen[5], hän opiskeli enimmäkseen esteettisiä, eettisiä ja psykologisia kysymyksiä.[6] Iljinille "natsismi oli vain muunnelma bolševistisesta barbaarisuudesta". Vaihtoehtona sekä marxilaisten turmeltuneelle kansainvälisyydelle että natsien kansalliskiihkoiselle imperialismille Iljin yritti kehittää kolmannen tyyppistä politiikkaa, joka perustuu perinteiseen isänmaallisuuden hyveeseen".[3]
Iljin kirjoitti yli 40 kirjaa, satoja artikkeleita ja pamfletteja venäjäksi ja saksaksi. Lähes kaikki hänen teoksensa ovat uskonnollisia ja liittyvät Venäjään. Iljin ei kuulunut Vladimir Solovjovin seuraajien ryhmään, joka saarnasi maailmanlaajuista teokratiaa ja johon 1900-luvun alun venäläinen uskonnollinen ja filosofinen renessanssi yleensä yhdistetään.[1] Hän vaati Venäjälle patriarkaalista hallintomuotoa, joka perustuu ortodoksisuuteen ja uskoon tsaariin (autokratiaan, ei tyranniin).[7][8][9] Vetoaminen sankaruuteen ja moraaliseen aristokratismiin esiintyy kaikkialla Iljinin kirjoituksissa.[10]
Iljin pysyi oikeistohegeliläisenä koko ikänsä ja tutki valtion, lain ja vallan teemoja maailmanhistoriassa.[11] Iljin hylkäsi federalismin, puolueettomuuden[12] ja oli länsimaisen analyyttisen filosofian vastustaja. Ultranationalistinen Iljin kritisoi länsimaista demokratiaa ja korosti sen sijaan vahvan hallituksen merkitystä Venäjän itsevaltaisen perinnön mukaisesti.[13][3] Hän ennusti neuvostovaltion romahtamisen. Iljinin näkemyksillä Venäjän yhteiskunnallisesta rakenteesta ja maailmanhistoriasta oli suuri vaikutus Neuvostoliiton jälkeisiin intellektuelleihin ja poliitikkoihin, joista nimekkäimpinä kirjailija Aleksandr Solženitsyn ja presidentti Vladimir Putin.[14][15][16]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Ильин Иван Александрович hrono.ru. Arkistoitu 6.12.2011. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ From the Russian Army to Underground Organizations: The Trajectory of the Whites in the European and French matrix whiterussianshistory.org. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ a b c Salyer D., Jerry: Read Ivan Ilyin to Understand Modern Russia crisismagazine.com. 2017. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ Il'in Ivan Aleksandrovich encyclopedia.com. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ Sorokin, Vladimir: Vladimir Putin sits atop a crumbling pyramid of power theguardian.com. 27.2.2022. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ Savvina, Olga: Ethical and Psychological Problems in the Works of I. A. Ilyin academia.edu. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ Dal Santo, Matthew: Putin's Plan to Restore the Romanov's lowyinstitute.org. 2016. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ Ilyin I. A., On the monarchy and the Republic. The danger of Monarchy, p. 568 odinblago.ru. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ Laqueur, Walter: Putinism: Russia and its Future with the West lander.odessa.ua. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ James Patrick Scanlan: Russian Thought After Communism: The Recovery of a Philosophical Heritage. M.E. Sharpe, 1994. ISBN 978-1-56324-388-2 Teoksen verkkoversio Viitattu 26.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Korobov-Latyntsev, Andrey: Иван Ильин: Война учит нас жить, любя нечто высшее rodinananeve.ru. 3.8.22. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ Schoch, Jürg: «Ich möchte mit allem dem geliebten Schweizervolk dienen» derbund.ch. 28.12.2014. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ Snyder, Timothy: How a Russian Fascist Is Meddling in America’s Election nytimes.com. 2016. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ Александр Солженицын. Как нам обустроить Россию lib.ru. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ Robinson, Paul: Putin’s Philosophy theamericanconservative.com. 2012. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ Zabala, Santiago & Gallo, Claudio: Putin’s philosophers: Who inspired him to invade Ukraine? aljazeera.com. 30.3.2023. Viitattu 26.11.2023.
